Kategoriat
Politiikka

Täytetty mursu SDP:n johtoon

Walrus Smiling for the cameraCreative Commons License Polar Cruises
(JYVÄSKYLÄ) SDP valitsi uudeksi puheenjohtajakseen täytetyn mursun (Odobenus rosmarus) Jyväskylän puoluekokouksessa tänään perjantaina. Vaalitulos selvisi suoraan ensimmäisellä kierroksella, jolloin mursu sai yksinkertaisen äänienemmistön. Ei ihan niin yksinkertaiset äänestivät ulkoministeri Erkki Tuomiojaa ja puoluesihteeri Eero Heinäluomaa.
Täytetty mursu piti lyhyen kiitospuheen, jossa se ei sanonut mitään. Mursu painaa noin puolitoista tonnia ja se on taksidemaristi Karl Marxin käsialaa. Lehden saamien tietojen mukaan mursu on käsitelty niin, ettei se ala haista hallitusta koottaessa tai pahimpienkaan tupo-neuvottelujen aikana kepulaiselta tai kokoomukselta.
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen sanoi olevansa varma siitä, että mursun johdolla SDP nousee seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi.

Kategoriat
Politiikka

SDP yhä suurin puolue

(VANTAA) SDP on säilyttänyt asemansa maan suurimpana puolueena, kertoo Suomen Gallupin tuore mielipidemittaus. Sen mukaan SDP:n pituus on tällä hetkellä noin 184 senttiä, paino 89,4 kiloa aamupunnituksessa sekä rinnanympärys 82 senttiä. Aivan demarien kannoilla olivat keskustapuolue, jonka syvyys oli noin 2200 metriä ja aallonkorkeus 1,2 metriä sekä Kokoomus lukemin 38,1 Fahrenheitia varjon puolella, auringossa hieman enemmän.
Pienemmistä puolueista eniten oli kasvanut Vihreät, noin kahdeksan piirua, kun taas Vasemmistoliiton hajataittoarvo oli edellisen mittauksen 2,0 sijasta nyt 1,75, akselisuunta 175.
Kysely tehtiin valkoiselle ruudutetulle A4-paperille Staedtler-lyijykyniä käyttäen. Virhemarginaali on 45,5 astetta pohjoista leveyttä ja noin 20 astetta itäistä pituutta.

Kategoriat
Politiikka

Kaikki tyypit: Ranskan kansanäänestyksen tulos väärä

Politiikan toimijat kautta Euroopan ovat tuominneet jyrkästi Ranskalaisten tavan äänestää EU:n perustuslaista. Sunnuntain kansanäänestyksessä perustuslaki hylättiin. Eduskunnan puhemies Paavo Lipposen mukaan kyseessä on esimerkki, josta on opittava:
”Kyllä se tässä nähdään. Kansa äänestää joskus ihan väärin. Juuri tämän vuoksi ainakaan Suomessa ei missään tapauksessa tule kansanäänestystä pitää mistään asiasta.”
Samoilla linjoilla oli myös Ruotsin pääministeri Göran Persson:
”Kyseessä on vakava takaisku demokratialle. Pienissä piireissähän näistä asioista pystyy sopimaan mukavan kivuttomasti, mutta jälleen kerran nähtiin, että suurten joukkojen ottaminen mukaan päätöksentekoon kriisiyttää demokratian toiminnan heti.”
Kaikkien maiden pääministerit haluavat kuitenkin muistuttaa, että perustuslaissa sinällään ei ole mitään vikaa.
”Ei ole”, sanovat kaikki sievästi kaanonissa:
”Ei ole-ee-ee”
”Ei ole-ee-ee”
”Ei ole-ee-ee-eee!”
”Säkenöivästä voimasta!”

Kategoriat
Politiikka

Tutkijat: Tähtien Sodalla ei poliittisia ulottuvuuksia

(NABOO) Uusimmasta Tähtien Sota -elokuvasta syntynyt poliittinen kohu on vailla perusteita, arvelevat kansainvälisen politiikan asiantuntijat. Yhdysvalloissa on epäilty, että ”ohjaaja” George Lucasin uusin ”elokuva” Sithin kosto sisältää viittauksia ”presidentti” George W. Bushin ulkopolitiikkaan.
”It’s just a flesh wound!” kommentoi taas yhden kätensä menettänyt kenraali Grievous astmakohtauksensa kourissa.
Eniten meteliä on synnyttänyt kohtaus, jossa Anakin Skywalker toteaa vaimolleen Padmélle: ”Olet niin kaunis”. Repliikin on katsottu viittaavan Yhdysvaltain suunniteltuihin sotatoimiin Irania vastaan. Lisäksi Padmén vastauksen ”Se johtuu siitä että olen niin rakastunut” taas katsotaan olevan törkeä viittaus Floridan vuoden 2004 vaaliselkkaukseen.

Paskapuhetta

”Ei pidä ollenkaan paikkaansa. Koko kohtaus viittaa allegorisesti Iliaan ja Odysseian kohtaan, missä Odysseus miehineen yrittää paeta Kyklooppia lammaslauman seassa ja Kyklooppi toteaa ’Mitäs helvetin sodomiitteja täällä oikein pyllyilee'”, tyrmää kv. politiikan tohtori Ilmari Rautaa-Rajalle.
”I’ve had worse!” kommentoi taas yhden kätensä menettänyt kenraali Grievous astmakohtauksensa kourissa.
”Ainoa yhteys Tähtien Sodan ja Yhdysvaltain ulkopolitiikan kesken on siinä, että Yhdysvaltain ulkopolitiikka on perseestä ja Tähtien Sota on perseestä”, lopettaa Rautaa-Rajalle. Kenraali Grievous taas olisi valmis tyytymään tasapeliin.

Kategoriat
Politiikka

Karpelan media-ajojahti jatkuu

(SÖRNÄINEN) Ankarat taistelut kulttuuriministeri Tanja Karpelan ja suomalaisen median välillä jatkuvat jo kolmatta päivää sotatantereeksi muuttuneilla Helsingin kaduilla. Karpelan johtamat keskustalaiskaartin joukot tekivät myöhään lauantaina voimakkaan hyökkäyksen mediajoukkojen Ilta-Sanomien tukikohtaan, mutta isku on Lehden saamien tietojen mukaan torjuttu.
Avoimet yhteenotot alkoivat viikon puolivälin tienoilla, kun aiemmissa yhteenotoissa saamiaan vammoja hoidattamassa ollut Karpela joutui komentaja Antti-Pekka Pietilän sissiosaston yllätysiskun kohteeksi. Karpelaa ajettiin tuntikausia takaa pitkin kantakaupungin katuja, mutta tämä onnistui pakenemaan.
Alueelta kuultiin yön aikana hajanaista laukaustenvaihtoa, mutta molemmat osapuolet ovat uutistoimisto Reutersin mukaan kaivautuneet tiiviisti asemiinsa. Puolueettomaksi sovittelijaksi ja viestinviejäksi ilmoittautuneen STT:n välitysyritykset eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. Mediajoukot vaativat diktaattorina pitämänsä Karpelan eroa, mihin keskustalaiskaarti ei suostu.

”Tappakaa ne saatanat”

”Ei tässä ole kysymys mistään ajojahdista, vaan pelissä on suurempia kysymyksiä; lehdistön- ja sananvapauden turvaaminen sekä kaikkien keskustalaisten rehupunttien tappaminen. Viva El Presidente!”, kommentoi Sanomatalon taakse kaivetusta juoksuhaudasta tavoitettu mediajoukkojen komentaja Pietilä.
Keskustalaisjoukot taas pitävät median toimia sotarikoksina ja vaativat kansainvälistä yhteisöä pikaisesti puuttumaan asiaan. ”Täällä on meneillään suurin vaiettu humanitaarinen katastrofi sitten Bataanin kuolemanmarssin”, kerrottiin Karpelan esikunnasta.
Lisäväriä tilanteeseen tuovat provinsseista kantautuneet tiedot, joiden mukaan mediajoukoista olisi irrottautumassa sotalordi Erkki Laatikaisen johdolla erillinen ryhmittymä keskustalaiskaartin tueksi. Pietilää huhut eivät häiritse.
”Laukaus! Laukaus! Sarrrrja!” huusi Pietilä.

Kategoriat
Politiikka

Halonen asetti Suomen kansainvälisten tehtävien edelle

(TANGANJIKA) Presidentti Tarja Halonen päätti lähteä tavoittelemaan toista kautta, vaikka hänelle olisi ollut tarjolla lukuisia kansainvälisiä tehtäviäkin, kerrottiin presidentin kansliasta perjantaina. Oman maan etu ajoi kuitenkin kanslian mukaan henkilökohtaisten ambitioiden edelle.
”Haloselle tarjottiin mm. YK:n pääsihteerin virkaa ja Yhdysvaltain presidenttiyttä”, kertoi kanslian tiedottaja Pelle Hermanni korvat vain hienokseltaan heiluen.
”Totta puhuen, Halosta on vakavasti kaavailtu esimerkiksi WFP:n ja Unicefin johtotehtäviin”, jatkoi Hermanni toinen käsi selän takana.
”Mutta ihan oikeasti, nimekäs EU-virka oli ihan totta tyrkyllä”, intti Hermanni nenä pitkällä.
”On meille ainakin kerran soitettu ulkomailta, vaikka tulikin väärään numeroon”, yritti Hermanni vaikkei kukaan ollut enää kuuntelemassa.

Kategoriat
Politiikka

Venäjä kiistää ilmatilan loukkaukset

(HELSINKI) Venäjän ilmavoimat kiistää Suomen ilmatilan loukkaukset. Ilmavoimien tiedottaja Vlad ”Seivästäjä” Seivästäjän mukaan venäläiskoneet eivät ole loukanneet Suomen ilmatilaa. Suomen ulkoministeriö puolestaan ilmoitti eilen, että sillä on todisteet toistuvista ilmatilanloukkauksista.
”Ei. Yksikään meidän kone ei ole koskaan loukannut Suomen ilmatilaa. Eikä minkään muunkaan valtion. Koskaan”, kommentoi ”Seivästäjä” Seivästäjä.
Monet tahot ovat kuitenkin väittäneet, että itse asiassa Venäjän ja sitä ennen Neuvostoliiton koneet ovat loukanneet viime ja tämän vuosisadan mittaan loukanneet useidenkin valtioiden ilmatilaa.
”Niin. No. Ovathan ne, kun oikein asiaa ajattelee. Mutta saatana, tuuppa tänne sanomaan!” kuittaa Seivästäjä väitteet neuvostovalmisteista, äärioloissakin luotettavaa AK-47 rynnäkkökivääriään puhdistaen.

Kategoriat
Politiikka

Kohumylly Vanhasen ympärillä tiivistyy

(NURMIJÄRVI) Huhut pääministeri Matti Vanhasen avioeron syistä yltyvät. Torstaisen Karpela-paljastuksen jälkeen on käynyt ilmi myös monia muita hämäräperäisiä myöhäisiä tapaamisia ja outoja sattumuksia, jotka heittävät epäilyksen varjon Vanhasen ylle ja saattavat jopa uhata hänen presidenttiehdokkuuttaan.
Luotettavien lähteiden mukaan pääministeri Vanhasen on alkuvuodesta nähty liikkuvan kaupungilla useiden eri naisten seurassa. Näistä vain harvat olivat hänen puolisonsa Merja. Pääministerin mukana on nähty mm. ministeri Paula Lehtomäki, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila sekä lukuisia muita puoluetovereita, kuiskuttelevat silminnäkijät. Pahojen kielten mukaan Vanhanen olisi Lehtomäen tapauksessa jopa avustanut häntä valmistelemaan joitakin lausuntoja sekä kannanottoja.
Kyseisiä henkilöitä Vanhanen on lähteiden mukaan tavannut jopa useita kertoja, mm. eduskuntatalossa. Monasti Vanhasen on nähty myös livahtavan Mäntyniemeen presidentti Tarja Halosta tapaamaan. ”Ja vielä virka-autolla”, naureskelevat ohikulkijat.

Keskustellut myös miesten kanssa

Eikä tässä vielä kaikki. Esimerkiksi keskustan puoluekokouksissa Vanhasen on nähty keskustelevan myös miesten kanssa. Samaan pöytään pääministerin kanssa ovat päätyneet mm. Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen. Tiettävästi Vanhanen on ollut vähintään puhelinyhteydessä Esko Ahoon ja käynyt vähintäin kerran kahvilla Paavo Lipposen kanssa.
Villeimpien huhujen mukaan Vanhanen olisi pääministerikautensa aikana tavannut myös ulkomaisia henkilöitä, mutta näitä tietoja ei ole voitu vahvistaa.

Kategoriat
Politiikka

Vanhanen laittaa Karpela-kohun "kännin piikkiin"

(KAIKKI ISÄNI HOTELLIT) Pääministeri Matti Vanhanen astui torstaina julkisuuteen kovasti kohua herättäneessä nk. Rosendahlgate-tapauksessa. Massiivinen huhumylly käynnistyi kulttuuriministeri Tanja Karpelan (kesk.) myönnettyä hänen ja Vanhasen oleskelleen huhtikuussa 1999 kahdestaan samassa hotellihuoneessa pikkutunneille asti.
Pääministeri sysäsi Lehdelle lähettämässään tiedotteessa syyn tapahtuneesta täysin ”kännin piikkiin”.
”Vittu mä olin kännissä. Mä olin siis niin perseet ettei mitään tolkkua. Puoluevaltuuston jätkien kanssa vedettiin ensin vähän keittoa saunan päälle, kato, muutama keskiketterä ja kossua kaksin käsin. Sitten lähdettiin etsimään kerrosbileitä ja jossain välissä meni filmi poikki. Emmä muista kyllä yhtään mitään. Kännin piikkiin”, kommentoi Vanhanen kirjekyyhkyn tuomassa viestissä.
Keskustan kansanedustajat ovat kohun suhteen vähäsanaisia. ”Vieläkin on parit kaljat pystyssä”, manasi eräs heistä.

Kategoriat
Politiikka Urheilu

Timo Jutila siirtyy valtioneuvoston tiedottajaksi

(HELSINKI, CANAL+) Kaikille jääkiekon ystäville tuttu hokilegenda ja sittemmin tv-kommentaattorina tunnettu Timo Jutila siirtyy ensi kaudesta alkaen valtioneuvoston tiedottajaksi. Jutilan tv-töille tuli loppu, kun SM-liiga ilmoitti keskiviikkona myyneensä pelien televisiointioikeudet ensi vuodesta alkaen MTV 3:n sijasta maksulliselle Canal + -kanavalle.
Hallituksen mukaan Jutilan verbaalisille kyvyille on tilausta valtionhallinnon ylimmillä portailla. ”Tarvitsimme jonkun, joka kykenee laukomaan viikosta toiseen tasan samat latteudet kerta toisensa perään ilman, että kukaan huomaa oikeastaan mitään. Lisäksi ajattelimme, että ’Jutin’ lupsakka tamperelaismurre toisi politiikkaa lähemmäs ihmisiä, nääs”, kertoi pakolla tiedotusvälineiden eteen sysätty kulttuuriministeri Tanja Karpela.
Jutilan uudelleenkouluttaminen tulevaan virkaansa on jo alkanut. Tehtävä on Karpelan mukaan helppo. ”Ehdollistamme vain Jutin korvaamaan tietyt aiemmat hokemansa uusilla: ’hirvee kuti ylämummoon’ on jatkossa ’300 000 uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella’, ’pleioffit on oma maailmansa’ muuttuu muotoon ’globalisaation vaikutukset työmarkkinoihin’, ’tolpat on molarin parhaat kaverit’ kuuluu tästedes ’verotusta alennetaan maltillisesti’ ja ’ei näitä pelejä boksista voiteta’ on taas ’Kepu on tie parempaan'”, luetteli Karpela.
Lehden saamien tietojen mukaan Jutilan käyttämä oranssi Hockey Night -takki puolestaan lahjoitetaan Punaiselle ristille, joka tekee siitä hätämajoitustiloja orvoille.