(JYLLANTI) Lukuisten maiden valtionpäämiehet, monet järjestöt sekä myös yksityiset henkilöt ovat viikonlopun aikana osoittaneet tukensa Muhammed-pilakuvakiistan uhkaamalle sanan- ja ilmaisunvapaudelle. Kriittisiä ja perusteltuja puheenvuoroja ihmisoikeuksien puolesta on esitetty niinikään vilkkaasti.
”Jeesus oli tyhmä homo”, tiivisti käydyn keskustelun ydinsisällön vantaalainen journalistieetikko Jokke R-Kioskilla.
”Äitis oli”, argumentoi puolestaan pragmaattista koulukuntaa edustava Antero.
Muslimien äärijärjestöt taas ovat päättäneet suhtautua kiistaan rakentavalla otteella polttamalla taloja ja uhkaamalla pommi-iskuilla. ”Muistakaa, että islam on rauhan uskonto”, muistutti naamioitunut taistelija Hassan al-Sabbah Kalashnikovinsa kanssa.
”Mieluummin kuin Jeesusta, herjaan Muhammedia”, päätti Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen.
Tekijä: August Elokuu
(HARBOE) Tanskan panimoteollisuus pelkää myyntinsä romahtavan Lähi-idässä profeetta Muhammedin pilapiirroksista syntyneen kriisin takia. Panimojätti Carlsberg toivoo hartaasti, ettei tanskalaisille maataloustuotteille arabimaissa langetettu ostoboikotti laajene olueen.
”Me olemme aina suhtautuneet hienotunteisesti ihmisten vakaumuksiin ja toivomme, että Lähi-idän maissa jatketaan hyvien oluidemme nauttimista kuten ennenkin”, kertoo Carlsbergin tiedottaja Torsten Uborg.
Tanskalaisfirmojen ahdingolla on vaikutuksensa myös kotimaiseen elintarviketeollisuuteen. Lehden saamien tietojen mukaan mm. Valio suunnittelee merkittävää markkinointikampanjaa Lähi-idässä uusien markkinaosuuksien valtaamiseksi. Tuotelistassa ovat ainakin Jihad-tuorejuusto ja Kerma-Mekka.
”Meidän tuotteidemme valmistuksessa ei ole vahingoitettu yhtään Muhammedia”, painottaa Valio tiedotteessaan.

(TOIMITUS) Suomen internet-uutispalvelujen markkinajohtaja Lehti osoittaa tukensa pommiuhkauksien kohteeksi joutuneelle Jyllands-Posten-lehdelle. Tuenilmauksena Lehti julkaisee ensimmäisenä mediana Suomessa kuvauksen profeetta Muhammedista.
Lehden Päätoimittajan mukaan päätös oli ainoa mahdollinen, ja välttämätön sananvapauden näkökulmasta. ”Kyllä meidän mielestämme median oikeus pilkata, ivata ja herjata ihmisten uskoa on puolustamisen arvoinen ja sitäpaitsi meidän suosiomme ehdoton edellytys”, tuntemattomasta olinpaikasta tavoitettu päätoimittaja kertoo.
”Piirtää emme vaan osaa”, hän valittelee.
Lehden kohutun kirjallisen kuvauksen mukaan profeetta Muhammed on keskimittainen, noin runsaat 170 cm pitkä normaalivartaloinen mies, ihonväriltään tummahkon vivahtava. Muhammedilla on pitkähkö parta ja viikset ja myös kohtalaisen pitkät hiukset. Sekä parran että hiusten väri on lähes musta, vanhemmiten harmaantuva. Muhammed on pukeutunut tavanomaisesti vaaleahkoon perinteiseen kaapuun ja päänsä ympärillä hänellä on huivi, jalassa puolestaan sandaalimaiset jalkineet, kädessä kävelysauva. Talviasu on jotakuinkin samanlainen. Muhammed esiintyy tavallisesti yksittäisinä havaintoina Arabian niemimaalla noin vuosina 570-632 j.Kr.
”Muhammed on kuvassa tuossa hieman keskustasta alaoikealle, dyynin edustalla, teltasta vasempaan, lähellä kultaista leikkausta”, selittää päätoimittaja.

Eikä tässä vielä kaikki
Asiantuntijoiden mukaan Lehden kuvaus on verrattomasti tanskalaisten yrityksiä tarkempi.
”Haluaisin huomauttaa, että harvoin – jos koskaan – yhtään Muhammedia on nähty liikkumassa ajastettuja pommeja hattuunsa sidottuna tai käyrää veitseä heiluttamassa, kuten Jyllands-Posten esittää. Sikäli näkisin, että Lehden kirjallinen esitys on lähempänä oikeaa”, katsoo BirdLife Suomen edustaja Jukka Kiikari.
Lehti aikoo päätoimittajan mukaan julkaista tulevaisuudessa häkellyttävät kohukuvaukset myös Jeesuksesta, Siddhartha Gautamasta, Aabrahamista sekä L. Ron Hubbardista.
(STORA SMEDJAN) Ylen veteraanitoimittaja Tarmo Ropponen on edelleen linnoittautuneena Yleisradion Isoon Pajaan. Ropponen ei ole esimiesten tai viranomaisten suostutteluista huolimatta halunnut poistua vaalistudiosta sunnuntain lähetyksen jälkeen, vaan aikoo omien uhkaustensa mukaan pysyä siellä ”ainakin vuoteen 2012”.
”Meillä ei toistaiseksi ole uutta kerrottavaa, mutta minulle on kerrottu, että saamme Ylen oman ennusteen aivan muutaman minuutin kuluttua”, tyytyi Ropponen toistelemaan.
Tilanne on poliisin erikoisryhmä Karhun edustajan mukaan vakava. Ropponen on tiettävästi aseistautunut Jukka Röngältä ja Sami Borgilta anastamillaan pikkutakeilla sekä kravateilla, ja vahvistamattomien tietojen mukaan hänellä voi myös olla useita erilaisia tulosgraafeja ja -laskelmia.
”Why are you jamming?” kuulutti komisario Raimo Summanen Ropposelle vastausta saamatta. Karhun tarkka-ampujat onkin asetettu asemiinsa ympäri Isoa Pajaa, ja he ovat valmiina hätätilanteen tullessa.
”Siittä lähdetään, että jos Ropponen alkaa riisua paitaansa, tuli avataan välittömästi”, Summanen toteaa.

(BREITENFELD) Kaikkien presidentinvaalikamppailuun osallistuneiden mielestä kaikkien vaaliin osallistuneiden vaalikampanjat olivat erittäin hyviä. Samaa mieltä olivat gallupien mukaan myös kansa, enemmistö, valtaosa sekä ihan vitun kaikki.
”Tosi hyvä kampanja”, totesi Tarja Halonen.
”Tosi hyvä kampanja”, totesi Sauli Niinistö.
”Tosi hyvä kampanja”, totesi Kustaa Aadolf Lützenissä.
Niinistö halusi myös jakaa tunnustusta erinomaisesta työstä kampanjapäällikölleen Markku J. Jääskeläiselle.
”Tosi hyvä kampanja”, totesi vastikään vuorenpeikolta broadsword +2:n anastanut fighter/mage Elgdar, 15.

Kategoriat
Hamas: Vastakkainasettelun aika on ohi
(JERUSALEM) Palestiinalaisten parlamenttivaalit voittanut Hamas-liike toivoo muilta ryhmittymiltä toimivaa yhteistyötä tulevan hallituksen muodostamisessa.
”Haluamme korostaa myös israelilaisille, että vastakkainasettelun aika on ohi”, Hamasin tiedottaja, silminnähden humaltunut Satu Silvo.
Hamas jakoi tilaisuudessa kiitosta myös muille vaalivoiton taustavaikuttajille, erityisesti mainostoimisto Bob Helsingille, Oslon prosessille sekä Tiekartalle.
”Myös kampanja oli todella hyvä”, Silvo jatkaa.

(TOIMITUS) Lehden ennuste presidentinvaalien toisen kierroksen tuloksesta ennustaa poutasäätä. Ennakkoäänten ja ensimmäisten varsinaisena vaalipäivänä annettujen äänten perusteella tehty laskelma katsoo, että etelärannikolla saatetaan saada paikallisia sadekuuroja, mutta keskiosissa ja Oulun läänissä on puolipilvistä ja melkein selkeää.
”Ennuste on aiemmissakin vaaleissa pitänyt kohtalaisen hyvin paikkaansa. On kuitenkin muistettava, että lännen suunnasta lähestyvä okkluusiorintama saattaa vielä muuttaa oloja alkuviikon aikana”, kertoo Lehden vaalikommentaattori Legolas.
Legolasin mukaan on myös todennäköistä, että ennusteen lukema Bogaskär 12 ja Tankkar seitsemän, 800, tulevat muuttumaan vielä illan aikana.

Sanomalehtikatsaus vaalisunnuntaiksi
Kansa osaa tehdä valintansa itse – Suomen kansalla on tänään valta päättää, kenestä tulee maan presidentti seuraavaksi kuudeksi vuodeksi, korostaa sitoutumaton Turun Sanomat pääkirjoituksessaan. Olipa tulos mikä tahansa, sitä ei kenenkään käy kiistäminen, paitsi jos valinta ei osu Sauli Niinistöön, painottaa aina sitoutumaton päätoimittaja Ari Valjakka.
Kansa osaa tehdä valintansa itse – Vaalipäivä on kansanvallan juhlapäivä, alleviivaa sitoutumaton Aamulehti sunnuntain pääkirjoituksessaan. Lehti huomauttaa, että kamppailu on niin tasainen, että kumpi tahansa voi nyt voittaa. Toivottavasti se on Sauli Niinistö, pohtii toden totta sitoutumaton päätoimittaja Matti Apunen.
Kansa osaa tehdä valintansa itse – Demokratia on osoittanut voimansa tämän vuoden presidentinvaaleissa, painottaa sitoutumaton Keskisuomalainen sunnuntain pääkirjoituksessaan. Lehden mukaan tänään puhuu kansa, ja sen jälkeen pulinat pois. Paitsi jos Sauli Niinistöä ei valita, lisää ilman muuta sitoutumaton päätoimittaja Erkki Laatikainen.

(OULAINEN) Presidentinvaalien äänestystapaan on tulossa melkoisia muutoksia jo ennen vuoden 2012 vaaleja, kertovat oikeusministeriön lähteet. Lähteiden mukaan nyt kolmatta kertaa käytössä olevasta suorasta kansanvaalista luovuttaisiin, ja äänestyksestä tehtäisiin vain neuvoa-antava.
”Eihän kansalta muutenkaan ole tavattu mitään pitäviä kantoja kysellä. Tavoitteena on panna presidentinvaali samaan ruotuun muiden kanssa”, kertoo varatuomari Mika Lartama.
Lartaman mukaan muutoksella vältettäisiin sellainen epäsuotuisa tilanne, että kansa yksinkertaisesti valitsisi väärin. Hän ottaa esimerkiksi Ranskan EU-perustuslakiäänestyksen.
”Kansaa ei voi ikinä aliarvioida liikaa”, hän kommentoi. Laki antaisi lopullisen päätösvallan nk. viisaiden miesten neuvostolle. Sen kokoonpanosta ei ole vielä tietoja, mutta aika moni on luvannut syödä hattunsa, elleivät nimet Max Jakobson ja Jorma Ollila tulisi esiin.
”Mitään ämmiä sinne ei ainakaan oteta sotkemaan”, Lartama painottaa.
Suomen lakimuutos on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Vastaavaa lakia valmistellaan tiettävästi myös Venäjällä.

Lehti ei ota kantaa presidenttikysymykseen
Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Lehti on kuitenkin päättänyt, ettemme pyri omilla henkilökohtaisilla valinnoillamme vaikuttamaan lukijoidemme äänestyspäätöksiin, vaan luotamme siihen, että jokainen äänestysikäinen suomalainen osaa tehdä oikean ratkaisun itse, ilman ulkopuolista ohjausta. Tästä syystä jätämme päätöksenteon sille ainoalle taholle, jolle valta on tässä asiassa suotu, Suomen kansalle. Toivomme lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja