Kategoriat
Ulkomaat

Tanskalaispanimot pelkäävät miljoonatappioita

(HARBOE) Tanskan panimoteollisuus pelkää myyntinsä romahtavan Lähi-idässä profeetta Muhammedin pilapiirroksista syntyneen kriisin takia. Panimojätti Carlsberg toivoo hartaasti, ettei tanskalaisille maataloustuotteille arabimaissa langetettu ostoboikotti laajene olueen.
”Me olemme aina suhtautuneet hienotunteisesti ihmisten vakaumuksiin ja toivomme, että Lähi-idän maissa jatketaan hyvien oluidemme nauttimista kuten ennenkin”, kertoo Carlsbergin tiedottaja Torsten Uborg.
Tanskalaisfirmojen ahdingolla on vaikutuksensa myös kotimaiseen elintarviketeollisuuteen. Lehden saamien tietojen mukaan mm. Valio suunnittelee merkittävää markkinointikampanjaa Lähi-idässä uusien markkinaosuuksien valtaamiseksi. Tuotelistassa ovat ainakin Jihad-tuorejuusto ja Kerma-Mekka.
”Meidän tuotteidemme valmistuksessa ei ole vahingoitettu yhtään Muhammedia”, painottaa Valio tiedotteessaan.

4 vastausta aiheeseen “Tanskalaispanimot pelkäävät miljoonatappioita”

Nimenomaan muslimimaissa Carlsbergilla on periaatteessa mahdollisuus lisätä myyntiään varsin huomattavalla prosenttimäärällä. Ehkä jo parin sadan vuoden kuluttua.

Valoa on kyllä tunnelin päässä. Ihan piakkoin HK voi alkaa viedä sikanauta-jauhelihaa arabimaihin. Ja makkaraa sen Carlsbergin kyytipojaksi. Siinä missä ohjukset epäonnistuivat, raha puhuu. Kyllä ne muzlimit siitä tokenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Sudoku-hitille odotetaan seuraajaa seppukusta

(MIYAGI) Sudoku-villityksen riivaamat suomalaiset ovat löytäneet seuraavan itämaisen ajanvietetavan: seppukun. Japanista peräisin oleva rituaalinen itsemurha on otettu Pohjolan perukoilla innostuneesti...

Close