Kategoriat
Kotimaa Talous

VR lupaa jatkossa parempaa palvelua ja hienompia minibistrokärryjä

(LÄNGELMÄKI) Johtajaerot, junien myöhästelyt ja heikko tiedottaminen ovat lommottaneet VR:n imagoa viime viikkoina, mutta yhtiö lupaa korjata ongelmansa reippailla palvelutason korotuksilla. Myös liikenneministeriö on vilkuttanut vihreää valoa suunnitelmille.
Lehden varastamien tietojen mukaan VR aikoo lähivuosina romuttaa vanhanaikaisiksi muuttuneet ns. siniset vaunut ja korvata ne upouusilla.
”Tietoomme on tullut, että matkustajat ovat kokeneet vanhojen vaunujen istuimet mukaviksi jopa nukkumiseen. Lisäksi säilytystilaa on riittänyt isoillekin matkalaukuille. Siksi korvaamme vaunut nopeasti kaksikerroksisilla IC-vaunuilla, joiden tuoleissa ei istu perkelekään saamatta skolioosia ja joissa laukkuja on pidettävä sylissä. Verhoilut ovat erittäin hienot ja matkalipun hintakin suurempi”, perustelee VR:n tiedotusvastaava Vittuukssesullekuuluu.
Yhtiö aikoo samalla parantaa työmatkaliikenteen palvelutasoaan korvaamalla kaikki aamun ja iltapäivän ruuhkatuntien normaalijunat Pendolinoilla. VR:n mukaan tästä on matkustajille mm. se etu, että junat eivät kulje eikä niihin mahdu istumaan.
”Lisäksi on huomattava Pendolinojen varustelutaso: matkanäytöt, joista näkee aina Arkangelin aseman taksitolpan sijainnin ja radiopistokkeet, joista voi kuunnella kolmen kelvinin taustakohinaa ja ravintolavaunut, joissa ei ole roskiksia. Verhoilut ovat erittäin hienot, ja matkalipun hintakin suurempi”, perustelee tiedottaja Katosaatanasieltänetistä.
Homoille ei jatkossakaan aiota myydä perhelippuja tai kahvia edes minibistrokärrystä, VR lupaa.

7 vastausta aiheeseen “VR lupaa jatkossa parempaa palvelua ja hienompia minibistrokärryjä”

Lisäksi Pendolinoissa ja IC-junissa ilmaistoinnin kautta kaikkialle leviävä vessojen kusenhaju koetaan VR:ssä niin hyväksi brändiksi että odöörille on haettu EU-patenttia.

Onko toimittajilla tai kansalaissellaisilla tietoa, aikooko VR myös aikaistaa jälleen junien ilmoitettuja saapumisaikoja samalla kun todelliset matka-ajat pitenevät yllättävien asioiden kuten syksyn ja talven takia?

Ehkä hienoisen komeaa VR:n imagon kohottamista, että itse Matti Ahde lausahtaa erojen olevan vaaraksi näinkin suurelle valtionyhtiölle. Kyllä on pokerinaamaa ja hyvä oman toimintansa lähimuisti. Ei ole kansa valinnut näihin tehtäviin. Ai niin, toivottavasti ko. yhtiön tietojärjestelmä lipunmyynnissä toimii uusissa vaunuissa edelleen niin, ettei missään tapauksessa joudu sille paikalle mihin on osoitettu vaan saa nukkua allergia- ja palaveerauspaikoilla.

Uusimpana parannuksena VR tarjoaa mahdollisuuden esittää entistä tarkempia istumapaikkatoiveita. Vanhan ”PC-paikka avo-osastossa” lisäksi tulevaisuudessa kuka tahansa voi saada PC-paikan suljetulta osastolta. Lisäksi vanha paikkatoive ”paikka lasten leikkiosaston läheltä” saa nyt vastapainokseen kauan odotetun mahdollisuuden toivoa lasten leikkiosastolle paikkaa VR:n varikolta.

Suomalainen junakulttuuri alkaa saavuttaa esikuvaansa, Englantilaisia kuninkaallisia rautateitä. Myöhästelyjä, vikoja, humalaisia herra kondooreita, saapumatta jättämisiä.
Syynä tähän lienee ilmaston lämpeneminen. Ilmaston muuttuessa lämpimämmäksi sateet Suomessa lisääntyvät, syksyn lehdet tekevät radan liukkaaksi eikä lumen tuloon osata varautua. Lisäksi lämpeneminen laajentaa ratakiskoja, jolloin raiteita pitkin kuljettavan matkan pituus pitenee.
Ilmaston brittiläistymisen myötä uusiin taloihin laitetaan vain yksinkertaiset ikkunat, ja erilliset kylmä- ja kuumavesihanat, ruoka muuttuu rasvaiseksi mössöksi, lehdet muuttuvat juorulehdiksi ja jalkapallokatsomoissa tapellaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *