Kategoriat
Politiikka

Asiantuntijat: äänestyskäyttäytyminen saattaa muodostua arvaamattomaksi

(IIJOKI) Sunnuntain varsinaisena äänestyspäivänä äänestäjien käyttäytymistä on vaikea ennakoida, kertoo vaalilautakunnan puheenjohtajasihteeristön päällikkö Hektor Troijalainen. Ennakkoääniä annettiin tänä vuonna tavallista vähemmän, mikä lisää sunnuntain epävarmuutta. Itsekin monesti vaalipaikan valvontaan osallistuneen Troijalaisen mukaan äänestyskäyttäytyminen voi äityä toisinaan hyvinkin riehakkaaksi:
”Kopeista löytyy käytettyjä kondomeja enemmän, kuin herätysjuhlien jäljiltä. Viinaa tietysti juodaan, juhlapäivä kun on. Yleensä tappelut jäävät kumminkin semmoiseksi tönimiseksi ja nahisteluksi” kuvailee Troijalainen. Hänen mukaansa äänestyskäyttäytyminen on kuitenkin muuttunut viime vuosina luvattoman huonoksi:
”Paljon näkee ihmisiä, jotka ihan selvästi varta vasten tulevat demareita äänestämään. Jotkut tulevat isolla porukallakin ja naureskelevat päälle” selvittää hän päätään pudistellen.

Poliisi uskoo
valistukseen

Helsingin järjestyspoliisin komentaja Erwin ”Aavikon Kettu” Rommel vierittää syyn höltyneestä äänestyskurista koululaitoksen ja suoran kansanvaalin kontolle. Hänen mukaansa ongelmiin tulisi puuttua jo paljon ennen niiden näkymistä katukuvassa:
”Nykyään nuorille opetetaan, että voi äänestää ketä haluaa. Opetetaan, että istuva presidentti voidaan vaihtaa ennen kuolemaansa. Nyt korjataan sitten tätä satoa huumekuolemina 85 vuoden iässä ja keski-ikäisten teiniraskauksina” toteaa ”Aavikon Kettu” Rommel syvältä massiivisten rintalihastensa takaa. Ongelmien vähentämiseksi hän ampuisi väkijoukkoon.

12 vastausta aiheeseen “Asiantuntijat: äänestyskäyttäytyminen saattaa muodostua arvaamattomaksi”

Tulliviranomaiset ja Karhu-ryhmä tekivät tänään iltapäivällä iskun kahvipaahtimoon ja takavarikoivat useita satoja lähetysvalmiina olleita paketteja Presidentti-kahvia. Lastin arvo olisi katu- ja lähikaupoissa ollut jopa 10.000 euroa. ”Kyllähän pitäisi jo olla yleisesti tiedossa miten runsas ”vaalikahvittelu” vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen”, arvioi porilainen ryhmänjohtaja Luiska ”Nalli-nalle” Otso. ”Tietysti Pauligin, pitihän se arvata”, mörähti Otso ammattitaidon tuomalla varmuudella.

Ehdokkaat Matti Vanhanen ja Sauli Niinistö ovat ilmoittaneet lähettävänsä joukkoja turvaamaan äänestysalueiden rauhan, sekä varmistamaan ettei kukaan vahingossakaan äänestä ”sitä helvetin ääniharava eukkoa”.
Kaikkia Halosen kannattajia suositellaan ilmoittautumaan ennen äänestystä ”reformointikeskukseen”, jossa heille kerrotaan totuus Halosesta raskastekoisen kartun säestyksellä.

Suomalaisten äänestyspäivän vietto on sujunut pääosin rauhallisesti. Perinteiset pillunkuvat ja Hitler-viikset ovat lisääntyneet ihailtavasti katumainoksissa. Poliisi kehottaa kuitenkin äänestäjiä malttiin: ”Äänestäkää isoja puolueita, niin me säästämme vuorostamme nahkapamppujamme”, myhäilee poliisi x4 kumauttaen malliksi Hautalan äänestäjää polvitaipeisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lääkärit: Sharon toipuu hyvin

(JERUSALEM) Israelin pääministeri Ariel Sharonia hoitaneiden lääkäreiden mukaan Sharon toipuu hyvin viime viikolla kärsimästään aivoverenvuodosta. ”Ensimmäisissä neurologisissa kokeissa Sharon liikutti...

Close