(BRYSSEL) EU:n kilpailuvirasto haastaa Suomen oikeuteen määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Kilpailuviraston selvityksen mukaan valtioneuvoston olisi elokuussa pitänyt hyväksyä amerikkalaisyhtiö General Electricin Suomen valtiosta tekemä ostotarjous. EU:n kilpailuasioista vastaava komissaari Mario Monti myönsi myöhään sunnuntaina Lehdelle, että ”näinhän se saattaa olla”. Monti kuitenkin painotti, ettei kyseinen asia kiinnosta häntä ”millään tavalla nyt eikä tulevaisuudessa”. ”Che sillaba qui…
Haku: “matti vanhanen”
Löysimme 125 hakutulosta.
Psykoanalyyttiset sähkeet
USA lähettää lisää joukkoja Najafiin – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti varhain tänä aamuna, että Yhdysvallat siirtää uusia joukkoja Najafin kaupungin läheisyyteen. Tämä juontanee Bushin liian kaukaiseksi jääneestä, mutta perheessä liki jumalan asemaan kohotetusta isähahmosta. Joukkojen tarkkaa määrää ei ilmoitettu. Vanhanen vastustaa yhä kansanäänestystä – Pääministeri Matti Vanhanen ei ole pyörtänyt kantaansa kansanäänestyksestä koskien…
(TUKHOLMA/TURKU) Suomen hallitus on hyväksynyt Ruotsin kuninkaan ehdotuksen yhteisen sotaretken järjestämisestä Novgorodiin. Kuningas Kaarle XVI teki ehdotuksen viime viikolla ja se hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen eilisiltaisessa ylimääräisessä kokouksessa. Sotaretki tehtäneen ensi vuoden mittaan, kunhan aatelisto ensin suostuu rahoittamaan sen. ”Perinteet, perinteet. Niitä me tarvitsemme tässä yhdentyvässä Euroopassa” tunnelmoi pääministeri Matti Vanhanen tuoreeltaan kokouksen jälkeen. ”Novgorodin rikkaudet…
Last Step -messut menestys
(HELSINKI) Ensimmäistä kertaa järjestetyt Last Step -messut osoittautuivat menestykseksi. Messuja vietettiin Helsingin Vanhassa satamassa sunnuntaista tiistaihin. Nuorille, joilla ei ole lainkaan tulevaisuutta suunnattu tapahtuma veti väkeä liki kolminkertaisesti verrattuna eri koulutus- ja työvaihtoehtoja esitteleviin vuotuisiin Next Step -messuihin. ”Kyllä tämä osui mainioon markkinarakoon selvästi. Kaikesta huomaa, että maassa on paljon nuoria, joilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta edessään”,…
EU-tuet poistuivat lisääntymiseltä
(BRYSSEL) Suomen uusi EU-komissaari Olli Rehn joutui heti ensimmäisenä päivänään suurten kysymysten eteen. Brysselissä työnsä aloittaneelta Rehniltä tivattiin, miten Suomi tulee suoriutumaan EU:n uusista lisääntymisvaatimuksesta. Rehn myönsi, että tilanne näyttää pahalta. EU:n uuden vaatimuksen mukaan Suomen pitäisi kasvattaa väkimääräänsä aina kuuteen miljoonaan saakka vuoteen 2015 mennessä. Laskennallisesti tämä tarkoittaa sitä, että syntyvyyttä pitäisi lisätä nykyisestä…
Sähkeitä keskiviikolta
Liikenne- ja viestintäministeri muuttaa Ranskaan — Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasimodo (kok.) muuttaa asumaan Pariisiin, Notre Damen katedraaliin. ”Kellot! Kellot!” kommentoi ministeri itse uutista. Vanhanen vierailee Hollannissa — Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tapaa ensi viikon keskiviikkona Hollannin pääministerin Jan Peter Balkenenden Haagissa. Pääministerien on määrä keskustella EU-asioista. ”Absolutismihan ei meinaa sitä, ettei voisi tötsytellä laadukasta…
Suuri Cthulhu mukaan komissaarikilpaan
(R’LYEH / PORVOO) Keskusta yllätti koko suomen poliittisen kentän varhain iltapäivällä ilmoittamalla asettavansa muinaisen hullun jumalolennon Cthulhun omaksi EU-komissaariehdokkaakseen. Cthulhu nauttii koko Keskustan johdon ehdotonta luottamusta, todetaan puolueen johtoryhmän tiedotteessa. ”Kyllä Cthulhu on meidän ehdokas. Sen takana me seisomme. Iä Iä Cthulhu ftaghn”, totesi itse Euroopan parlamenttivaaleissa Suomen suurimman äänisaaliin kerännyt elastinen, puoliksi nestemäinen Anneli…
Lähteet: Bobrikov komission johtoon
Suomen entinen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov on vahvin ehdokas EU-komission johtopaikalle, kertoivat asioista perillä olevat neuvottelulähteet Lehdelle. Vuonna 1904 väkivaltaisen kuoleman kokenut Bobrikov on tiettävästi myös antanut suostumuksensa virkaan. EU-puheenjohtajamaa Irlannin uskotaan antavan virallisen tiedon valinnasta lähipäivien aikana. ”Bobrikovilla on kaikki ominaisuudet, joita komission johtajalta vaaditaan. Hän on kokenut johtaja, ja hän tietää, millaisin keinoin eripuraiset…
Keskusta haluaa poliisille työrauhan
(PALERMO) Keuskustapuolue haluaa taata poliisille täydellisen työrauhan, eikä kommentoi puoluetoimistoonsa kohdistuvia tutkimuksia mitenkään. Aihe nousi jälleen ajankohtaiseksi, kun poliisi takavarikoi puoluetoimistosta tutkintaansa liittyvää materiaalia. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan puolue ei aio ryhtyä käymään ”rinnakkaiskäräjiä” tutkimusten ollessa kesken. Vanhanen muistuttaa, että puolueen linja on ollut johdonmukaisesti sama jo vuosia. Esimerkiksi juuri puoluetoimiston henkilökunta on halunnut taata…
(MIEKKA MUN TUPPEENSAHATTUUN) Keskustapuolue uhkaa Yleisradiota kovan luokan juristeilla meneillään olevassa ns. lautakasagatessa. Lehden ihan vaan vittuuttaan keksimien lähteiden mukaan oletetun pääministerin Matti Vanhasen (zzz.) kunniaa ryhtyy puolustamaan amerikkalainen huippulakimies Ben Matlock. Matlock oli ensiarvioissaan toiveikas: ”Trouble is a two-way street”, hän kommentoi. Vanhanen tyytyi polkemaan jalkaa ja uhkaamaan kertovansa äidille, jos joku vielä kiusii.…