(VALKOINEN SUOMI) Pahimmat pelot Naistenpäivän suhteen kävivät toteen maassamme tiistaina, kun kansallinen feministien salaliitto kaappasi vallan laillisilta tahoilta. Iltaan mennessä feministien käsissä olivat kaikki pääkaupunkiseudun tärkeimmät hallintorakennukset, sekä myös Etelä-Suomen muut tärkeimmät asutuskeskukset Tamperetta myöden.
Osa eduskuntaa on tiettävästi paennut Vaasaan, jonne on perustettu toistaiseksi pakolaishallituksen päämaja. Esivallan edustajat uskovat, että feministit saivat kaappaukselleen tukea ulkomailta.
”Kaikkihan me tiedämme, että maailman feministit ovat salaliitossa keskenään ja ne juonittelevat yhdessä miehiä vastaan – esimerkiksi sperman laadun huonontamiseksi”, kertoi hallituksen tiedottajaksi nimetty
Seppo Hyrkäs.
Hallitus rauhoittelee kaappauksen järkyttämiä kansalaisia ja vakuuttaa, että kapinallisten käsiin joutuneet alueet vapautetaan nopeasti.
”On soitettu Saksaan jo”, huomautti Hyrkäs.
Pöyristyttäviä vaatimuksia
Feministien kapinallishallitus antoi myöhään tiistaina tiedotteen, jossa se ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan rauhasta laillisen esivallan kanssa. Kapinalliset kuitenkin esittivät samassa yhteydessä joukon vaatimuksia, joihin hallituksen mukaan ”ei voida mitenkään suostua.”
”Vallankaappaajat vaativat muun muassa naisille tasa-arvoista asemaa työelämässä, mihin sisältyy samapalkkaisuusperiaate ja jonkun ihmeen lasikaton poistaminen. Lisäksi he esittävät, että tyttöjä ja poikia tulisi kasvattaa tasa-arvoisesti ja yksilöllisesti. Nämä pöyristyttävät vaateet sotivat kaikkia länsimaisten demokratioiden perusarvoja vastaan, emmekä ikinä tule niitä sallimaan”, vakuuttelivat parlamentaarikot.
Lehden saamien tietojen mukaan Suomen varoittavan esimerkin nojalla Yhdysvallat olisi piakkoin lisäämässä feministiset liikkeet terroristijärjestöjen listalleen.