Kategoriat
Ulkomaat

Ruotsi ja Suomi perinteiselle sotaretkelle Novgorodiin

(TUKHOLMA/TURKU) Suomen hallitus on hyväksynyt Ruotsin kuninkaan ehdotuksen yhteisen sotaretken järjestämisestä Novgorodiin. Kuningas Kaarle XVI teki ehdotuksen viime viikolla ja se hyväksyttiin yksimielisesti hallituksen eilisiltaisessa ylimääräisessä kokouksessa. Sotaretki tehtäneen ensi vuoden mittaan, kunhan aatelisto ensin suostuu rahoittamaan sen.
”Perinteet, perinteet. Niitä me tarvitsemme tässä yhdentyvässä Euroopassa” tunnelmoi pääministeri Matti Vanhanen tuoreeltaan kokouksen jälkeen. ”Novgorodin rikkaudet antavat sitäpaitsi loistavan vauhdin Suomen uudelle taloudelliselle nousulle.”

Vahva historia taustalla

Suomen vielä kuuluessa Ruotsin valtakuntaan teki jokainen uusi kuningas perinteisesti sotaretken Novgorodiin, paransi Suomen tiestöä, sekä tehosti verotusta. Perinne on ollut ikävästi katkolla muutaman sadan vuoden ajan, mutta nyt se pyritään jälleen saattamaan voimiinsa.
Tiestöä ei tällä kertaa ole tarkoitus parantaa. Pääministeri Vanhasen mukaan verotusta saatetaan kuitenkin joutua tehostamaan esimerkiksi raipparangaistuksen käyttöönotolla, mikäli Suomen aatelistolta ei saada kerättyä tarpeeksi varoja riittävän ratsuväen varustamiseen.

Read previous post:
Mufti ja paavi kieltävät raiskaukset

Vaimon raiskauksen mahdollisuus ja mahdottomuus on noussut otsikoihin ympäri maailman erään malesialaisen muftin epätoivoisen egonpönkityksen vuoksi. Muftin julkisuuskuvaa on alettu...

Close