(MAANINKA) Kansanhallituksen ministerit kiistävät jyrkästi, että Suomi olisi jo ajautunut osapuoleksi talvisodassa. Esimerkiksi monet ulkomaiset poliitikot, kotimaiset silminnäkijät, naapurin
Esko, useat tuhannet sotilaat ja tiedotusvälineet ovat viime päivinä näin väittäneet.
Suomen ja Neuvostoliiton joukot ovat viime päivinä ottaneet rajusti yhteen Karjalan kannaksella. Perjantain vastaisena yönä jopa kymmeniä suomalaissotilaita sai surmansa tuntikausia kestäneissä tulivalmisteluissa Muolaan ja Suvannon seuduilla. Kyseessä oli jo kahdeskymmenesseitsemäs vastaava taistelu kuluneen viikon aikana.
”No ei todellakaan”, vastasi kansanhallituksen pääministeri
Otto Wille Kuusinen kysymykseen, onko Suomi sodassa.
”Tilanne on tavattoman vaikea, mutta väite että Suomi olisi sodassa ja että päättäjät eivät olisi sitä tiedostaneet, on vailla pohjaa.”
”Ei missään nimessä, ja minun mielestäni on vastuutonta väittää toisin”, kansanhallituksen ulkoministeri
Otto Wille Kuusinen vastaa samaan kysymykseen.
Väkivaltaisuudet Karjalan kannaksella ja koko Suomen itärajalla ovat lisääntyneet huomattavasti kuluvan talven aikana. Vielä syyskuussa alueella ei tapahtunut yhtään iskua, mutta marraskuun lopulta lähtien hyökkäykset ovat kiihtyneet selvästi.