Kategoriat
Kulttuuri

Korhosen tiedote mukaan Tennispalatsin surrealisminäyttelyyn

(DADA) Taidekeräilijä Arturo Schwarz on hankkinut keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen teoksen ”tiedote vaali- ja puoluerahoituksesta 13.7.2009” surrealistisia ja dadaistisia teoksia sisältävään kokoelmaansa. Teos tulee myös mukaan Tennispalatsissa Helsingissä olevaan Suuntana surrealismi -näyttelyyn.
Taidekriitikoiden mukaan Korhosen ”tiedote” edustaa modernia surrealismia puhtaimmillaan.
”Korhonen yhdistää suuntaukselle klassisesti taiteeseen paloja ympäröivästä maailmasta rinnastaen ne odottamattomalla ja normaalille ajattelulle vieraalla tavalla. Esimerkiksi ’avoimuus’ ja ’keskustan vaalirahoitus’ sekä ’Vanhanen’ ja ’johtopäätösten tekeminen’ kietoutuvat Korhosen taiteessa toisiinsa ennennäkemättömästi”, pohtii mesenaatti Säde Mies.
Mies arvioi, että ”tiedote” tuo esiin juuri sen, mihin surrealistit ovat vuosikymmeniä pyrkineet: se paljastaa välähdyksiä toisesta, piilotajunnan logiikkaa noudattavasta todellisuudesta.
Lehden saamien tietojen mukaan keskustapuolue aikoo myydä seuraavan vaalikampanjansa rahoittamiseksi korkealaatuisia vedoksia Korhosen ”tiedotteesta” puolueen sidosryhmille. Hinnaksi on tulossa 4 999 euroa, tarastilla korjaten.

8 vastausta aiheeseen “Korhosen tiedote mukaan Tennispalatsin surrealisminäyttelyyn”

Ei mitään uutta taivaan alla. Meilläkin paperi halpeni kun se kulki painokoneen läpi, mutta jostain meidän palkkoihin saatiin rahat. Jo 15 vuotta olen ollut hyvällä työeläkkeellä, onneksi ei silloisen itänaapurin järjestelmä voittanut.

Ostan ainakin viisi tiedotetta, kunhan vain ministeri Pekkarinen tulee muuraamaan Vihdin Ideaparkin peruskiven.

Tällainen innovatiivinen ”yhtäältä A” ja ”toisaalta B” asetelma on meille tuttu Helsingin Sanomien pääkirjoituksista joita olemme käyneet läpi koulun äikkätunnilla, murahtaa pääkaupunkiin koululaisretkelle tullut Also Starring (14) Heinävedeltä.

Se että Suomi on maailman vähiten korruptoituneimpia maita, on kyllä lauseena vallan naivistinen taideteos itsessään. ”Lapinreissuilta saa tärkeää tietoa!” on mennä ilmainen lounas väärään kurkkuun.

“Lapinreissuilta saa tärkeää tietoa!”
Olin erään firman koulutustilaisuudessa Levillä. Kaverini kysyi oitis, että sainko. (En edes yrittänyt.) Tuomio tuli välittömästi, että olen ainut, joka ei ole saanut Levillä.
Muuten on ollut mukavaa Lapissa.
Arvoisa Lehden lukeneisto: Onko minussa jotain vialla?

”Hinnaksi on tulossa 4 999 euroa, tarastilla korjaten.”
Vaalirahoitus on täysin laillista toimintaa ja aivan välttämätöntä demokratiallemme, ei teidän siitä mitään tarvitse tietää.

No jopas. Jutussa ei mainita yhtään vittua, perkelettä tai saatanaa vaikka sitä väitetään August Elokuun kirjoittamaksi.
Kyseessä täytyy olla väärennös.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Demokratiaa loukkaavat kuvat sensuroitiin näyttelystä

(LEMPÄÄLÄ) Lempääläisestä kunnan tiloissa pidetystä surrealistisesta taidenäyttelystä poistettiin perjantaina taideteoksia, jotka kunnan virkamiesten mukaan ovat hyvän maun vastaisia. Teoksissa nähdään...

Close