Kategoriat
Muut

Lehti asettuu tukemaan Niinistöä

Arvoisa lukijamme,
Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja globalisaation mullistuksissa kansakunta tarvitsee lujaa kipparia luotsaamaan Suomi-laivaa kohti vakaita vesiä ja turvallisia satamia.
Vastakkain vaalin toisella ja ratkaisevalla kierroksella on kaksi kokenutta huippupoliitikkoa, jonka kummankaan kykyjä omalla erikoisalallaan ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat molemmat lukuisissa vaalitenteissä ja kampanjansa aikana pitämissään puheissa osoittaneet taitonsa. Mutta vain yksi voidaan valita presidentiksi. Koska Lehti on aina ja kaikessa uutisoinnissaan korostanut läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaatteita, olemme katsoneet soveliaaksi kertoa oman näkemyksemme siitä, kumman johtajuus olisi kansakunnalle parempi tulevalla kuuden vuoden jaksolla.
Pohdimme valintaamme pitkään, koska tiedostamme oman asemamme Suomen johtavien mielipidevaikuttajien joukossa. Meille tärkeiksi nousivat lopulta toisen ehdokkaan johdonmukaiset ja yhteisvastuuta korostavat näkemykset globalisaatiosta ja hänen perustellut kantansa hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamisesta. Emme unohtaneet myöskään ehdokkaan visionäärisiä ja selkeitä kantoja Nato-jäsenyydestä ja Euroopan unionin kehittämisestä. Loppuratkaisussa olennaista oli myös ehdokkaan laaja kansainvälinen kokemus.
Näillä perusteilla Lehti on päättänyt asettua toisella kierroksella tukemaan haastaja Sauli Niinistöä ja toivoo lukijoidemme ymmärtävän valintaamme ja kenties jopa noudattavan sitä.
Lehden puolesta,
Kyösti Tappara
Kirjoittaja on Lehden pääkirjoitustoimittaja

3 vastausta aiheeseen “Lehti asettuu tukemaan Niinistöä”

Lehti ei muistanut listata myös seuraavia, vielä oleellisempia ominaisuuksia Niinistöstä:
-Sosiaalitukia leikataan, säästyvätpähän nekin rahat. Menisivät töihin.
-Yksityistetyt sairaalat; ei jonotusta, Suomen kehityksen kannalta vain oikeasti tärkeät (rikkaat) henkilöt saavat asianmukaista palvelua.
-Yksityistetty koulutus; luokkajako ei lakkaa olemasta, ja jatkossakin saamme rauhassa riistää heikkolahjaisempia.
-Nato. Suomen on jo korkea aika kantaa kortensa kekoon terrorisminvastaisessa sodassa.
-Jotta joskus Suomikin pääsisi nostamaan kehitysapua maailmanparantajajärjestöistä, Niinistön presidenttiys on välttämätöntä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehti asettuu tukemaan Halosta

Arvoisa lukijamme, Käynnissä oleva presidentinvaalikamppailu on osoittanut selvästi, että parlamentaarinen hallintojärjestelmä kaipaa tuekseen vahvaa arvojohtamista ja valtiojohtajuutta. Nykyajan myllerryksissä ja...

Close