Kategoriat
Kotimaa

Helsinki lievittää asuntopulaa täyttämällä Töölönlahden arseenilla

(BEMBÖLE) Helsingin kaupunki uskoo voivansa korjata kiperän asuntopulansa jo muutaman vuoden sisällä. Virkamieslähteiden mukaan ongelmaan on löydetty vastikään erittäin nopea ja kustannuksiltaan edullinen ratkaisu.
”Alkaen syksystä 2011 kaupunki pumppaa Töölönlahden täyteen arseenia. Näin syntyvälle elinkelpoiselle asuinalueelle sijoitetaan pääkaupunkiseudulle tulijoiden ylijäämä. Mahdollista on, että lisätilan myötä kaupunki voi jopa myydä joitain kiinteistöjään ja vähentää tällä tavoin kunnallisveroon kerääntyviä nousupaineita”, pohtii viskaali Johannes Vanha-Pitsi.
Vaikka monet asiantuntijatkin ovat epäilleet arseenilammikon houkuttelevuutta varsinkin lapsiperheille, arvelee Vanha-Pitsi, että keskeinen sijainti, mainiot liikenneyhteydet ja kohtuullinen hintataso ovat vetovoimatekijöitä.
”Aina tämä Histan voittaa”, hän tokaisee.
Kaupungin suunnittelutoimisto muistuttaa, että monet läheisen Tokoinrannan lähiön asukkaista ovat jo vuosikausia testaneet Töölönlahden soveltuvuutta lyhyt- ja pitkäaikaiseen asumiseen. Saadut kokemukset ovat olleet hyviä, joskin äänekkäitä.
”Ja paskanahan koko lahti on jo valmiiksi”, toimiston tiedotteessa todetaan.

Yksi vastaus aiheeseen “Helsinki lievittää asuntopulaa täyttämällä Töölönlahden arseenilla”

Geeniterapian uusin haaste on korvata ihmisen biokemiassa fosfori arseenilla, näin valmistaudutaan asuttamaan löydettyjä eksoplaneettoja joiden elinolot eivät ehkä kelpaisi nykyihmiselle, Töölönlahteen voitaisiin perustaa EU:n keskusviraston virallinen koealue. Myös muihin kustomointeihin on syytä varautua.
Fennofiileillä olisi nyt täsmäiskun paikka: kun arseeni ja fosfori ovat niin samankaltaisia aineita, niin miksi toisella on vaikeita kirjaimia sisältävä nimi? Lähempänä alkuperäistä englanninkielistä nimeä ja paremmin suomenkieleen sopiva nimi fosforille olisikin perseeni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Armeija apuun lentoemäntien lakossa

(TJ10-KERHO) Myös Suomi pyrkii ratkaisemaan ilmailunsa pattitilanteen turvautumalla asevoimien apuun, Espanjan esimerkin rohkaisemana. Lakkoilevien lentoemäntien ja stuerttien tilalle on jo...

Close