Kategoriat
Muut

Lehti asettuu tukemaan Niinistöä

Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Näillä perusteilla Lehti on päättänyt asettua toisella kierroksella tukemaan haastaja Sauli Niinistöä ja toivoo lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja

Kategoriat
Muut

Lehti asettuu tukemaan Halosta

Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Näillä perusteilla Lehti on päättänyt asettua toisella kierroksella tukemaan istuvaa presidenttiä Tarja Halosta ja toivoo lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja

Kategoriat
Kotimaa

Jukka ja Harri tunnustivat koulukiusaamisen

(JOKIOINEN) Parikymppiset Jukka ja Harri astuvat täpötäyden liikuntasalin eteen ehkä hivenen arastellen mutta kuitenkin selvästi asiastaan varmoina. Kaksikko on päättänyt valtakunnallisen ”Minä en kiusaa” -kampanjan rohkaisemina tunnustaa olleensa koulukiusaajia.
”Se oli kyllä ihan vitun kivaa. Yhdenkin läskin jätkän päätä pideltiin kerran pöntössä koko välitunnin. Samalla revittiin kaverin kouluvihot tuhannen pilluiksi”, kaksikko muistelee lämmöllä. Pienten kuulijoiden päät yleisössä nyökyttelevät: se on oikein.
”Ja yks toinen jannu, Petterikös se oli, joutui keräilemään hampaitaan pitkin pihaa kun heitettiin kepakko sen pyörän pinnojen väliin”, nostalgisoi Jukka, ja Harri huokaisee syvään. Ne olivat aikoja ne.
Yksikään Jalannon yläasteen oppilaista ei väitä vastaan. Ja turpaanhan siitä tulisikin.

Kiusaaminen ei kannata

Rehtori Aimo Puusilmä antaa varauksetonta kiitosta kiusaamiskampanjalle.
”Kampanja on antanut meille loistavan mahdollisuuden kuitata vaikea kysymys yhdellä idols-laulajan tunnin mittaisella vierailulla ja sen jälkeen koko pohdinta koulukiusaamisesta voidaan kätevästi unohtaa”, Puusilmä kehuu.
”Ei silti että meidän koulussa mitään kiusaamista olisi edes ollut”, rehtori kiirehtii lisäämään.
Jukan ja Harrin vierailu opinahjossa päättyy tärkeään muistutukseen: kiusaaminen ei kannata. Jukka harmittelee, että kaikki koulun oppilaat olivat ”niin saatanan köyhiä”, ettei heiltä saanut kiristetyksi viikkotasolla kuin muutamia satasia vanhaa rahaa.
”Minäkin olen vasta suurehkon vientiyhtiön toimialajohtajana, kun voisin olla lakaisukoneenkuljettaja”, Harri kismittelee.

Kategoriat
Urheilu

Norjalaiset toivovat arvostelutuomareita myös keihäänheittoon

(TRONDHEIM) Tulevan kesän yleisurheilukisoissa eivät citius, altius ja fortius enää välttämättä riitäkään. Myös tyylillä on merkitystä.
Näin uskovat ainakin Norjan yleisurheiluliitto ja olympiakomitea, jotka esittävät, että myös kesälajeissa alettaisiin soveltaa mäkihypystä tuttua arvostelutuomarijärjestelmää. Norjalaisten mukaan uusi systeemi olisi syytä ottaa käyttöön ainakin keihäänheitossa.
Tero Pitkämäki 0 pistettä”, selventää maan edustaja Inga Poäng tyylipisteiden vaikutuksia käytännössä.

”Janne Ahonen 15,5”

Ehdotuksen taustalla on norjalaisten tyytymättömyys yleisurheilussa vallitsevaan tyylin puutteeseen, jonka osoituksena ovat esimerkiksi Pitkämäen hyvät suoritukset.
”Tero Pitkämäki 0 pistettä, Janne Ahonen 15,5”, tarkentaa Norjan arvostelutuomarien puheenjohtaja Store Brand.
Esimerkkinä erittäin tyylikkäistä urheilijoista, jotka ansaitsevat korkeat pisteet, norjalaiset mainitsevat esimerkkinä etenkin norjalaiset urheilijat. Sen sijaan suomalaiset eivät heidän mukaansa ansaitse sen enempää pisteitä, tuulirakoja kuin ehjiä sauvojakaan.
”Lisäksi katsomme, että meidän norjalaisten tyylikkäistä eikä mitenkään epäilyttävistä ’harjoitustauoista’ kilpailukauden aikana pitäisi hyvittää maailmancup-pisteitä. Mitään ei ole otettu”, korostaa Brand.

Talvilajeissakin laajentamisen varaa

Norjalaisehdotuksen mukaan myös joissakin talvilajeissa otettaisiin käyttöön tyylipisteet. Tällaisia lajeja olisivat mm. naisten hiihto sekä yhdistetyn hiihto. ”Hannu Manninen 0 pistettä”, tähdentää Brand.
Lehden saamien tietojen mukaan esitys todennäköisesti hyväksytään ainakin kansainvälisessä hiihtoliitossa FIS:ssä. ”Vitun pelleilyksihän tämä on jo muutenkin mennyt. Siittä vaan”, kertoo liiton sääntökomitean edustaja Laissez Faire.

Kategoriat
Urheilu

Jarkko Nieminen palasi tasolleen

(SYDNEY) Suomen tennisässä Jarkko Nieminen saavutti normaalin pelitasonsa Australian avoimen tennisturnauksen kolmannella kierroksella. Nieminen kärsi 3-1-tappion Argentiinan David Nalbandianille.
”Toisen erän alkupuolella kaikki natsasi taas kuten ennenkin ja peli sujui alkukauden vaikeuksien jälkeen taas normaalisti”, Nieminen kertasi tapahtumia.
Niemisen alkuvuoden otteet ovat herättäneet laajaa huolestuneisuutta kotimaisissa tennispiireissä, mutta perjantaiaamun otteiden perusteella huolet ovat ohi. Suomen tavoitteena on mm. lyödä Moldova ja Jemen Davis cupissa.

Kategoriat
Talous

Pakkanen osoittanut lisäydinvoiman tarpeen

(KRYLJA SOVJETOV) Meneillään oleva kireä pakkaskausi on osoittanut, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa kipeästi lisäydinvoimaa rakennusvaiheessa olevan viidennen reaktorin jatkeeksi, toteavat Teollisuus ja Oikeisto perjantaina antamassaan tiedotteessa.
”Emme voi vain katsoa sivusta, kun sairaat, vanhukset ja lapset riutuvat kylmän kourissa. Sudet ulvovat jo nurkissa. Muistakaa sotiemme veteraaneja”, muistuttaa kaksikon asiaansa ajamaan luoma vastustamaton Hegemoninen Diskurssi omissiota näppärästi hyödyntäen.
Diskurssin mukaan muita vaihtoehtoja kuin uusien ydinvoimaloiden rakentaminen ei ole, eikä sellaisista ole mahdollista käydä keskustelua julkisessa sfäärissä. Aarno Laitinen on jo lähetetty ampumaan kaikki vihreät ja feministit ihan vaan varmuuden varalta”, diskurssi vakuuttaa nominalisoiden ja passivoiden.

Kategoriat
Paavi

Sharonille povataan paavinvirkaa

(JERUSALEM) Israelin pääministerin Ariel Sharonin tulevista kuvioista on saatu ennakkotietoja. Vatikaanin lähteiden mukaan hänelle aiotaan tarjota ennennäkemätöntä ekumeenista mahdollisuutta hakeutua paavin virkaan.
”Selvää on, ettei Sharonin nykykunto salli hänen jatkaa pääministerinä, mutta sen sijaan paaviksi hän olisi parasta mahdollista ainesta. Tällaisia korkean profiilin kandidaatteja tulee vastaan niin harvoin, että silloin ei parane turhaan tuijottaa uskontokuntien eroon”, pohti kardinaali Peppone keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa.
Sharonia on yritetty muutamien päivien ajan herättää syvästä nukutuksesta, mutta toistaiseksi hän on kyennyt vain räpäyttämään silmiään. ”Loistavaa kommunikointitaitoa”, hehkutti Peppone.
Vatikaanin mukaan nykyinen paavi Benedictus olisi valmis luopumaan tittelistään Sharonin hyväksi. ”Samaa jengiähän tässä noin periaatteessa ollaan. Kaifaskin on loppupeleissä ihan jees”, paavi katsoo ex cathedra.

Kategoriat
Kotimaa

Tykkylumi uhkaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä

(POLANNE) Työmarkkinoiden kolmikantapisteisiin kasautunut tykkylumi uhkaa jäykistää Suomen yhteiskuntarakenteita ja heikentää maamme kansainvälistä kilpailukykyä, tiedotti sisäministeriö perjantaiaamuisessa tiedotteessaan.
”Tykkylumen takia menetämme jatkuvasti työpaikkoja Aasiaan”, murehti Elinkeinoelämän keskusliiton nokkamies Leif ”Fag” Ernäs.
Lämpötilan kohoaminen hetkellisesti plussan puolelle saattaa kohentaa tilannetta tulevien viikkojen aikana, ennustavat kansantaloustieteilijät. Viranomaiset kehottavat kuitenkin kansalaisia varovaisuuteen, sillä villinä luonnossa esiintyvä tykkylumi voi käydä nälkäisenä ja ärsytettynä jopa ihmisten kimppuun.
”Toivomme, että etenkin vanhemmat kiinnittäisivät huomiota lasten tv-katselutottumuksiin. Tykkylumen toistuva näkeminen voi haitata kasvuiässä olevan henkistä kehitystä”, toivoo kulttuuriministeri Tanja ”tissit” Karpela.

Pidä silmällä missä huskyt käyvät

Tykkylumen aiheuttamat ongelmat eivät jää vielä tähän. Ministeriön mukaan se saattaa myös vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen, Juho-Pekka Rantalan haastatteluiden valmistelutyön laatuun sekä toimittajien kykyyn ymmärtää gallupien virhemarginaaleja.
”Tykkylumi tekee suomalaisnaisista rumempia kuin virolaiset. Lisäksi vihreät ja feministit ovat tyhmempiä kuin amputoitu varpaani”, murjaisi Aarno Laitinen ja me kaikki nauroimme niin.
”Mieluummin kuin keltaista lunta, syön tykkylunta”, ilakoi Inarin latupartion perässähiihtäjä Frank Zappa.

Kategoriat
Sähkeet

Tärkeitä vaalisähkeitä torstaiksi

Halosen kannatus putosi – Istuvan presidentin Tarja Halosen kannatus on tuoreen mielipidemittauksen mukaan pudonnut. Alati luotettavan galluptoimiston tekemä kysely osoittaa kannatuksen pudonneen joulukuun jälkeen kahdesti tuolilta, kerran kärryiltä ja mahdollisesti myös kuin eno veneestä. Arto Lahtea ei tunnustanut tuntevansa kukaan.
Vaalijärjestelmä muutoksessa – Eduskunta suunnittelee Lehden saamien tietojen mukaan muutoksia vaalitapaan. Demokratian mahdollisimman laajan toteutumisen takaamiseksi presidentinvaaleissa pidetään jatkossa ainakin kolme kierrosta, kenties jopa neljä. ”Demokratian määrä valtiossa tulee suoraan kaavasta D=n, missä n on kierrosluku”, katsoivat kaikki asiantuntevat pääkirjoitustoimittajat ympäri maan.
Niinistön kannatus kasvussa – Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatus on lähtenyt selvään nousuun. Kasvua on kertynyt sitten joulukuun lopun noin 18 senttimetriä pituudessa ja vyötärön ympärysmitassa noin nelisen senttiä. Virhemarginaali otetaan huomioon jos sen ansiosta saadaan räväkkä otsikko.

Kategoriat
Kotimaa

Poliisin toiminnalle uudet aikarajat

(RITAVUORI) Vuodenvaihde on tuonut mukanaan muutoksia poliisin hälytystoiminnan vaatimuksiin. Sisäministeriön uudessa ohjeistuksessa on mm. kiristetty aikarajoja, joiden sisällä viranomaisten on kyettävä vastaamaan saamiinsa hälytyksiin.
Tuoreiden rajojen mukaan liikkuvan poliisin partion on saavuttava kioskille maksimissaan puolen tunnin kuluttua työvuoron alkamisesta tai kioskin aukeamisesta, kumpi ehto ensin toteutuukaan. Poliisiasemien kahvit puolestaan on kyettävä keittämään 1o minuutin sisällä ulko-oven avaamisesta.
Koska etenkin Pohjois-Suomessa rajojen noudattaminen voi etäisyyksien takia olla hankalaa, on sisäministeriö toimeenpanemassa organisaatiouudistuksen, jossa perustetaan oma hitaasti liikkuvan poliisin yksikkö, jota edellämainitut rajat eivät koske.
”Lisäksi erityistehtäviä varten perustetaan sivuttain liikkuvan poliisin yksikkö ja ovelia rikollisia varten takaperin liikkuvan poliisin yksikkö. Espoossa tapahtuneita kolmoismurhia selvittämään tulee oma ajassa liikkuvan poliisin yksikkö”, selvittää ylikomisario Kalevi Laki Pitäjänmäeltä.

Turpiin vaan ja onnea

Supoa ja poliisiylijohtoa varten sorvataan myös omia aikarajoja. Jatkossa poliisiralleihin osallistuvat johtoportaan edustajat eivät saa käyttää Belgian erikoiskokeilla 15 sekuntia enempää aikaa kuin kärki. Toisen uuden ohjeen mukaan keskustalaisiin poliitikkoihin kohdistuvat vakoiluepäilyt on vuodettava julkisuuteen enintään 20 minuutin kuluessa tutkimusten aloittamisesta.
”Lisäksi ohjeistuksessa määrätään, että poliisipartion on ehdittävä paikalle puolen tunnin kuluessa hälytyksen saamisesta, jos rikoksen tai onnettomuuden uhrina on valkoinen henkilö. Muunväristen kohdalla raja on saman viikon aikana ja romanit pidätetään varmuuden vuoksi muuten vaan”, selvittää Laki.