Kategoriat
Yleinen

Asiantuntija lupaa: Suomi saa varmasti pikkusieluisen ja alaisilleen sietämättömän kitivitun presidentiksi jatkamaan Halosen-Niinistön linjaa

sign illustration

(MÄNTYNIEMI) Suomalaiset voivat valmistautua presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen iltaan täysin vailla pelkoa siitä, että mikään tulisi muuttumaan, lupaa Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen laitoksen jahtipäällikkö Jari-Matti Puikkonen-Nykänen (os. Ylipulli). Koko 2000-luvun Suomen presidentti on pysytellyt vahvasti niin sanotulla Halosen-Niinistön linjalla, joka tarkoittaa jo aiemmin pikkusieluisen ja läheisilleen mahdottoman egon paisumista megalomaanisiin mittoihin uuden tehtävän myötä.

”2000-luvulla suomalaiset ovat olleet presidenttien suhteen täysin yhtenevällä linjalla riippumatta siitä, mihin he sijoittuvat poliittisella kartalla. Käytännössä kaikki ovat halunneet jossain vaiheessa presidentiksi itseriittoisen ja vittumaisen juristin”, Puikkonen-Nykänen toteaa haarakiilaansa venytellen.

Viimeiset 24 vuotta vallinnutta poikkeuksellisen yhtenäistä linjaa kuvastamaan Puikkonen-Nykänen on laatinut nelikentän, jossa vaaka-akselina toimii Niinistö-Halonen ja pystyakselina kitivittuisuus-herkkähipiäisyys. Nelikenttä on kauttaaltaan musta.

Sama haiku on
askelten, kyllä, haistan
me tunnemme sen

Tänään järjestettävä presidentinvaalin ensimmäinen kierros ei tuo muutosta tilanteeseen.

”Suurin ennakkosuosikki Alexander Stubb (ihan vitun kok.) saa juristiuteen vain sivuosuman vaimonsa kautta, mutta muuten hänellä on kaikki ominaisuudet olla 2000-luvun presidentti. Stubbin jo nuorena esiin nousseet koulukiusaajan kyvyt saavat Tasavallan presidentin kansliat pitkäaikaiset työntekijät tuntemaan olonsa heti kotoisaksi. Presidenttiainesta”, Puikkonen-Nykänen arvioi jalat levällään.

Gallupeissa kakkosena majailevan Pekka Haaviston (ei ainakaan punavihreä jos joku kysyy) kohdallakaan kansalaisilla ei ole huolta, lupaa Puikkonen-Nykänen.

”Haaviston ominaisuudet johtajana ovat ehkä kahdesti vieneet hänet presidentinvaalien kakkoseksi, mutta ennen kaikkea ne ovat vieneet hänet kertaalleen valtakunnanoikeuden porteille. Presidenttiainesta.”

Myös Jussi Halla-aholla (bs.) on gallupien perusteella mahdollisuudet toiselle kierrokselle. Ja täysin kykenevä jatkamaan Halosen-Niinistön linjalla, Puikkonen-Nykänen vahvistaa.

”Halla-aho on niin suora kopio kahden edellisen presidentin ikävämmistä puolista salatupakointia myöten, että suomalaiset tuntisivat hänen voittaessaan kaiken olevan ennallaan. Presidenttiainesta.”

Yleisradion ennusteen odotetaan valmistuvan neljän päivän käymisen jälkeen suunnilleen juomakelpoiseksi.

Kategoriat
Yleinen

Yllätyskäänne sodassa: venäläisjoukot valtaamassa pitkästä aikaa suurkaupunkia

a rusted out truck sitting in the middle of a forest
Photo by Sonia Dauer on Unsplash

(DON CORLEONEN ROSTOV) Jo 16 kuukautta täysimittaisena riehunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut uuden käänteen, kun venäläisjoukot ovat onnistuneet valtaamaan ensimmäisen suuren kaupunkinsa pitkään aikaan. Wagner-joukot saivat Rostovin hallintaansa juuri sopivasti juhannussaunan päätteeksi.

”Koska kotiyleisölle on pakko tarjota voittoja, päätettiin kokeilla, onnistuisiko edes jonkun Venäjän federaation kaupungin valtaaminen. Ja se oli yllättävän helppoa, että tämän maan armeijassa on kyllä paljon parannettavaa”, arvioi Wagner-joukkojen pääpahis ja johtava Nosferatu-imitaattori Jevgeni Prigozin.

Presidentti Vladimir Putin ei ole huolissaan Voronezista kohti Moskovaa vyöryvistä Wagnerin kolonnista.

”Kokemuksesta tiedän, että tuollainen sotilassaattue kohti maan pääkaupunkia ei onnistu kuitenkaan. Mutta täytyy kyllä myöntää, etten millään olisi uskonut negatiivisiin seurauksiin, kun autoin psykopaattirikollista rakentamaan valtavan, maailmanlaajuisesti toimivan palkkasotilasarmeijan”, Putin toteaa kirjoituspöytänsä takana piileskellen.

Lehti seuraa Venäjän tapahtumia suorassa Kokkisota-lähetyksessä, johon pääset klikkaamalla minkä tahansa pornosivuston mitä tahansa mainosta. Juontajana toimivat Sikke Sumari ja Vladimir Solovjov.

Kategoriat
Yleinen

Hallitus päätti ihan vaan vittuillessaan myös Kollajan rakentamisesta – täytetään ensimmäisessä vaiheessa työttömillä ja toisessa dieselillä

(KIIMINKI-KOLLAJA) Torstai-iltana Säätytalolla saavutettu sopu sisälsi Lehden saamien tietojen mukaan myös kiistellyn Kollajan tekojärven rakentamisen. Tiedossa ei ole, kuinka vahva alkoholijunttura päätökseen liittyi.

Uuden hallituksen ympäristöministeriksi kaavailtu Mauri Exxon-Valdez (ps.) kertoi, että suurten tuulivoimainvestointien, Olkiluoto 3:n valmistumisen ja kaavailtujen pumppuvoimaloiden myötä uudelle säätövoimalle ei välttämättä ole enää niin suurta akuuttia tarvetta, mutta allas toimii hyvin myös pelkkänä vittuiluna.

”Kikkeliskokkelis, kansanvalta, lievä mopo, aattelepa ite”, Exxon-Valdez perusteli.

Kollajan allas on tarkoitus rakentaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä paikalle siirretään Suomen työtön väestönosa, jota houkutellaan muun muassa lupauksilla mitaleista, leipäkasseista ja ansiosidonnaisen lisäpäivistä. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä päätetty, mutta tuleva pääministeri Petteri Punaorpo (kok.) ennakoi sen tapahtuvan vasta ensi vuoden puolella, jotta hallitusohjelman lisäykset ehtivät tuottaa riittävän määrän orgaanista materiaalia.

Toisessa vaiheessa 47 neliökilometrin alueelle lasketaan dieseliä niin paljon, että altaan keskisyvyydeksi saadaan noin kahdeksan metriä. Tämä vaihe on tarkoitus toteuttaa mahdollisimman nopeasti ensimmäisen jälkeen illankähmyssä ja salamyhkäisesti.

”Nyt hiljaa hiljaa hiivitään me Pudasjärven yössä / on kaikki kansa pötköllään vain hallitus on työssä / kun sopu on niin vittuillaan, ei tarpeetonta milloinkaan / hei kasivolttiset nassakat kourahan Sari ja Riikka ja Petteri”, Punaorpo kaavaili.

Kategoriat
Kulttuuri Ulkomaat

Ukrainalais-venäläisen hittikappaleen kaksi puolta: ”Liian pitkä bridge, mutta onneksi Kertšissä räjähtää”

(OSUVANMERI) Sattuipa kerran niin, että ukrainalainen muusikko Volodymyr tapasi yllättäen venäläistrubaduuri Vladimirin jossain siellä, missä Dnepr ja Dnipro yhtyvät. Kaksikko oli palkattu vahingossa samaan oluttupaan samalle illalle soittamaan ja viihdyttämään.

Volodymyr ja Vladimir yrittivät vastahakoisesti luoda molemmille sopivaa soittolistaa, mutta yhteistä säveltä ei niin sanotusti löytynyt.

”Minä tykkään silloista. Suosikkikappaleeni on söpöäkin söpömpi Kawaii-joen silta”, totesi Vladimir.

Volodymyrille laulu ei kelvannut, mutta hän ehdotti tilalle englantilaiseen lastenloruun perustuvaa London Bridge Is Falling Downia. Vladimir tyrmäsi sen anglosaksisena natsismina, fasismina ja rasittavana renkutuksena.

Volodymyr myönsi laulun ongelmat, muttei halunnut antaa niiden jyrätä hyviä puolia.

”Siinä on liian pitkä bridge, mutta onneksi Kertšissä sitten räjähtää.”

Kategoriat
Nekrologit Paavi Seksivau

Egypti vaatii Elisabet II:n palsamoitua ruumista kansallismuseoonsa

(CAMELOT) Egypti on vaatinut kuningatar Elisabet II:n ruumiin luovuttamista kansallismuseoon ”vanhojen hyvien aikojen hengessä”.

”Ja kun sanon vanhat hyvät ajat, niin tarkoitan tietenkin että kiitti vitusti kaikesta”, toteaa Egyptiläisen museon johtaja Ali Rawid-duh.

Esiin on myös noussut ajatus, että torstaina edesmennyt kuningatar saisi viimeisen leposijansa puolisonsa, viime vuonna kuolleen prinssi Philipin viereltä. Ehdotukseen Philipin siirtämisestä samaan museoon Egypti vastasi ”ei tartte, mutta kiitti”.

Elisabetin ympärille on kaavailtu suurnäyttelyä, joka esittäisi muinaisen Ison-Britannian suurvallan saavutuksia aina ensimmäisistä kehruukoneista 1800-luvun asuinrakentamisen kautta yksinkertaisiin ikkunalaseihin. Näin se kattaisi kokonaan lähes kolmen vuosisadan teknisen kehityksen.

”Voisimme ottaa imperiumin hengessä myös kuningattaren kuolinhatun, pari täytettyä corgia ja suurimman osan Balmoralin pöytähopeista, ihan mitä nyt merikonttiin mahtuu”, Rawid-duh linjaa.

Egyptin vaatimus on herättänyt närää lukuisissa muissa maissa, jotka eivät koe asioiden menneen ihan putkeen edellisen seitsemän vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi Kenia on vaatinut Elisabetin toista kättä tai vähintään värttinä- ja kehräsluuta.

Nigerian hallitus ilmoitti olevansa valmis tyytymään Elisabetin kuolinnaamioon, paitsi jos se on vain William Shatnerin kasvot sisältä katsottuna.

”Kuningattaren tukka on kyllä kivan värinen”, haaveilee puolestaan Etelä-Rhodesian Ian Smith.

Elisabet II:n seuraaja monarkkina on hänen vanhin poikansa Charles, joka on päättänyt käyttää hallitsijanimeä Kaarle III Avionrikkoja. Uusi kuningas on nostattanut laineita kulttuurisotarintamalla, mikä on vertauksena vähän sama kuin arvioisi Aleksi Valavuoren puheet hivenen epäluotettaviksi.

”Toisaalta tuntuu hyvin vastenmielisen wokelta, että kuningattaren rooliin nimitetään mies. Toisaalta tämä korjaa merkittävän tasa-arvo-ongelman, joka on vaivannut koko Kansainyhteisöä jo kauan”, arvioi maatalouskosmetologi ja kauppatieteiden ylioppilas Hesekiel Tupailtajäärä.

Kategoriat
Kotimaa Talous Yleinen

Kielitoimisto hyväksyi sugardaddyn suomenkieliseksi vastineeksi setäystävän

(SOKERITOPPAVUORI) Kotimaisten kielten keskus on hyväksynyt uusia suomenkielisiä vastineita lainasanoille. Suurin osa tulokkaista ei aiheuttanut juurikaan keskustelua, sillä cheerleaderin vaihtaminen innokkiin, loaded friesin korvaaminen ylihintaisilla ranskalaisilla ja roadmanin palauttaminen junkkariksi ovat jo nyt vakiintunutta kielenkäyttöä. Sen sijaan sugardaddyn tilalle tuotu setäystävä on herättänyt voimakasta vastustusta.

”En samaistu kyllä yhtään”, toteaa kännykkänsä viestisovelluksia tottuneesti piilotteleva Timo Perheinsinööri.

Perheinsinööri ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Kotuksen teettämän tutkimuksen mukaan kaikkein negatiivisimmin setäystävä-nimitykseen suhtautuvat keskimääräistä parempituloiset ja saksalaisilla autoilla ajavat miehet, jotka ovat eronneet tai joiden puolisoiden olisi syytä erota.

Kaikkein negatiivisimmin setäystävään puolestaan suhtautuvat ne ihmiset, jotka eivät pidä kusipäistä.

”Kusipää on jotenkin niin voimakas sana. Kuvailisin itseäni korkeintaan taloudellisen ja eettisen menestyksen ristipaineessa valintani tehneeksi”, Perheinsinööri toteaa vain lievästi kuolaten.

Sugardatingina, sokerideittailuna tai seksuaalisten palvelujen ostamisena huomattavasti itseään nuoremmilta henkilöiltä ja jopa alaikäisiltä tunnettu ilmiö on uusi. Kotus kaavaili sille sanaa setäystävystyminen, mutta siitä puuttui oikea niljakkuuden ja taloudellisen hyväksikäytön tunne. Tarkempi termi mahdollisuuksien tasa-arvo puolestaan oli jo varattu muuhun käyttöön.

Tiivistetysti ilmiössä kyse on siitä, että rikas liikemies maksaa nuorelle naiselle seksuaalisista palveluksista rahalla ja tavaroilla, mikäli nyrpeät vaatekaupan myyjät suostuvat. Lopulta lisärahan ja -tavaroiden jälkeen liikemies saapuu naisen asunnolle ruusukimppua ja sateenvarjoa limusiinin kattoikkunasta heiluttaen.

Kuten kuvauksesta voi huomata, kyse on selkeästi nykypäivän ilmiöstä, eikä sille löydy minkäänlaista vastinetta historiasta tai vuoden 1990 hittielokuvista.

Kategoriat
Kulttuuri Politiikka Seksivau

Erkki Tuomioja kertoo uutuuskirjassa isoäitinsä Sähköhella Wuolijoen ja Robotti Ruttusen rakkaustarinan

(TERVAPÄÄ) Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja jatkaa sukunsa vaiheiden perkaamista uutuusteoksessaan Pumppaa sitä öljyä punaiseen koneeseen. Kirja kertoo aiempaa yksityiskohtaisemmin Tuomiojan isoäidin Sähköhella Wuolijoen ja Robotti Ruttusen rakkaustarinan.

Wuolijoki tunnettiin näyrelmäkirjailijana ja NKVD:n agenttina, kun taas Ruttunen oli maaseudulta kaupunkiin ajautunut kulkija, joka ei onnistunut sopeutumaan urbaaniin elämään, vaan eli yksinäisenä romukaupan nurkassa.

”Toisaalta Ruttunen oli varhainen suomalainen unelma, sillä tynnyrin lisäksi hänet oli rakennettu peräti kahdesta ämpäristä. Sähköhella oli puolestaan tulipunainen kommunisti, joka kuitenkin lämpeni myös Ruttuselle”, Tuomioja kuvailee suhdetta.

Tuomioja kirjoitti äidinäidistään ja tämän siskosta Salme Pekkalasta Häivähdys punaista -kirjan jo vuonna 2006. Teos voitti yllättäen Tieto-Finlandian, vaikka se sisälsi huomattavasti uutuuskirjaa vähemmän Sähköhellan ja Ruttusen välistä kolisevaa, öljyistä ja kitkaista seksiä, jossa pelti paukkuu ja kondensaattorit käryävät.

”Klonk-klonk ja sur-rur, jos ymmärrät mitä tarkoitan”, Tuomioja toteaa isoäidistään aivan väärällä tavalla.

Kirja paljastaa myös aiemmin salaisena pidetyn tiedon, jossa Ruttunen oli piilottanut Zavidovon kylässä Neuvostoliiton ja Suomen välisiä salaisia asiapapereita tunkemalla ne toistuvasti, rajusti ja lopulta tyydyttävästi erään alle 26-vuotiaan mikroaaltouunin sisään. Sieltä ne oli siirretty läntisten tiedustelupalveluiden ja myöhemmin myös lehdistön nähtäväksi.

”En ole kertonut tällaista tietoa julkisuuteen”, Tuomioja kiistää.

Mutta sehän lukee itse kirjoittamasi Pumppaa sitä öljyä punaiseen koneeseen -kirjan sivuilla 748-828, koska tämänkin kustannustoimittaminen on jäänyt hieman puolitiehen?

”No, tällaisia poliittisia oikosulkuja tulee kaikille joskus.”

Kategoriat
Kotimaa

Poliisi hankkii teekkareille haalarikamerat vappua varten

Photo by Anton Maksimov juvnsky on Unsplash

(RETUPERÄ) Poliisi varustaa tänä vappuna ensimmäistä kertaa kaikki teekkarit haalarikameroilla. Asennustyöt aloitettiin viime viikolla vapun käynnistyessä.

”Tässä lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensinnäkin teekkarit tietävät ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa vapun jälkeen, mitä ovat vappuna tehneet. Toiseksi poliisi saa valmista esitutkintamateriaalia vapun tapahtumista, kun teekkarit kohtaavat kunniallisia kansalaisia”, poliisiylitarkastaja Simo O’Hara toteaa.

Teekkarikillan ensimmäinen varapuheenjohtaja Kari Runck on pöyristynyt poliisin jo etukäteen esittämistä syytöksistä huonosta käytöksestä.

”Meillä tekniikan alallahan ei ole seksuaalista häirintää, meillä on vain ikiteekkareita saunailloissa”, Runck puolustautuu.

Poliisi ohjeistaa kansalaisia välttämään kiltojen varsinkin niin sanottuja full patch -jäseniä, jotka tunnistaa runsaista haalarimerkeistä ja paskanruskeasta tupsuhatusta.

Lisäksi viranomaiset kehottavat varomaan liikenteessä vappuna marssivia kommunisteja, joita sosiaalisessa mediassa on havaittu miljoonittain. Myöhemmin kesällä vaara on pienempi, sillä kuntavaalien yhteydessä suoritettavassa laskennassa kommunisteja tavataan koko valtakunnassa korkeintaan muutamia tuhansia.

Kategoriat
Tiede

Lehti testasi: koronarokotteiden 5G-yhteyksissä suuret erot

text
Photo by the blowup on Unsplash

(EREBOS) Astra Zeneca, Moderna vai Pfizer-Biontech? Moni kuluttaja on tänä vuonna siirtymässä täysillä 5G-aikaan, mutta oikean rokotteen valitseminen ei välttämättä ole yksinkertaista. Lehden suuri koronarokotteiden yhteystesti kertoo, mikä mikrosiru sopii parhaiten mihinkin käyttötarkoitukseen.

”Taskussa saattaa siittiöitä käryttämässä jo olla viidennen sukupolven kännykkä, mutta jos rokoteasiat eivät ole kunnossa, niin siitä ei välttämättä saa kaikkea irti kuin Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen”, toteaa Samizdat-konsernin 5G-yksikön lääketieteellinen johtaja Bill Gates.

Hyvä uutinen kuluttajien kannalta on se, että kaikkien rokotteiden kohdalla käyttöönotto on varsin miellyttävä kokemus. Rokotteen antaminen saattaa hieman pistää, mutta vaikkei keskittäisikään kaikkea huomiota nopeiden autismioireiden tarkkailuun, niin mikrosirun kulkeutumista kehoon ei edes havaitse – ei vaikka osaisi kiinnittää huomiota sairaanhoitajan nenän käyryyteen.

Kuuluvuudessa kolmen suurimman rokoteoperaattorin välillä ei ole kovin suuria eroja, mutta joillekin kuluttajille niillä voi olla huomattavia vaikutuksia. Pfizer-Biontechin käyttäjien yhteyttä heikentävät muun muassa HAARP:n häirintäsignaalit, jolloin jopa joka kahdeskymmenes Twitteriin luotu valeprofiili jää moderaattoreiden haaviin. Ongelmia voi olla myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Astra Zenecan tehokkuutta vanhempien ihmisten käytössä on epäilty, ja Lehden testi antaa myös samansuuntaisia tuloksia. Esimerkiksi huuto automarketin pihassa kuuluu kyllä, mutta Facebook-ryhmiin ja Iltalehden uutisten kommenttiketjuihin kirjoittelu saattaa tökkiä pahastikin. Ikäihmisen elämästä se voi tehdä raastavaa.

Modernan mikrosirun avulla tiedonsiirtonopeus nousi jopa 900 megabittiin sekunnissa lähes olemattomalla latenssilla. Testissä paljastui kuitenkin, että valtaosa siirtyneestä datasta oli korruptoitunutta, mutta ongelman pitäisi poistua kunhan Big Pharma ja THL kaatuvat presidentti Donald J. Trumpin minä hetkenä tahansa käynnistyvissä puhdistuksissa.

Kaikkien kolmen kohdalla esiin nousi havainto, että myös perinteisellä 4G-tekniikalla tai jopa käytöstä pian poistuvalla 3G:llä täysin vitun järjetöntä paskaa puskee joka tuutista sellaista tahtia, että tulisipa tauti ja tapp…eikun ei mitään.

Ensi viikolla Lehti testaa valkoiset pakettiautot koulumatkakäytössä.

Kategoriat
Kotimaa

Ydinvoimalaonnettomuus ei herättänyt suomalaisissa erityisiä tunteita vuoden 2020 päätteeksi

person's white suit
Photo by Ra Dragon on Unsplash

(EURASHIMA) Vakava häiriötilanne Olkiluodon ydinvoimalassa ei herättänyt suomalaisissa minkäänlaisia tunteita vuonna 2020.

”Jaa, niinkö kävi? Viranomaiset ovat varmaan kehottaneet pysyttelemään sisätiloissa”, totesi paikallinen mies Hex Vessel (ei sukua Horstille).

”Katopas vain”, arvioi Rosa San Marino (ei sukua).

”–”, kommentoi puolestaan Ruma-Tero Kolmas.

Haastattelut on tehty elo-marraskuussa 2020 ja liittyivät todennäköisesti johonkin aivan muuhun asiaan, mutta kaikkihan on nykyisin yhtä mössöä ja saisipa ihan minkä tahansa piikin.

Teollisuuden voiman mukaan häiriö tapahtui Olkiluodon kakkosyksikössä klo 12.22. Säteilyturvakeskus sai ilmoituksen yhden aikaan iltapäivällä ja noin 13.05 koko kristitty maailma alkoi rukoilla, että Eurajoella tuulisi Porin suuntaan.

”Tärkeintä tällaisissa tilanteissa on selkeä viestintä kansalaisten suuntaan”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (Brotherhood of Steel) totesi. Lehden toimitus on stilisoinut Kiurun lausuntoa.

Onnettomuuden ei uskota vaikuttavan Olkiluoto kolmosen valmistumisaikatauluun.

”Anteeksi mihin”, kysyi Teollisuuden voiman toimitusjohtaja Hassu Nimi.