Kategoriat
Kotimaa

Korhonen lupaa panna äänestäjää perseeseen Pekkarista rajummin

(ALKIO) Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen vakuuttaa panevansa Keskustan äänestäjiä perseeseen vielä huomattavasti elinkeinoministeri Mauri Pekkarista väkivaltaisemmin. Pekkarinen haastoi Korhosen aiemmin tänään perseeseenpanemisessa ilmoittamalla, että on vain ”vitsaillut” antaessaan ymmärtää, ettei Suomeen olla rakentamassa kahta uutta ydinvoimalayksikköä. Korhosen vastaus oli samana iltana annettu tyrmäävän tehokas ilmoitus siitä, ettei Keskustan vaalirahoitusta tarvitse avata.
”Puoluetoimistossa ei ole tarvetta minkäänlaiselle erikoistarkastukselle tai millekään. Tileissä ei ole mitään epäselvää. Kaikki asiaan liittyvä kerrottiin kerralla jo syyskuussa 2007, toukokuussa 2008, kesäkuussa 2008, syys-lokakuussa 2008, useita kertoja kevään ja kesän 2009 mittaan, alkuvuodesta 2010 ja nyt aivan vast´ikään. En ymmärrä, miten joku voi vielä epäillä, että Keskustan puoluetoimisto salaisi jotain,” Korhonen muistutti Lappeenrannassa puolueen seminaarissa penis tanakassa puolierektiossa.
Ilman rasvaa!
Keskustan puoluehallitus ja eduskuntaryhmä yhtyivät Korhosen näkemykseen. Puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen lupasi myös pidellä kenen tahansa Keskustaa äänestävän käsiä samalla, kun Korhonen panee tätä perseeseen. Puoluejohdon piirissä on kuitenkin herättänyt närää se, että Vanhanen on antanut täsmälleen vastaavan lupauksen myös Pekkariselle.
Puoluehallitus ja eduskuntaryhmä ilmoittivat Lappeenrannassa myös, että uuden puheenjohtajan valitsemisen jälkeen kesäkuussa tarkoituksena on aloittaa äänestäjien paneminen perseeseen koko puolueen voimin.  Johdon vaihduttua osittain kaikkia epäselvyyksiä, moraalittomuuksia ja laittomuuksia pidetään unohdettuina, eikä niihin aiota palata enää koskaan.
”Sitten laitetaan silmään sellainen vaihde että huh huh. Siinä alkaa olla Kylmän ringin lusikkaraiskaukset aika kevyttä valuuttaa. Että pyllyä pystyyn vaan siellä maakunnissa ja housuja availemaan,” muikistellaan eduskuntaryhmän yhteisessä julkilausumassa. Tuoreiden mielipidemittausten mukaan äänestäjistä noin 20,7 prosenttia haluaa Keskustan edustajien panevan itseään perseeseen.

Kategoriat
Kotimaa

Keskusta ja kokoomus ilmiriidassa Tiurasta

(BANGKOK-HELSINKI) Suurimmat hallituspuolueet ovat joutuneet ilmiriitaan kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajasta Marja Tiurasta. Keskustan edustajat ovat monin keinoin maanitelleet Tiuraa siirtymään omaan ryhmäänsä. Kokoomus on kuitenkin ilmoittanut pitävänsä kaikin keinoin kiinni arvokkaasta edustajastaan.
”Tiura on ollut meille pelkästään hyvää mainosta. Sellaista julkisuutta kuin Anna Tapion koulun lahjustutkinta tai Nova Groupin maksamat lentoliput ei saa rahalla ostettua”, korostaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi.
”Tai siis teknisesti ottaen nimenomaan saa rahalla. Eikä sellaisia rahoja kyllä pyöri kenenkään muun ympärillä niin tiuhaan kuin Tiuran”, Ravi jatkaa.
Ainutlaatuista osaamista
Keskusta on jo pitkään etsinyt tapaa profiloitua tulevia eduskuntavaaleja varten. Tiura olisi mainio lisä puolueen jo ennestään vahvaan osa-alueeseen, korruptioon. Tämän vuoksi hän sopisi puolueen edustajaksi loistavasti, toteaa puolestaan puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
”Meillä on kyllä hyvästi kesken useampi lahjustutkinta. Sekä Vanhas-Masa [pääministeri Matti Vanhanen] että Kaikkosen Kanki [kansanedustaja Antti Kaikkonen] ovat tehneet helevetin hyvää tunnettuustyötä sillä rintamalla, mutta kyllä nämä Tiuran jatkuvat ponnistukset hienon julkisuuden haalimisessa ovat ihan oma lukunsa”, Korhonen intoilee.
Marja Tiura itse on kertonut julkisuuteen, ettei  missään vaiheessa aikonut vaihtaa tai ainakaan kysellyt mahdollisuuksista vaihtaa puoluetta, jos saa ministerin pestin, olkoonpa väitteen puolesta millaisia todisteita tai miten monta todistajaa tahansa.

Kategoriat
Politiikka

Keskusta palkkaa Matlockin juristikseen lautakasagateen

(MIEKKA MUN TUPPEENSAHATTUUN) Keskustapuolue uhkaa Yleisradiota kovan luokan juristeilla meneillään olevassa ns. lautakasagatessa. Lehden ihan vaan vittuuttaan keksimien lähteiden mukaan oletetun pääministerin Matti Vanhasen (zzz.) kunniaa ryhtyy puolustamaan amerikkalainen huippulakimies Ben Matlock.
Matlock oli ensiarvioissaan toiveikas: ”Trouble is a two-way street”, hän kommentoi. Vanhanen tyytyi polkemaan jalkaa ja uhkaamaan kertovansa äidille, jos joku vielä kiusii.
Keskusta torjui tiedotusvälineiden kyselyt siitä, miten fiktiivinen tv-hahmo muka voisi toimia edustajana oikeudessa. Puolueen todennäköinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen (hys.) muistutti, että sekä keskusta että suuressa määrin suomalainen oikeusjärjestelmä ovat lähinnä fiktiivisiä tv-hahmoja, joten valinta on hyvin perusteltu.
Tiettävästi myös Ally McBealia on kysytty mukaan tiimiin.

Kategoriat
Kulttuuri

Korhosen tiedote mukaan Tennispalatsin surrealisminäyttelyyn

(DADA) Taidekeräilijä Arturo Schwarz on hankkinut keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen teoksen ”tiedote vaali- ja puoluerahoituksesta 13.7.2009” surrealistisia ja dadaistisia teoksia sisältävään kokoelmaansa. Teos tulee myös mukaan Tennispalatsissa Helsingissä olevaan Suuntana surrealismi -näyttelyyn.
Taidekriitikoiden mukaan Korhosen ”tiedote” edustaa modernia surrealismia puhtaimmillaan.
”Korhonen yhdistää suuntaukselle klassisesti taiteeseen paloja ympäröivästä maailmasta rinnastaen ne odottamattomalla ja normaalille ajattelulle vieraalla tavalla. Esimerkiksi ’avoimuus’ ja ’keskustan vaalirahoitus’ sekä ’Vanhanen’ ja ’johtopäätösten tekeminen’ kietoutuvat Korhosen taiteessa toisiinsa ennennäkemättömästi”, pohtii mesenaatti Säde Mies.
Mies arvioi, että ”tiedote” tuo esiin juuri sen, mihin surrealistit ovat vuosikymmeniä pyrkineet: se paljastaa välähdyksiä toisesta, piilotajunnan logiikkaa noudattavasta todellisuudesta.
Lehden saamien tietojen mukaan keskustapuolue aikoo myydä seuraavan vaalikampanjansa rahoittamiseksi korkealaatuisia vedoksia Korhosen ”tiedotteesta” puolueen sidosryhmille. Hinnaksi on tulossa 4 999 euroa, tarastilla korjaten.

Kategoriat
Politiikka

Eläkevakuutussähkeet perjantaille

Liikenneministeri vaatii – Keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) vaatii puoluesihteeri Jarmo Korhosta harkitsemaan eroamista. ”Toivon että puoluesihteeri Korhonen harkitsee, ja sitten joko eroaa tai ei eroa. Lisäksi toivon, että A tai ei A”, Vehviläinen sanoo. Vehviläinen toivoo myös, että puoluesihteeri Korhonen vetää johtopäätökset, ottaa vastuun, tai molemmat.
Korhonen harkitsee eroa – Vaalirahamyrskyn silmässä jo toista kesää viihtyvä keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen harkitsee eroa. ”Johan tuota muijaa on katseltu ihan tarpeeksi kauan. Uusi on sitäpaitsi jo kiikarissa”, Korhonen vinkkaa.
Paine Korhosta kohtaan kasvaa kristillisissä – Kristillisdemokraateissa vaaditaan jo keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen eroa. Lehden tietojen mukaan moni kristillisten kansanedustaja on sitä mieltä, että Korhonen on puolueelle taakka. Puheenjohtaja Päivi Räsänen ei suostu kuitenkaan kommentoimaan asiaa. ”Puoluesihteeri vastaa vaalirahoituksesta. Korhonen kommentoi asiaa palattuaan lomalta” , Räsänen pyörittelee.

Kategoriat
Kotimaa

Vanhasen tila yhä huonompi

(AMNESIA) Pääministeri Matti Vanhasen tila huononee häntä hoitavien lääkärien mukaan kaiken aikaa. Pääministerin muistin selvä heikkeneminen alkoi huolestuttaa hänen läheisiään jo viime vuonna, minkä jälkeen tilanne on vain huonontunut. Vanhasella on yhä suurempia ongelmia muistaa esimerkiksi tapaamisiaan Keskustapuolueen rahoittajien kanssa.
”Mitä? Anteeksi, mikä olikaan kysymys, en muista millään” kommentoi Vanhanen itse sairasvuoteeltaan. Hän ei halunnut kommentoida puoluesihteeri Jarmo Korhosen roolia tilansa kehittymisessä.
”Kenen? Korhonen? Ikinä kuullutkaan. Anteeksi, mistä olimmekaan puhumassa?” pääministeri totesi.
Julkisuudessa on epäilty, että Vanhasen tila olisi vähentänyt hänen nauttimaansa eduskunnan luottamusta. Myös hänen kannatustaan puolueessa on arvuuteltu.
”Minkä puolueen? Maalaisliiton muistan juuri ja juuri, mutta sen jälkeen en kyllä muista yhtään mitään. Ainakaan mitään rahaa en ole saanut mistään, mutta yleisesti ottaen nyt en kyllä ainakaan muista mitään” kommentoi Vanhanen vielä myöhään illalla, kaikkien jo mentyä nukkumaan.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen: En tiedä, mutta otan selvää

(UUNIPERUNA NOM NOM NOM) Pääministeri Matti Vanhanen (ceauşesc.) kertoi, ettei hän ollut asiasta tietoinen, mutta pyrkii ottamaan selvää heti kun mahdollista. Vanhanen sanoi, että tässä vaiheessa hän ei ollut aivan varma, mistä asiassa on oikeastaan kyse, mutta hän on ehdottoman varma siitä, ettei ole tiennyt asiasta.
Päämufti pitää hyvin mahdollisena, että puoluesihteeri Jarmo Korhonen tiesi asiasta, muttei kertonut siitä Vanhaselle.
”Tai ainakaan en muista, jos näin on käynyt. Mikä siis ei tarkoita, että niin olisi käynyt, vaikka aiemmin olisinkin sanonut, että niin… ei olisi käynyt, ja joka tapauksessa KORHOSEN VIKA!” pääministeri selvensi kantaansa.