Kategoriat
Politiikka

Tekijänoikeuslaki hyväksyttiin selvin luvuin

(VIISASTEN KERHO) ÄKT, Gramex, Teosto, Liedes, BMG ja Warner hyväksyivät keskiviikkona selvällä ääntenenemmistöllä uuden tekijänoikeuslain. Päättäjien mielestä uusi laki on erittäin hyvä, paras, ellei jopa kaikkein paras.
”Kyllä tämä laki on hyvä laki. Valmistelussa kuultiin oikeita tahoja eikä mitään tekijänoikeusterroristeja. lisäksi lakiteksti on erittäin selkeä ja yksitulkintainen”, totesi uuden diskurssin hyvin omaksunut päätöksentekijöiden edustaja Suuri Pääoma.
Asiassa pikaisesti konsultoitu Suomen eduskunta nyökytteli myös innokkaasti päätökselle.
”Kyllä meistä tavaroiden vapaan liikkumisen ja sananvapauden rajoittaminen on aina paikallaan. Laki osuu juuri piratismin ytimeen rajoittaessaan yksityishenkilöiden oikeuksia. Juuri levyjä kopioivat pikkupojat ovat suurimpia piraatteja”, toteaa hallitusryhmien puolesta kansanedustaja Hyvin Informoitu.
Eduskunta pohtii jatkossa myös, pitäisikö yksityisestä radionkuuntelusta maksaa teostokorvauksia, jos sen ääni voisi edes teoriassa kuulua jonkun ulkopuolisen korviin. Lisäksi sivistysvaliokunta selvittää, pitäisikö kasettimaksut ulottaa kyniin, kumeihin ja vihkoihin.
”Haemme myös lisää keinoja pelotella pikkulapsia poliisilla”, huikkaa Tanja Karpela, jonka järkeviä kannanottoja on aina ilo kuulla.

35 vastausta aiheeseen “Tekijänoikeuslaki hyväksyttiin selvin luvuin”

Kannattaisin lakia, joka pakottaisi kaiken musiikin kuuntelemisen yksityiseksi, eli korvakuulokkeet olisivat ainoa sallittu laite kuuntelemiseen. Lisäksi laki velvoittaisi valmistajat lisäämään laitteisiin ominaisuuden, että käyttäjälle annetaan sähköshokkeja mikäli käyttäjä ei ole maksanut levy-yhtiön mielestä tarpeeksi kuuntelemastaan musiikista.

minä kannatan ainakin lakia, jonka mukaan autoja ei saisi tankata kuin tiettyjen huoltoasemien bensalla. Muiden huoltoasemien käyttämisestä tulisi linnaa!

kannatan tekijänoikeusmaksun korottamista avoimille kuulokkeille. Niistähän bussissa kuulee naapurimatkustaja novaa..

Kuka on niin hölmö, että ostaa Radio Cityn Ruuhkatukka -kokoelman, kun kyseisen levyn voi kuunnella kokonaisuudessaan em. kanavalta jopa 12 kertaa päivässä?

hyvin te vedätte. Onko tää joku helppo yritys tienata Suomen Puolustusvoimille uudet bokserit ?

Muistakaa että kopiosuojauksen purkaminen on rangaistava teko, mutta kappaleen imurointi p2p-verkosta ei.

todellaki hajoilisin tolle laille, ellei tosiaan vituittais nii pahasti.
jotenki, et tollasta yksinkertasuutta voi esiintyä yhteiskunnan korkeimmilla asteilla. Ei vaan jaksa uskoa demokratiaan.

Mitäs täällä oikein yritetään machinoida? Kyllä minulla on mustaa valkoisella, että joku tärkeä EU-setä on sanonut, että meitille rapsaistaan ankarat sakot, jos ei me saada niitä pikku tekijänoikeusterroristinilviäisiä kuriin siellä vanhempien kellareissa.
Ja meidän poliitikkojen tulee toimia tässä esimerkkeinä ja suunnannäyttäjinä, ikinä en ole mitään tai kenenkään miestä lainannut aamuyöstä hotellihuoneessa, vaan aina olen ottanut ihan oman, ettei vaan ole tullut kenellekään ilman lupaa lainatun puolisolle paha mieli…

”The dream police, they live inside of my head.
The dream police, they come to me in my bed.
The dream police, they’re coming to arrest me, oh no”

Pitäisi heittää lakiehdotus jonka mukaan kaikki ulkomaankauppa ja -matkailu katkaistaan, ja kaikki tiet Suomesta ulkomaille räjäytetään, lentokentät pistetään maan tasalle ja rajaa pitkin kaivetaan 20 metrin syvyinen vallihauta. Tällä tavoin estettäisiin mahdollisten piraattilevyjen ja -kasettien päätyminen Suomeen.

Kyllä se mielenosoituskin eilen oli varmasti jonkun masinoima, ja vain minua vastaan suunnattu. On se laki niin hyvä, että melkein itkettää. Tässä on kyllä polittittisen ajojahdin makua.
Muuten tietääkö kukaan mikä tämä mp3 oikein on, kun kaikki siitä puhuvat?

Sanokaahan joku mitä tarkoittaa ”Eduskunta hyväksyi samalla lain saatteeksi suuren valiokunnan esittämän lausuman, jossa toivotaan hallitukselta, että kuluttajien mahdollisuutta ottaa muutamia kopioita omaan käyttöön edistetään vapaaehtoisin toimin.” (AL 6.10.05) Saapasryhmääkö tässä nyt apuun kaivataan, hä?
Olin jo pitkään luulossa että vain Lehti kykenisi tuottamaan noin mystistä uutistekstiä. Valitettavasti olin väärässä.

Muuten olen sitä mieltä, että tekijänoikeuslain henkilöityminen kulttuuriministeriin on ansiotonta arvonnousua.
Kohta Lehdelle tulee noutaja kuten Pahkasiallekin (RIP): totuus ei seuraa enää perästä. Valtalehdistö vie markkinat Lehdeltä!

Hah hah! Mä nakkaan paskat noin naurettavalle laille ja jatkan levyjen kopioimista ja rippaamista kuten tähänkin saakka.

Hajaantukaa hyvät ihmiset, ei täällä ole mitään nähtävää. Minä kastan tekijänoikeuslailla, mutta minun jälkeeni tulee hän joka kastaa bensalla.

hmmm.. miksi viedään kaikki jokamiehen oikeudet pois?
miettikäss nyt kaikki! ajat corollalla mikä ei ole leimassa, ylinopeutta ja kuuntelet poltettua CDtä niin siitä tulee linnaa?
Kuules miettikää nyt niillä pienillä aivo nystyröillänne että onko tässä mitään järkeä??
KEHITETÄÄN KAMPANJA ETTÄ KUKAAN EI OSTA DVD LEFFOJA & MUSIIKKI CDitä KUUKAUTEEN TAI PARIIN YHTÄÄN MISTÄÄN!! EI KUKAAN OSTAISI SITÄ MÄÄRÄÄ MUSIIKKIA / LEFFOJA MITÄ ON KONEELLA WARETETTUNA!!
Np. Diskantti – The Äm-Irk Song • [02:14 min]

Kyllä minä ostaisin. Mutta en välttämättä juuri sitä musiikkia enkä niitä leffoja.

Onhan se hienoa, että käytetyt (ennen lain voimaantuloa julkaistut kopiosuojaamattomat), oikeat ja aidot CD-levyt nousevat arvoon arvaamattomaan. Eikö?

Hei haloo. Eikös siellä eduskunnassa tehdä koskaan edes yhtään järkevää päätöstä >:/ HALLITUS VAIHTOON JA ÄKKIÄ

Vot, hyvä laki. Meilläpäin sanotaan, että Vahvin on oikeassa, ja siitähän tämäkin on todiste.
A no työ varmaan kysytte, miten on mahdollista, että itä-piraattikaupan voimalaitos, Zapatno-Uraskij Musikalnyi Mafija voi olla tätä mielltä asioista. No vot! Mie kerron; Myö kerättiin voitot yhteen ja ostettii kulma BGMmästä sekä WARNERista: Nyt myö annetaa itellemme lisenssit ja painetaa ja myyvää laillisii piraattiloita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Luottokörtti kadoksissa Alavudella

(ALAVUS) Vanhassa klassikkofilmissä kaupunki etsi murhaajaa, nyt Pohjanmaalla kunta etsii saarnaajaa. Nimittäin Alavudella on jo viikon päivät haettu kadoksiin joutunutta...

Close