Kategoriat
Kotimaa Talous

VR lupaa jatkossa parempaa palvelua ja hienompia minibistrokärryjä

(LÄNGELMÄKI) Johtajaerot, junien myöhästelyt ja heikko tiedottaminen ovat lommottaneet VR:n imagoa viime viikkoina, mutta yhtiö lupaa korjata ongelmansa reippailla palvelutason korotuksilla. Myös liikenneministeriö on vilkuttanut vihreää valoa suunnitelmille.
Lehden varastamien tietojen mukaan VR aikoo lähivuosina romuttaa vanhanaikaisiksi muuttuneet ns. siniset vaunut ja korvata ne upouusilla.
”Tietoomme on tullut, että matkustajat ovat kokeneet vanhojen vaunujen istuimet mukaviksi jopa nukkumiseen. Lisäksi säilytystilaa on riittänyt isoillekin matkalaukuille. Siksi korvaamme vaunut nopeasti kaksikerroksisilla IC-vaunuilla, joiden tuoleissa ei istu perkelekään saamatta skolioosia ja joissa laukkuja on pidettävä sylissä. Verhoilut ovat erittäin hienot ja matkalipun hintakin suurempi”, perustelee VR:n tiedotusvastaava Vittuukssesullekuuluu.
Yhtiö aikoo samalla parantaa työmatkaliikenteen palvelutasoaan korvaamalla kaikki aamun ja iltapäivän ruuhkatuntien normaalijunat Pendolinoilla. VR:n mukaan tästä on matkustajille mm. se etu, että junat eivät kulje eikä niihin mahdu istumaan.
”Lisäksi on huomattava Pendolinojen varustelutaso: matkanäytöt, joista näkee aina Arkangelin aseman taksitolpan sijainnin ja radiopistokkeet, joista voi kuunnella kolmen kelvinin taustakohinaa ja ravintolavaunut, joissa ei ole roskiksia. Verhoilut ovat erittäin hienot, ja matkalipun hintakin suurempi”, perustelee tiedottaja Katosaatanasieltänetistä.
Homoille ei jatkossakaan aiota myydä perhelippuja tai kahvia edes minibistrokärrystä, VR lupaa.

Kategoriat
Ulkomaat

McCain syytti Obamaa sosialistiksi, terroristiksi, kommunistiksi, homoksi, muslimiksi, hinduksi, ateistiksi ja juutalaiseksi

(VIRGINIALAINEN) Mielipidemittauksissa pahasti alakynnessä oleva republikaanien presidenttiehdokas John McCain on ryhtynyt vielä viimeiseen hyökkäykseen kilpakumppaniaan Barack Obamaa vastaan. McCain yrittää kääntää äänestäjät puolelleen uusilla kohupaljastuksilla, joiden mukaan Obama olisi ”sosialisti, terroristi, kommunisti, homo, muslimi, hindu, juutalainen, tyhmä, perussuomalainen, maanpetturi ja mahdollisesti neekeri”.
McCainin varapresidenttiehdokas Sarah Palin puolestaan esitti tv-haastattelussa vahvan epäilynsä siitä, että Obama saattaakin olla basisti ja nainen.
Republikaanien kampanjakoneisto on tätä ennen pyrkinyt nakertamaan Obaman suosiota muun muassa nostamalla keskusteluun sen, voisiko tämä mahdollisesti olla kirkonpolttaja-ateisti, natsi tai ruma läski. Offensiivi on kuitenkin onnistunut varsin heikosti, sillä Obama näyttää edelleen pitävän johtoa useissa ns. vaa’ankieliosavaltioissa. Poikkeuksena on Florida, jossa George W. Bush voittanee vanhasta tottumuksesta.

Kategoriat
Kotimaa

Toimittajat Ahtisaaren Nobelista: Väärin voitettu

(PLÄSKI) Presidentti Martti Ahtisaaren Nobelia on kiitelty liki joka puolella maailmaa, mutta myös kriittisiä äänenpainoja on esiintynyt. Nuivimmin palkitsemiseen ovat suhtautuneet äärikansalliset serbit, nationalistiset venäläiset sekä suomalaiset toimittajat. Toimittajien analyysin mukaan palkinto ei ollut täysin oikeutettu, koska Ahtisaari on ”ruma läski”.
”Rauhanpalkinnon jakaminen on aina merkittävä symbolinen ele, jolla on vaikutuksensa maailmanpolitiikkaan. Komitean ratkaisu on siksi yllättävä, että Nobel päätettiin antaa läskille, joka ei osaa kävellä ja jonka nimen kirjamista muodostuu sana ’moka’, hih hih”, pohtivat toimittajat.
Eniten kohua on kuitenkin herättänyt Ahtisaaren päätös olla jakamatta palkintosummaa köyhille. Toimittajat muistuttavat, että kaikki edelliset voittajat ovat sentään noudattaneet hyviä tapoja ja siirtäneet tyylikkäästi rahat taskustaan toiseen kulissien takana.
”Tämä on ihan ennenkuulumatonta. Mekin jaamme aina palkkamme kodittomille, etenkin sille Arskalle, jonka touhuista kirjoitamme silloin kun emme muuta viitsi eli aika usein”, kritisoi Helsingin Sanomien kaupunkitoimitus.
”Vähintäänkin rahat kuuluisi antaa Sanomain henkilöstörahastoon.”

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Puolustusvoimat syyttää Yleisradiota tekijänoikeusloukkauksesta

(JERMULA) Puolustuvoimat ihmettelee Ylen ohjelmauutuutta Hymy pyllyyn, jossa studioyleisöllä on mahdollisuus voittaa rahaa, jos vain pystyvät olemaan nauramatta ohjelman sketseille. Pääesikunnan viestintäupseerin, kenraaliluutnantti Klaus Kaluunan mukaan kysymyksessä on lähes suora kopio Puolustusvoimien formaatista Asepalvelus, jota puolustusvoimat kehitellyt on keskeytyksettä jatkuvasti vuodesta 1919 saakka.
”Jo ohjelman nimi ’Hymy pyllyyn’ on lähes suora kopio 70-luvulla lanseeratusta sloganistamme ’Hymy pyllyyn, miehet!’”, kertoo Kaluuna, ”ja muutenkin yhtäläisyydet ovat silmiinpistäviä.”
Myös puolustusvoimien formaattiin kuuluu myös palkintojen jakaminen kilpailijoille, jos vain näiden pokka pitää. ”Usein esimerkiksi laitetaan satakunta kilpailijaa ryömimään kuraisella pellolla ja huutamaan aika ajoin SARRRRJA. Kaikki, jotka eivät repeä nauramaan palkitaan kuntoisuuslomilla”, kertoo Kaluuna. ”Ihan mahtavaa viihdettä!”
Monipuolista viihdettä
Puolustusvoimien formaatin viihdearvo ei perustu pelkästään varusmiesten naurattamiseen, vaan myös kutsuntatilaisuuksilla on oma arvonsa.
”Joka syksy kutsuntoihin saapuu erittäin väkivaltaisen näköisiä, pitkätukkaisia miehiä. Nämä jannut sitten väittävät naama peruslukemilla, etteivät voi vakaumuksensa takia suorittaa asepalvelusta. Jos pokka pitää tässä kohdassa, palkitaan siitä ruhtinaallisesti.”
(Jutun kansalaistoimitti Reima Mörkö.)

Kategoriat
Kotimaa

Kansainvälinen elinsiirtopäivä lähti liukkaasti käyntiin

(MONS PUBIS) Kansainvälinen elinsiirtopäivä on käynnistynyt oikein luistavasti. Sipoonkyrössä pienviljelijä Eerik Ahmetuinen starttasi lauantain siirtelemällä elintä edestakaisin noin puolentoista minuutin ajan kammarin puolella.
Tampereella Jaana ja Marko Vähä-Köyrinkö siirsivät elintä ensin eteenpäin ja sitten taaksepäin ja sitten vielä eiku venaa ei vielä voi helvetti uuh.
Espoossa kokoonnuttiin viettämään elinsiirtopäivää oikein joukolla. Siellä Westendin kokoomus siirsi elintään Konnunsuon vuokra-asujien peräsuoleen.

Kategoriat
Talous Ulkomaat

Juutalaisten salaliitto huolissaan vaikutusvaltansa vähenemisestä

(BASEL) Kansainvälinen juutalaisten salaliitto on ilmoittanut julkisesti olevansa erittäin huolissaan vaikutusvaltansa vähenemisestä.
”Viime aikojen pankkikriisi puhuu omaa huolestuttavaa kieltään siitä, miten Siionistisen kongressin tavoitteet ovat liukumassa käsistämme”, puhemies Oyvey totesi.
Korjatakseen tilanteen salaliitto aikoo esittää kaikille jäsenilleen syömälakkoa.
”Yksikään juutalainen ei syö yhtään lasta ennen kuin maailman finanssijärjestelmä on jälleen likaisissa sormissamme”, Oyvey linjasi.

Kategoriat
Kotimaa Urheilu

Ahtisaari kärähti dopingista

Norjan Nobel-komitean mukaan presidentti Martti Ahtisaari on antanut positiivisen doping-näytteen. Ahtisaarelta viikonvaihteessa otetusta näytteestä on löytynyt jälkiä plasmanlaajentaja-aineista.
Nobel-komitean sihteerin Geir Lundestadin mukaan komitea haluaa tehdä vielä varmistustestin. Mikäli senkin tulos on positiivinen, Ahtisaari joutuu luopumaan Nobel-palkinnosta ja hänet asetetaan vähintään kahden vuoden kilpailukieltoon.
Lisäksi Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen joudutaan ilmeisesti lomauttamaan samanpituiseksi ajaksi, sillä Ahtisaaren ollessa poissa kuvioista hänelle ei jää mitään kirjoitettavaa.
Entinen maastohiihdon päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö oli myös halukas kommentoimaan asiaa, vaikkei kysytty.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Talous

Talletusten palauttamisen lopettanut investointiklubi poliisitutkintaan

(BANKROT) Poliisi on aloittanut tutkinnan salaperäisestä Kaupthing-klubista. Huikeilla, jopa 4,00 % talletuskoroilla, jäseniä kalastaneen Kaupthingin asiakkaat järkyttyivät, kun eivät tänään voineetkaan nostaa rahoja tileiltään.”Tutkinnan tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että vaikka Kaupthing-klubin ylläpitäjät väittivät pääomia käytetyn kansainvälisillä silli- ja turskamarkkinoilla pelaamiseen – mikä olisi selittänyt satumaiset talletuskorot – niin mitään merkkejä sijoitustoiminnasta ei ole havaittavissa”, kertoo gestapotakkinen tarkastaja Uljas Pamppu. ”Pikemminkin kyseessä vaikuttaisi olevan ns. pyramidi- tai ponzi-huijaus, jossa varoja on pumpattu lain ulottumattomiin veroparatiisisaarille, kuten Islantiin.”
Moni sijoittaja on kuitenkin vielä luottavainen.
”Tyypillistä suomalaista kateutta! Varmasti ei ole pyramidi, kun sponsorini sanoi niin!” eksklamoi yksi valtakunnallisessa talousfoorumi Suomi24.fi:ssä debatoivista finanssiguruista, nimimerkki Pattaja69. ”Jos haluan, saan varmasti rahani nostettua jo huomenna… tai ensi viikolla… tai vuoden päästä…”

FAKTA
Pyramidi tarkoittaa kolmiomaista kivirakennusta, jonka sisällä on muumioitu kuningas.
Huijaus tarkoittaa hyötymismielessä tapahtuvaa puijaamista eli petkutusta.

(Jutun kansalaistoimitti Kulta-Hannu.)

Kategoriat
Sähkeet Talous

Vapaavalintaisia pörssisähkeitä maanantaiksi

Maailma pelastui – Pörssikurssit lähtivät maanantaina viimein nousuun Aasian pörsseissä. Myös Euroopassa pörssit avasivat plussan puolella. Analyytikkojen mukaan maailma on nyt pelastunut. Markkinat ei suostunut kommentoimaan, koska hän oli juuri kahvilla tuttavansa Sijoittajien kanssa.
Maailma tuhoutui – Pörssikurssit lähtivät maanantaina liian varovaiseen nousuun Aasian pörsseissä. Myös Euroopassa pörssit avasivat plussan puolella, mutta nousun arveltiin hiipuvan. Analyytikkojen mukaan merkit viittaavat maailmanloppuun. Markkinat ei suostunut kommentoimaan käännettä, koska hän oli juuri palaverissa tuttavansa Sijoittajien kanssa.
Maailma pelastui – Pörssikurssit lähtivät maanantaina lievään nousuun maailmalla, mitä pidettiin merkkinä taloutta jäytävän luottamuspulan hälvenemisestä ja maailman mahdollisesta pelastumisesta. Markkinat ei halunnut heti kommentoida tapahtumaa, ja myös Sijoittavat oli tv-haastattelussa vaitonainen.
Maailma tuhoutui – Pörssikurssit lähtivät maanantaina lievään nousuun, mutta nousua pidettiin kuitenkin liian varovaisena poistamaan talouselämän epävarmuutta ja palauttamaan luottamusta pankkien kesken. Markkinat ei kommentoinut tapahtumaa vielä näin aikaisessa vaiheessa, ja Sijoittajat ilmoitti myös seuraavansa asiaa tarkoin lähipäivien ajan.

Kategoriat
Ulkomaat

Arto Paasilinnalla ei osallisuutta Haiderin kuolemaan

(KÄRNTEN) Itävallan poliisi on lopettanut tutkimukset kirjailija Arto Paasilinnan osallisuudesta oikeistojohtaja Jörg Haiderin kuolemaan. Poliisin mukaan riittävää näyttöä ei esitutkinnassa löytynyt.
Haiderin puoluetovereiden esittämien epäilyjen vuoksi poliisi aikoo seuraavaksi selvittää Siionin viisaiden, Ulrike Meinhofin, Josef Plieseisin ja ”kaikkien vääränväristen ja mitä niitä nyt on” yhteydet Haiderin kohtalokkaaseen auto-onnettomuuteen.
Jörg Haiderin johtama laitaoikeisto saavutti äskettäin murskaavan vaalivoiton Itävallassa, koska aika vähän siellä on mitään opittu.