Kategoriat
Kotimaa

Kristityille povataan suurvoittoa seurakuntavaaleissa

(HIIPPAKUNTA) Evankelis-luterilaiselle kirkolle povataan valtaosaa kirkkovaltuusto- ja seurakuntaneuvostopaikoista marraskuun seurakuntavaaleissa. Lehden teettämän lennätinhaastattelun mukaan evankelis-luterilainen liittouma olisi saamassa jopa 100 % paikoista ja pääsemässä vaa’ankieliasemaan.
Tutkimuksen mukaan kristityt ovat erityisen suosittuja etenkin nuorten, keski-ikäisten ja ikääntyneiden kristittyjen keskuudessa. Kristillinen liittouma on kuitenkin ilmoittanut jo etukäteen, ettei se aio tehdä yhteistyötä itsensä kanssa.
Äänestysvilkkaudesta on ennustettu hieman korkeampaa kuin edellisissä vaaleissa, jolloin 0,2 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 30 vuotta täyttäneet maata omistavat vapaat miehet paitsi homot.

Kategoriat
Kotimaa

Päivi Räsänen uhkaa länttä terrori-iskuilla

(TORA BORA) Kristillisdemokraattien puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] uhkaa länsimaita terrori-iskujen sarjalla, ellei länsi lopeta homostelua ja palaa pimeään keskiaikaan. Räsänen esitti uhkauksensa Raamattuopiston verkkosivulla julkaistulla ääninauhalla. Asiantuntijat uskovat nauhan olevan aito.
”Homous on psykososiaalisen kehityksen häiriö. Homous johtaa pedofiliaan. Jumala on suurin”, Räsänen julistaa.
Edellisen kerran Räsänen esiintyi julkisesti Ylen Ajankohtaisen kakkosen homoillassa runsas viikko sitten.

Kategoriat
Kotimaa

Vaarallisen kristillisen etiikan koostumus selvisi

(PASI TURUSEN MIELI) Erittäin vaarallisia sisäelin- ja aivovammoja aiheuttavan, huumaavan kristillisen etiikan koostumus on selvinnyt. Poliisin mukaan kyse on hyvin todennäköisesti desoksipippeliradrolista eli 2-DPMMP:stä, joka on niin sanottu design-huume.
Poliisin mukaan kyseessä on lääkkeeksi luokiteltu aine, jolla on huumaavia vaikutuksia. Aine on todennäköisesti peräisin Suomen Kristillisdemokraattisen puolueen vuoden 3 puoluekokouksesta, mutta varmuutta asiasta ei ole.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos varotti aineesta viime viikolla, kun kolme käyttäjää joutui sairaalahoitoon.
Ainetta tavattiin ensimmäisen kerran Suomessa tiettävästi vuonna 1155, jolloin neuvokas kansanmies Lalli kuitenkin esti sen maihinnousun. Sen jälkeen on takavarikoitu kaksi ulkomailta saapunutta erää. Aine on kuitenkin onnistunut murtautumaan Suomen alamaailmaan ja nykyisin sitä käyttävät etenkin prostituoidut, nistit, kirkkoherrat ja muut puliveivarit.
Suonensisäisesti käytettävä aine aiheuttaa vaikeita sisäelinvammoja, muun muassa aivotoiminnan täydellistä pettämistä ja voimakasta harhaisuutta. Suurin osa aineesta on tiettävästi paskanruskean jauheen muodossa. Aineen tunnistaa myös siitä, että sen viimeiseksi käyttöpäiväksi on merkitty marraskuun kolmas vuonna 4.

Kategoriat
Kotimaa

Kaifas antaa täyden tukensa Päivi Räsäselle

(ÖLJYMÄKI) Rajuun julkisuusryöpytykseen joutunut kristillisdemokraattien puheenjohtaja [search]Päivi Räsänen[/search] on saanut homokannoilleen arvovaltaisia tukijoita. Ylipappi Kaifas julkisti maanantaina tiedotteen, jossa hän toteaa olevansa samaa mieltä Räsäsen kanssa ja tukevansa hänen mielipiteitään.
”Silti on muistettava että ämmät hiljaa seurakunnassa”, Kaifas huomauttaa. Ylipappi on myös syvästi huolissaan kirkon jäsenkadosta, ja lupaa lahjoittaa vähintään kolmekymmentä hopearahaa massaeroamisten aiheuttaman kassavajeen korjaamiseksi.
Lehden keksimässä haastattelussa Räsänen kertoo olevansa huojentunut tuenilmauksesta ja vakuuttaa pysyvänsä jatkossakin tiukasti oman mielipiteensä takana. Tähän mennessä Räsänen on perustellut homokantaansa sillä, että hänellä on oikeus sanoa asioita ja sillä, että hänellä on oikeus harjoittaa uskontoa. Tuo edellinen lause on muuten ihan totta, voitteko kuvitella?
Seuraavaksi Räsänen aikoo perustella mielipiteitään muun muassa sillä, että hänellä on oikeus elinkeinoon, vapaus valita asuinpaikkansa, aurinko laskee länteen, sekä oikeus olla jankkaava ylimielinen täti, joka ei osaa väittelyn alkeita edes vähää alusta ja arvelee että argumentaatio on syntiä, tai ainakaan sellaista taipumusta ei saa toteuttaa henkilökohtaisessa elämässä.

Kategoriat
Kotimaa

Mielenterveyspalvelut ulkoistavat ennakoivan hoidon sosiaaliseen mediaan

(500 MILJOONAA YSTÄVÄÄ) Määrärahojen puutteesta pitkään kärsineet mielenterveyspalvelut ulkoistavat toimintaansa. Pilottiprojektina hankkeessa on toiminut Uusisuomi.fi-sivuston Puheenvuoro-blogien seuraaminen muun muassa Facebook-palvelun kautta.
”Aivan liian moni mielisairauksista kärsivä ei osaa hakeutua ajoissa hoitoon. Myös lähiomaisilta jäävät oireet usein havaitsematta ennen kuin sairaus puhkeaa. Mutta linkittämällä Puheenvuoro-blogeja Facebookissa moni tapaus on havaittu ajoissa ja toimenpiteisiin on voitu ryhtyä”, kertoo koordinaattori Jouko Taudinkuva Mielenterveyden keskusliitosta.
”Tekstejä analysoimalla pystytään havaitsemaan esimerkiksi puhkeamassa oleva paranoidinen skitsofrenia. Potilas ei erota intrapsyykkisiä impulsseja ulkomaailman ärsykkeistä: hän ei erota, mikä on mielikuvitusta, mikä itsen ulkopuolista todellisuutta. Kun potilas purkaa ajatuksiaan Uusisuomi.fi -blogiin, pystyvät blogin lukijat havaitsemaan oireet ja hoitoon ohjaus voidaan suorittaa nopeasti seuraamalla Facebook-linkkejä”, Taudinkuva kertoo.

”He ovat maailman rahavalta. Tämän maailman jumala on raha. Nämä pahat ihmiset manipuloivat maailmaa rahan avulla. He omistavat viihdeteollisuuden. Siksi sieltä päin on tullut homoviestejä jatkuvasti, koska se toiminta on suurella rahalla sponsoroitua tietoista propagandaa”

– Ote viime sunnuntaina hoitoon ohjatun Uusisuomi.fi-blogaajan tekstistä
”Vainoharhaisen maailmankuvan julkituomisen ohella tärkeimpiä merkkejä Uusisuomi.fi -blogaajan mielenterveyden järkkymisestä on pakkomielteinen suhtautuminen ja takertuminen tiettyihin aiheesiin sekä eräs korpolalian muoto, pakonomainen tarve kirjoittaa hävyttömyyksiä”, Taudinkuva sanoo.

”Ajatellaanpa esimerkiksi sitä torstaista hernekeittopäivää sinapin kera ja mennään sen jälkeen sinne homoseksuaalien miesten makuuhuoneeseen ja työnnytään sinne peräsuoleen haisevien kakkakikkareiden sekaan.”

– Ote toisesta hoitoonohjaukseen johtaneesta Uusisuomi.fi-blogitekstistä
”Yllättävän monet tapaukset ovat paljastuneet eduskuntavaaliehdokkaiden joukosta. Voi olla, että lähestyvien vaalien stressi ajaa monet rajatapaukset levottomaan tilaan, joka näkyy niin sanottujen ’raivo’- tai ’viri-viri-tööt-tööt’ -hullujen Uusisuomi.fi-blogikirjoitusten määrän nopeassa kasvussa”, Taudinkuva arvioi.
Arvioiden mukaan joka neljäs suomalainen mielenterveyspotilas tai -kuntoutuja jää ilman tarvittavaa hoitoa.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Ensio Oksanen”]Ensio Oksanen[/search].)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Kadonnut todellisuudentaju saattaa olla nyt Espoossa

(PIIKKIÖ) 4. syyskuuta. Kello on puoli yhdeksän, kun Lahja-Gilpertiina Christina Lehwäshowi (ent. Marja Huttunen) on palaamassa ihan tavalliselta ulkoilulenkiltä. Kotiin on enää sata metriä, kun todellisuudentaju yllättäen riistäytyy hallinnasta ja katoaa hämärtyvään metsään. ”Se lähtö tuli ihan puskasta”, avautuu yhä hämmentynyt Lahja-Gilpertiina.
Hän etsii kadonnutta todellisuudentajuaan aluksi jalan, sitten autolla, veneellä ja moottorikelkalla näkemättä siitä vilaustakaan.
”Soitin heti muutettuani nimeni netissä päivystävälle eläinlääkärille, hätäkeskukseen, YK:n päämajaan ja pariin satunnaiseen yksityisnumeroon ilman sanottavaa tulosta”, summaa Lahja-Gilpertiina. Hän pistää kadonneesta todellisuudentajusta lehti-ilmoituksen Turun Sanomiin.
Oriketo, 6.9. Eräs rouva on hakemassa paikallisen Siwan roska-astiasta aamupalaa, kun hän äkkiä huomaa silmänurkassaan liikettä. Onko se koira, onko se peura? Sitten sytyttää: sehän on se lehti-ilmoituksen kadonnut todellisuudentaju! Kuluu jälleen piinaavia viikkoja ilman havaintoja.
Helsinki 29.9. Lehwäshowi levittää tietoa todellisuudentajunsa katoamisesta kaikkiin tiedotusvälineisiin kustannuksia ja lukijoita säästämättä. Hän perustaa Facebook-ryhmän, johon välittömästi liittyy yli 100 000 muuta todellisuudentajunsa menettänyttä.
Espoo 15.10. Lahja-Gilpertiinan todellisuudentajun etsinnät on nyt keskitetty Espoon Isoon Omenan Prisman ilmoitustaulun tienoille. Tarkkaa paikkaa ei paljasteta, koska tyhjänpäiväisen asian perässä huhuilevat haahuilijat saattavat helposti menettää myös oman todellisuudentajunsa. Toisin kuin sivustaseuraajille, Lahja-Gilpertiinalle on täysin käsittämätöntä mikä saa todellisuudentajun lähtemään aina vain kauemmaksi. ”Kadonnut kuin pieru Saharaan”, tietää Thaimaasta toisten rahoilla lomailemasta tavoitettu Lehwäshowi.
Viimeisimpien havaintojen mukaan villiintynyt todellisuudentaju on saattanut liittyä yhteen Nurmijärveltä 2009 jäljettömiin kadonneet toisen todellisuudentajun kanssa. ”Laumanmuodostus saattaa aiheuttaa yleistä vaaraa länsimaiselle, eskapismiin perustuvalle yhteiskuntajärjestelmälle”, örähtää asiaa tutkinut metsätieteen ylioppilas”, rantojen mies Taisto Kämäräinen.
Jos metsässä törmää tällaiseen laumaan, retkeilijää suositellaan perääntymään hitaasti tulosuuntaan katse kohdistettuna tiiviisti alaviistoon johonkin triviaaliin, elämälle vieraaseen kohteeseen. ”Mikäli eksynyt todellisuudentaju alkaa tupata ihmisten pihapiireihin toistuvasti, se voidaan viranomaisten toimesta ampua kuleksimasta”, epäilee Kämäräinen.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Kauno Kirjoitus”]Kauno Kirjoitus[/search].)

Kategoriat
Kotimaa

NASA: Päivi Räsänen ohittaa pian Saturnuksen

(HOUSTON) Avaruusjärjestö NASA:n mukaan [search]Päivi Räsänen[/search] (kd.) lähestyy hyvää vauhtia kaasuplaneetta Saturnusta. Viime aikoina Päivi Räsänen on pysynyt visusti maata kiertävällä radalla, mutta tiistai-iltana hän aloitti yllättäen vauhdikkaan matkansa kohti tutkimatonta kaukaisuutta.
”Räsänen on jo nyt yksi ihmiskunnan kauimmaksi singottuja kappaleita”, NASA ylpeilee tiedotteessaan. NASA:n mukaan Päivi Räsänen sukkuloi tyhjiössä uljasta 260 000 kilometrin sekuntivauhtia eli noin 80 % valonnopeudesta.
Tapahtuneen johdosta Päivi Räsäsen Facebook-faniryhmään on liittynyt tuhansia ihmisiä. Tavallinen tahti on joitakin satoja.
”En pidä vauhtiani kovinkaan nopeana”, Saturnuksen renkaiden tiimoilta Lehden tavoittama Räsänen itse kommentoi tilannettaan.
Avaruusälykkö Stephen Hawking varoittaa, että mikäli Räsänen on ensimmäinen asia, jonka avaruusoliot ihmiskunnasta havaitsevat, ne saattavat tulla tuhoamaan meidät.

Kategoriat
Kotimaa

Yle: Uutisankkurin potkut eivät johtuneet kaljaepisodista

(MOSKOVA) Kaljanjuonnin näytteleminen uutislähetyksessä ei ollut syynä Ylen englanninkielisten uutisten ankkurin Kimmo Wilskan potkuihin, väittää Yleisradio. Uutispäätoimittaja Atte Jääskeläisen mukaan todellinen syy irtisanomiseen oli kokoomuksesta tullut painostus.
”Kuka vittu sitä jaksaa kuunnella koko päivää Kataisen ja Häkämiehen valitusta. Annettiin äijälle fudut”, Jääskeläinen kommentoi Lehdelle.
Jääskeläisen mukaan Wilska oli myös hukannut yhtiön tietokoneita ja oli yhtiölle turvallisuusriski.
Tuntityöläisenä toimineen Wilskan työsopimus irtisanottiin heti keskiviikkona, kun hän oli heilutellut kaljapulloa uutislähetyksessä.

Kategoriat
Kotimaa Urheilu

Baxterilta vahva tuki homoiltakeskustelijoille

(1997 JÄLLEEN) Suomen maajoukkueen päävalmentaja  [search]Stuart Baxter[/search] antoi voimakkaan tukensa Ajankohtaisen kakkosen homoillassa painovoimateorioitaan esitelleille Sonja Falkille, [search term=”Päivi Räsänen”]Päivi Räsäselle[search], Matti Revolle ja Pasi Turuselle.  Toivottavasti pian entisen päävalmentajan mukaan hän ja hänen todellisuudesta irronneet kollegansa ansaitsevat pelkästään kehuja.
”Siksi, että argumentoimme hyvin. Hallitsimme keskustelua ja loimme kiusallisia tilanteita. Seuraatko sinä edes kansainvälistä homonstelua?” Baxter kyseli hämmentyneeltä Lehden toimittajalta.
Baxterin mielestä on myös käsittämätöntä, että homoliittokeskusteluun ottavat kantaa sitä kokeilemattomat, tai ehkä jotain sinne päin, mahdollisesti.
”Minun äitini katsoi 35 vuotta, kun isäni ajoi naapurin setää, eikä hän silti oppinut homonstelemaan”, Baxter otti kantaa, sekoili, haukkui äitiään tai oli iloisesti hammondilla, ei näistä kommenteista selvää ota.
Baxter myös myönsi, ettei ollut nähnyt Ajankohtaista kakkosen keskusteluiltaa suorana. Skottiluotsi kertoi ehtineensä ajoissa television ääreen, mutta ei onnistunut vaihtamaan kanavaa ajoissa oikeaksi.

Kategoriat
Kotimaa

Lajusen tapaukselle toivotaan nopeaa käsittelyä

(RAAHE) Raahen poliisi päätti tänään, että se aloittaa esitutkinnan pitkäaikaistyötön Muna-Reiska Lajusen mahdollisista bensa-automaatti- ja kioskiryöstöistä. Kioskinpitäjä Juha Koskinen oli pyytänyt poliisia tutkimaan, olisiko aihetta aloittaa esitutkinta.
Poliisin tutkimusten jälkeen asiassa tehdään mahdollisesti syyttämispäätös. Varsinaisen rikossyytteen pohjalta käräjoikeus tekee päätöksen Muna-Reiskan mahdollisesta rangaistuksesta. Monet tahot ovat kuitenkin huolissaan siitä, toteutuuko Muna- Reiskan oikeusturva, mikäli asian käsittely venyy.
Esimerkiksi eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ilmoitti, että olisi ”onnetonta”, ellei asiaa saataisi ratkaistua ennen kevään eduskuntavaaleja. Sasi muistuttaa, että erityinen ongelma ovat käräjä- ja hovioikeuksien käsittelyajat, jotka venyvät usein kohtuuttoman pitkiksi – jopa yli vuoteen ruuhkaisissa oikeuksissa. Samoilla linjoilla on pääministeri Mari Kiviniemi:
”Muna-Reiskan oikeusturvan kannalta on äärimmäisen tärkeää, että käsittelyaika pysyy kohtuullisena ja asiaan saadaan päätös pian”, pääministeri linjasi pian esitutkinnan aloittamisesta kuultuaan. Raahen keskustalaiset olisivat jopa toivoneet, ettei esitutkintaa aloiteta lainkaan, jotta asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti.