Rock-muusikoiden keskimääräinen elinikä on kohonnut, selviää Kansanterveyslaitoksen tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan rock-muusikot elävät nykyään keskimäärin 31-vuotiaiksi, kun vielä 30 vuotta sitten kuolema niitti satoa jo 27 ikävuoden kohdalla.
Tähän on useita syitä. Asiaan vaikuttavat varmasti ainakin terveysvalistus ja muusikoiden aiempaa terveellisemmät elämäntavat. Lisäksi nykyään markkinoilla on korkealaatuisempaa heroiinia, joten yliannostuksia ei tapahdu yhtä usein, hahmottaa tilannetta Kansanterveyslaitoksen tutkija Pekka ei sukua Mengele.
Valtioneuvosto on jo ilmaissut huolestuneisuutensa rokkareiden keski-iän kasvusta. Kulttuuriministeri Tanja Karpela lupasi perustaa työryhmän selvittämään, miten keski-ikä saataisiin kääntymään laskuun. Tavoitteena on ensi vaiheessa painaa se 30 vuoden rajan alle.
Niihin aikoihin kun minua siitettiin, homma meni niin, että jos rokkari kuoli, siltä jäi julkaisematta ihan hyviä biisejä mestariteoksiakin jopa. Nykyään perikunnat joutuvat rahastamaan ihan paskalla musiikilla. Tämä on vakava ongelma, kommentoi Tavastian takahuoneelta tavoitettu Karpela.
Kategoriat
Suomi järkyttyi simputusepäilyistä
(KAJAANI) Kainuun prikaatissa julkitulleet simputusepäilyt järkyttivät koko Suomen. Etenkin Lehden haastattelemat tyhmät kansalaiset ovat pöyristyneitä kuultuaan, että armeijan kaltaisessa suljetussa ja miltei täysin miesvaltaisessa yhteisössä tapahtuu tämänkaltaisia asioita.
”Uskomatonta”, kommentoi keski-ikäinen ihminen joka ei halua nimeään julkisuuteen.
”En olisi uskonut, että tällaista voi sattua Suomen puolustusvoimissa nykyaikana”, toteaa Anneliksi itseään nimittävä nainen kukkakaupassa.
Kajaanissa tutkitaan kahta simputusepäilyä. Kahden kantahenkilökunnan yliluutnantin epäillään syyllistyneen esimiesaseman väärinkäyttöön. Toinen epäillyistä simputustapauksista on jo jätetty syyteharkintaan.
Suomalaiskansallisen konsensuksen nimissä Lehti jättää julkaisematta toimituksen tietoon tulleen faktan, jonka mukaan melkoinen osa puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvista miehistä on itse asiassa aivan saatananmoisia pässejä. Niinikään Lehti pidättäytyy kertomasta, että etenkin niin kutsutusta ”rottakoulusta” valmistuneet niin kutsutut ”rotat” olisivat ihan vitun idioottia sakkia.
”Ilman vanginvartijan tai sotilaan virkaa nää tyypit olisivat ite linnassa”, toteaa yliopiston nurkilta hamppua polttamasta tavattu Tiedostava Sivari.

Nightwish-uutisoinnissa virheitä
Viime päivien Nightwish-uutisointiin Lehdessä on päässyt muutamia virheitä. Virheellisesti on muun muassa väitetty, että sekä piirroshahmo Timmy että hullu, muinainen jumalolento suuri Cthulhu olisivat molemmat tulleet valituiksi yhtyeen laulajiksi.
Tämä ei luonnollisesti pidä paikkaansa. Todellisuudessa Timmy ja Cthulhu esiintyvät edelleen alkuperäisissä kokoonpanoissaan; Timmy Barathrum-yhtyeen kuutena basistina ja Cthulhu the Crashin kitaristina ja Kiteen kirkkoherrana. Myöskin vihjailut amiraali Juhani Kaskealan ja jäänmurtaja Sisun suhteesta ja erityisesti suhteen luonteesta ovat sittemmin osoittautuneet liioitelluiksi.
Lehti pahoittelee virhettä, joka kuitenkin johtui pääosin painoteknisistä syistä.
Lehden puolesta,
Juhani Urja
pääluottamusmies

Mainossähkeet torstaille
Samizdat-konserni uusii tuotteistoaan – Samizdat-konserni ryhtyy markkinoimaan päätuotettaan työttömille, väkivaltaisille ja syrjäytyneille. Tuotteen nimeksi vaihdetaan ensi tilassa Lahti.
Samizdat-konserni uusii tuotteistoaan – Samizdat-konserni ryhtyy markkinoimaan päätuotettaan suojeluskunnille ja jääkäriliikkeelle. Tuotteen nimeksi vaihdetaan ensi tilassa Lahti.
Samizdat-konserni uusii tuotteistoaan – Samizdat-konserni ryhtyy markkinoimaan päätuotettaan ornitologeille. Tuotteen nimeksi vaihdetaan ensi tilassa Siivekkäät Ystävämme.

Ulkoministeriö tiedottaa lintuinfluenssasta:
Valtionhallinto on julkaissut oheisen tiedoksiannon pandemian ehkäisemiseksi. Siihen tutustumista ja sen pitämistä käsillä suositellaan.
– EU:n elintarvikevirasto EFSA muistuttaa tuoreessa tiedotteessaan, että kaikki siipikarja on hyvä tappaa ennen syömistä.
– EU on jo aiemmin kieltänyt venäläisten höyhenten tuomisen ruoaksi ja unionin ulkopuolelta tuotujen lemmikkilintujen käyttämisen karjan rehuna.
– Monissa jäsenmaissa rajoitetaan jo lintufarmarien kosketusta luonnonvaraisten lintujen kanssa. Etenkin suojelluille linnuille halutaan taata rauha farmarien kosketteluilta.
– Tarja Turusen eroon Nightwish-yhtyeestä ei liity epäilyjä lintuinfluenssasta. Terrorismiepäilyjä ei voida sulkea pois.
– Lahden Pelicansin valmentajan eron taustalla on lintuinfluenssa. Vielä on kuitenkin epäselvää, onko kyseessä ihmiselle vaarallinen H5N1 -tyyppi.
– Valtionhallinto suosittelee, että vanhoista uutisista viivataan yli sana ”terrorismi” ja se korvataan sanalla ”lintuinfluenssa”
– Valtionhallinto toivoo, että mikäli lintuinfluenssasta vitsaillaan, vitsit olisivat edes hauskoja. Erityisesti tulisi välttää yksittäisten raakojen ideoiden listaamista yhden halvan naurun toivossa.

Nightwish-kohu puhuttaa kansaa
(PARKANO) Kohu Nightwish-yhtyeen ympärillä sai uusia piirteitä keskiviikkona, kun parkanolainen betoniraudoittaja Kari-Kari-Kari Tapio esitti asiasta oman näkemyksensä. Tapio otti erityisen voimakkaasti kantaa Tarja Turusen argentiinalaisen aviomiehen Marcello Cabulin toimintaan.
”…aatana niin… tässä tiiä.. niin… tana. Niin, kyllä sitä on… niin. Kaikkea… saatana..” Tapio kommentoi iltapäivälehtensä takaa.
Tapion lähipiirin mukaan mies ei ennen viimeaikaisia tapahtumia ollut ”mitenkään erityisen kiinnostunut” yhtyeen musiikista. Tapio itse sanoo ajattelevansa asiaa muista kuin musiikillisista lähtökohdista.
”… saatana… tullaan… tullaan ja viedään… niin… perkele. Argentiinasta… aatana… kyllä sitä on, on kaikkea, saatana on”, Tapio perustelee ja korjaa olutmerkin tunnusta kantavan lippalakkinsa asentoa.
”Vitun neekerit”, hän lisää.
Nightwish-jupakka tuli julkisuuteen viime perjantaina, kun yhtye avoimen kirjeen välityksellä ilmoitti erottavansa laulaja Tarja Turusen. Yhtye on ilmoittanut jatkavansa uuden naisvokalistin kanssa.

Suuri Cthulhu Nightwishin uusi solisti
(KITEE) Nightwish-yhtye on valinnut uudeksi solistikseen muinaisen hullun jumalolennon, suuren Cthulhun. Yhtye tiedotti asiasta nettisivullaan avoimessa kirjeessä varhain tänä aamuna.
Yhtyeen säveltäjä Tuomas Holopaisen mukaan valinta oli loppujen lopuksi helppo ja tapahtui koko orkesterin yhteisymmärryksen vallitessa.
”Irti päästyään suuri Cthulhu tuhonnee koko Nightwishin ja huomattavan osan the 69 eyesistä. Eloonjääneitä tuskin on, mutta mikäli näin käy heidät orjuutettaneen yhdessä koko muun maailman kanssa” arvailee Holopainen bändin uutta linjaa.

(PALERMO) Italialle on myönnetty yksinoikeus mafia-nimen käyttöön Euroopan Unionin alueella. EY-tuomioistuimen päätöksen mukaan mafia on perinteinen, tietyille Italian alueille tyypillinen järjestö ja siten oikeutettu EU:n nimensuojaan.
”Teimme tuomioistuimelle ehdotuksen, josta he eivät voineet kieltäytyä”, kommentoi päätöstä Italian pääministeri Don Silvio Berlusconi.
Päätös merkitsee sitä, että jatkossa mafiaksi saa kutsua ainoastaan sellaisia järjestäytyneitä rikollisryhmiä, joiden johtajisto ja vähintään 50 prosenttia jäsenistöstä ovat italialaissyntyisiä. Esimerkiksi Viron mafian on otettava käyttöönsä uusi nimi.
Epäselvää on, miten EU:n ulkopuolisten maisten mafiajärjestöt aikovat päätökseen suhtautua. Italia on ilmoittanut estävänsä kaikkien uusien jäsenmaiden jäsenyysneuvottelut, mikäli maissa toimii mafiaksi nimitetty rikollisjärjestö.
”Tämä on yhteinen asiamme. Voi olla, että jos Viron pojat eivät ymmärrä omaa etuaan, heräävät he joku kaunis aamu ilman päätään”, runoilee Sisilian mafian viestintäpäällikkö Quattro Stagioni.

Päivän fakta
Jarrutusmatka kasvaa suhteessa nopeuden neliöön.
Kategoriat
Taivas fuusioituu Helvetin kanssa
(PILVEN REUNA) Taivas yllätti jälleen tänään markkinat ilmoittamalla yhdistyvänsä Helvetin kanssa. Fuusio toteutetaan vuoden 2006 lopulla. Sen seurauksena syntyy tuonpuoleisen maailman suurin sielujen huolintapalveluita hoitava yhtiö.
Fuusio saattaa vielä kariutua, mikäli EU:n kilpailuviranomaiset eivät sitä hyväksy. Markkina-analyytikko Benedictus XVI arvelee, että fuusio saattaisi johtaa määräävään markkina-asemaan. Tässäkin tapauksessa fuusio voidaan toteuttaa, mikäli uudesta yhtiöstä myydään pois joitakin toimintoja.
Uuden yhtiön nimi tullaan paljastamaan myöhemmin.
Olemme jo palkanneet hävyttömän kalliin erikoiskonsultin miettimään yhtiölle nimeä, logoa ja rakentamaan ulkoista viestintää. Lähtökohdaksi on annettu, että uuden nimen pitäisi olla vähän latinalta kuulostavaa, kuitenkin niin ettei se tarkoittaisi mitään, kertoo Taivaan markkinointijohtaja Pyhä Henki.
Myös suuryhtiön johtajan henkilöllisyys on vielä arvailujen kohteena. Todennäköisenä pidetään, että Taivaan nykyinen toimitusjohtaja Jumala sekä Helvetin toimitusjohtaja Saatana istuvat molemmat uuden yhtiön hallituksessa. Pääjohtajaksi saatetaan kuitenkin etsiä ulkopuolinen, johtajankykynsä jo osoittanut henkilö.
Kyllähän se kiinnostaa, vastasivat vaikkei kysytty muun muassa Jorma Ollila, Jari Sarasvuo sekä Kim Jong-Il.