Kategoriat
Politiikka

Matti Vanhanen ilmoitti uusista fanituskohteistaan

(JALASMÖKKI) Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ilmoitti keskiviikkona muutamista uusista asioista, joista hän omien sanojensa mukaan pitää. Vanhanen on aiemmin ilmaissut ”fanittavansa” mm. Pikku G:tä, Nightwishia ja Harry Potteria.
Vanhanen kertoi pitävänsä aika paljon, tai ainakin niin paljon, että häntä voi sillä varjolla äänestää ensi tammikuussa ”muun muassa kevyestä musiikista, hevistä, iskelmistä, doom metalista, black metalista, thrashista, punkista, valssista, tangosta, foxtrotista, jenkasta, polkasta, letkajenkasta ja kaikista niistä artisteista jotka näitä musiikkityylejä soittavat sekä jääkiekosta, etenkin Hifkistä, HPK:sta, Lukosta, Ässistä, Tapparasta, Ilveksestä, TPS:stä, Kalpasta, Pelicansista, Kärpistä, Jypistä, Bluesista ja Saipasta sekä myös jalkapallojoukkueista, mm. Hakasta, HJK:sta, Tampere Utd:sta, MyPasta, Allianssista, IFK Maarianhaminasta, Närpes Kraftista, Real Madridista, Manchester Unitedista, Chelseasta, Liverpoolista, Evertonista, Crewe Alexandrasta, vain muutamia mainitakseni, ja lisäksi elokuvataiteen puolella Pottereiden lisäksi animesta, Sormusten Herrasta, Kieslowskista, Kubrickista, Hitchcockista, Larry Clarkista, Brandosta, Bogartista, Nicholsonista, Streepistä ja Fosterista tai no oikeastaan olen aika kaikkiruokainen paitsi että mieliruokaani on juuri se mikä sinullakin.”
Vanhanen mainitsi lisäksi lempivärikseen ”sinisen, punaisen, keltaisen, oranssin, mustan, harmaan, valkoisen, beigen, vihreän, ruskean, ultramariinin, pinkin, turkoosin ja ei kai mitään unohtunut?”
”Missään nimessä tässä ei ole kyse äänten kalastelusta, ostamisesta, vaihtamisesta, naaraamisesta, narraamisesta, puijaamisesta, perseennuolemisesta tai mielistelystä ja olivatko kaikki nyt viimein tässä ja kai tämä julkaistaan kuvan kanssa huomisessa Ilta-Sanomissa?” Vanhanen päätti.

30 vastausta aiheeseen “Matti Vanhanen ilmoitti uusista fanituskohteistaan”

Me Eläkeläisten sekä Matin ja Tepon humppamusiikista pitävät koemme jääneemme tuuliajolle, aivan kuin olisi saatu halosta päähän.

Me Eläkeläisten sekä Matin ja Tepon humppamusiikista pitävät koemme jääneemme tuuliajolle, aivan kuin olisi saatu halosta päähän.

Kaikki vihaa meitä…
kaikki vihaa meitä…
kaikki vihaa meitä!
Mut vitut siitä, me ollaan Jokerit!
Me ollaan Jokerit! Super-Jokerit, Stadista!
Voih! Mattikin..

Mc Massey Ferguson
”Mä olen keskusta –
Ja sen tulevaisuus –
En juo viinaa
Kaikki pilkkaa
Eikö ees pientä tilkkaa”

Lisäksi, näin vaasalaisena haluaisin huomauttaa että se saatanan hippi Vanhanen unohti Sportin.

Matin kannattaisi nyt julkaista oma vaalilevy. Malliksi hänen olisi otettava se legendaarinen 60-lukulainen ”Tri Ahti Karjalainen selostaa vaalipoliittista tilannetta”, muistattehan: ”Hyvää päivää! Minä ole Ahti Karjalainen….” Tuon kun saattaa reaaliaikaan, Extended Play, niin eiköhän se siitä. Ainakin hauskaa riittäisi seuraavillekin vuosikymenille…

Vanhanen mainitsi pitävänsä ainakin kahdesta puhtaasti ruotsinkielisestä jalkapalloseurasta, mistä pääsemmekin siihen, että hän sortaa suoraan ja avoimesti käsipalloa. Kuka enää ajaa käsipallon asiaa, ei kukaan! Heja Dicken ja Cocks!

(Hevostalli) ”Mää oon ihan Matti, juu”, tokaisee Matti Nykänen olkipatjaltaan ja yllättyy kun hänelle kerrotaan että hän on levyttänyt uudelleen unohtumattoman Johannes Virolainen -tukikappaleen ”Johannes, miehistä parhain”: ”Oi Johannes, Johannes, miehistä parhain/ onneks niin varhain/ sun miehuutes/ huomata sain”.

Kannattaako Vanhanen myös omia lemppareitani?
Progressiivista tuloveroa, yhtiöiden kansallistamista, talvisodan myöntämistä ”helvetin hyväksi mäihäksi”, pohjanmaan (ja Turun) laajamittaisia pommituksia ja lopulta irtisahaamista ja aurinkoon lähettämistä, ja lipun vaihtamista peri-suomalaiseen punalippuun?

Minä aion vaaleissa äänestää Halosta, Hautalaa, Kallista, Laxia, Niinistöä, Soinia ja Vanhasta.

Ehdokkaiden kilpa työajan lyhentämisessä johti yllättäviin ongelmiin: työntekijät alkoivat vastustaa uutta 0,25 sekunnin työviikkoa. ”1,5 tunnin työmatka. Hei haloo”, kommentoi työmatkallaan bussista tavoitettu Pirjo Ponkko. Työttömien tekemä gallup ei tavoittanut yhtään työssä olevaa, koska he eivät ehtineet vastata puhelimeen. Kellokorttilaitteiden edustojen kerrottiin ruuhkautuneen ympäri maata.

Mitä ihmettä? Kyllä se on Niinistö joka niitä perseitä nuolee. Kaikkien presidentti Sauli, joo aina samaa mieltä kaikkien kanssa. Yhdyn sinuun, olen samaa mieltä, kannatan, näin on ja vielä homoavioliitot siihen kaupan päälle, ei kai mikään vähemmistöryhmä jäänyt huomioitta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
"Elämä on", toteaa Finnet

(SAUNALAHTI) Puhelinyhtiö Finnet puolustaa voimakkaasti päätöstään irtisanoa 84 työntekijäänsä pääosin matkapuhelinoperaattori DNA:n henkilöstöstä. Yhtiön edustajien mukaan irtisanomisille on painavat perusteet....

Close