Kategoriat
Kotimaa

'Yliopisto'-sana käyttöön monien oppilaitosten käännösnimissä

(OPM) Vuodenvaihde tuo mukanaan muutoksia suomalaisten oppilaitosten vieraskielisiin nimiin. Etenkin yliopisto-sanan käyttö käännöksissä laajenee. Vuoden alusta lukien ammattikorkeakoulut, kansalaisopistot, perusopetuksen luokat 7-9 sekä ammattikoulujen lvi-linjat siirtyvät käyttämään englanninkielisissä nimissään termiä university.
Muutosta perustellaan saatananmoisella idiotismilla sekä opetusministeriön perinteisellä kyvyttömyydellä osata rakentaa maahamme toimivaa duaalimallia koulutuspoliittisin lähtökohdin aluepolitiikan sijaan.
”Meidän mielestämme on etenkin oppilaiden ja myös koko yhteiskunnan etu, ettei kenelläkään ole helvetinkään käsitystä siitä, minkätasoista koulutusta kukin oppilaitos antaa ja millaisia työelämän valmiuksia valmistuneilla on”, kertoo opetusministeriön toisen kerroksen limoviikuna, jonka johtama työryhmä valmistelee paraikaa mm. yliopistojen perusrahoitusmallin muutosta.
Limoviikunan mukaan nimimuutos tuo vaihdoksia myös oppilaitoksista valmistuneiden titteleihin. Kansalaisopistojen huovutuskurssien läpäisijöitä nimitetään tästedes kandidaateiksi, peruskoulunsa päättäneitä maistereiksi ja tradenomeja työttömiksi.

Kategoriat
Kotimaa

Luvattomaan tv:n katseluun ei odotettavissa hinnankorotusta

(ISOPAJA) Luvaton tv:n katselu pysyy 2006 todennäköisesti samanhintaisena kuin tänäkin vuonna, lupailee Viestintävirasto. Tällä hetkellä luvattoman tv:n katselun hinta on nolla euroa vuodessa. Hintaa on viimeksi tarkistettu vuoden 2002 alussa, jota ennen maksun suuruus oli nolla markkaa.
Viestintäviraston mukaan korotuspaineita ei ole, vaan Yleisradion kulurakenne kestää nykyisenkin tason. ”Persaukisiahan tässä ollaan, mutta väliportaan hallinto on sentään meillä ehdottomasti maailman suurin”, katsoo Ylen hallintouutispäällikköosaston varapäällysmiesvastaava Hannes Dirika.

Kategoriat
Sähkeet

Ankeat puujalkasähkeet torstaiksi

Petoeläinkanta kiistan kohteena – Suomen ja EU:n välille on leimahtanut ankara kiista maamme sasikannan koosta. Komission mielestä sasien pitäisi antaa levitä myös läntiseen Suomeen, kun taas suomalaisten enemmistön mielestä yksi sasi perustuslakivaliokunnassakin on jo liikaa. ”Ihminen on ihmiselle sasi”, totesi pientilallinen Frans Haakana Savosta.
Kasari paloi pohjaan – Suurpalon vaara oli lähellä Harikkalassa myöhään keskiviikkona, kun Bogart co. -yhtyeenkin keulakuvana tunnettu laulaja Ressu Redford paloi toistaiseksi tuntemattomasta syystä pohjaan. Palokunnan hälytti paikalle savunhajun huomannut naapuri. Redford kärsi viranomaisten mukaan lieviä vesi- ja savuvahinkoja.
CMX myi kultaa – Suomen eturivin rockbändeihin kuuluva CMX on myynyt kultaa, kertoivat panttilainaamolähteet alkuviikolla. Kanikonttoreiden mukaan yhtyeen jäsenet ovat kaupanneet mm. kolme kultahammasta, kaksi panssariketjua sekä yhden sormuksen. Platinankaan myyminen ei tiettävästi ole kovin kaukana.

Kategoriat
Ulkomaat

Bamin maanjäristyksen uhreja ei muisteltu Euroopassa

(SLUSSEN) Euroopan valtioissakaan ei hiljennytty tapaninpäivänä muistelemaan Bamin kaupungin maanjäristyksen kaksivuotispäivää. Järistys tuhosi kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman kaupungin Iranissa vuonna 2003 ja tappoi noin 45 000 ihmistä.
Myös Suomessa ei järjestetty muistotilaisuutta. Iraniin ei ole virrannut runsaasti osanottoviestejä eikä alueella ole vieraillut suuria määriä toimittajia raportoimassa katastrofin jälkipuinnista ja paikallisten selviämisestä. Maanjäristysuutisoinnista ei lisäksi jaettu journalistipalkintoja tv-toimittajille.
”Wham Bam Thank You M’am”, vastasi keravalainen Noddy Holder katugallupiin. Lisäksi vastaukset ”Mitä vittua?” sekä ”Hei H&M:ssä alkoi justiin ale” olivat varsin suosittuja.

Kategoriat
Seksivau

Halvan kiinalaisen kopiojoulukalenterin 25. luukku

ledhen viro- ja joulukalenterista aukeaa:
Ye Zheyun, pääomasijoittaja, entinen jalkapallomesenaatti. Tulot, olinpaikka tuntemattomat.
Kiinalainen juttu! Onnellista joulunodotusaikaa!

Kategoriat
Sähkeet

Ylen perinteiset 'Voi helvetti kun mitään ei tapahdu mutta lähetysaika pitäisi saada täyteen' -sähkeet joulupäiväksi

Suomi hiljentyi jouluun – Suomi on hiljentynyt joulunviettoon. Suomen Turku julisti joulurauhan aattona kello 12 ja sen jälkeen ei ole tapahtunut enää mitään.
Joulua juhlittu perinteisin menoin – Suomalaiset ovat kunnioittaneet jouluperinteitä tänäkin vuonna. Kinkun asema joulupöydässä on kiistaton. Maahanmuuttajatkin viettävät joulua.
Azerbaidzhanissa lentoturma – Ainakin 20 ihmistä sai surmansa Keski-Aasiassa sijaitsevassa Azerbaidzhanissa jouluaattona sattuneessa lentoturmassa. Maan pääkaupungista Bakusta lähtenyt matkustajakone syöksyi maahan vain muutamia minuutteja lähdön jälkeen. Onnettomuuden syytä tutkimaan on asetettu erityinen tutkintalautakunta. Montako sekuntia vielä pitää muka täyttää? Toistaiseksi maahansyöksyn syytä ei tiedetä. Turmakone oli uudehko Antonov-tyyppinen pienkone. Kyseiselle tyypille on sattunut onnettomuuksia aiemminkin. No tämähän kiinnostaa ihan kaikkia. Azerbaidzhanin presidentti on esittänyt surunvalittelunsa uhrien omaisille ja sää on ollut viime aikoina talvinen ja hieman on luntakin sadellut. Vittu, vihdoin.

Kategoriat
Kotimaa

Itämaan tietäjät eivät kulkeneet Lahti-Heinola-välillä

(LAHTI) Joulun menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan, ja suurimpia ruuhkia odotetaan iltapäivän aikana tutuille tienpätkille, kuten Lahti-Heinola-välille. Tiepalvelu ja poliisi kehottavatkin joulumatkalaisia varaamaan reilusti aikaa tien päälle.
Ennakkotiedoista poiketen kolme itäisen maan viisasta miestä, Kaspar, Baltasar ja Melkior, eivät kuitenkaan ole tänä vuonna kulkemassa Lahti-Heinola-väliä.
”Vaikuttaa aika lailla siltä, että he ottivat toisen tien”, kommentoi sivuttain liikkuvan poliisin komisario Seppo Synti-Suuri-Surkia, luottolähde jo viime vuodelta.
”Sepä minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy”, komisario murjaisee tutkansa takaa.

Kategoriat
Seksivau

Idols-tuomaristo lataamoon

(DISNEYLAND) Äskettäin päättynyt Idols-kilpailu on osoittautunut odotettua raskaammaksi koettelemukseksi osallistujilleen. Pahimmat henkiset vauriot on Lehden tietojen mukaan saanut kisan tuomarinelikko, jonka jäsenistä kolme kiidätettiiin välittömästi finaalilähetyksen loputtua sairaalahoitoon. Lääkäreiden mukaan heidän tilansa on erittäin vakava.
”Todennäköisesti kukaan heistä ei kykene enää koskaan kuuntelemaan musiikkia tai muodostamaan säveliä itse. Heidän sävelkorvansa ovat täysin tuhoutuneet, ja myös aivojen otsalohkolle on aiheutunut pahoja vammoja”, kertoi HYKS:n ylilääkäri Toivo Kärki.
”Lintujen lentävän nään…Unohda en. Unohda en. Unohda en…Tahtoisin myös vapauteen…Unohda en”, hourivat Kim Kuusi ja Jone Nikula duettona suljetun osaston ovien takaa. etenkin Nikulan diagnoosi on lohduton, sillä hän osallistui kisaan jo toistamiseen.
Kaksikon tila on kuitenkin Kärjen mukaan vielä kohtalaisen hyvä, sillä Jarkko Valtee ei tiettävästi pysty muuhun kuin toistamaan spastisesti sanaa ”lavaoleminen”. Ainoana tuomareista kovalta kohtalolta välttyi Nina Tapio, jonka onneksi koitui lääkäreiden mukaan täydellinen irrallaanolo todellisuudesta.

Kategoriat
Sää

Hanna Pakarinen voitti Idols-kisan

(LAVAOLEVAISUUS) Lupaava nuori naislaulaja Hanna Pakarinen on voittanut vuoden 2005 Idols-kisan. Pakarinen löi sunnuntaisessa finaaliäänestyksessä ylivoimaisesti muut kilpailijat Ilkka Jääskeläisen ja Katri Ylanderin.
”Lavaoleminen”, totesi Jarkko Valtee.
Voittoa pidettiin Idols-piireissä yllättävänä, sillä edelliskerran ykkönen Pakarinen ei edes osallistunut mittelöön tänä vuonna, vaan kävi vain laulamassa ohjelmasarjan aikana pikimmiten yhden kappaleen. Mutta menestystä osattiin myös odottaa, sillä muiden kisaajien tasoksi arvioitiin lähinnä ”vitun paska” tai ”no olipas se karseaa ölinää”.
”Ajattelen, siis lavaolen”, jatkoi Valtee.
”No hei, kamoon, joku parimetrinen 10-vuotiaiden tyttöjen suosikki tai sitten Huittisten Seken seinäruusu, jotka ovat törmänneet sävellajiin ehkä kerran vahingossa, mutta unohtivat sen osoitteen samantien. Niistäkö jotain lavatähtiä? Ei tässä elämässä”, pohti Idols-tuomaristo sen jälkeen, kun heidän ei enää tarvinnut yrittää miellyttää keski-iältään kahdeksanvuotiasta studioyleisöä.
”Lavaolla vai eikö lavaolla?” katsoi Valtee.
Jääskeläisen ja Ylanderin ainoiksi hyviksi puoliksi katsottiin kuitenkin kyky elehtiä uskottavasti taustanauhan edessä sekä se, että he ovat sentään ”kunnon vaaleaihoisia arj…suomalaisia”.
”Aikuinen nainen mä lavaoon”, paalutti Valtee.

Kategoriat
Kulttuuri

Useita joululauluja asetettu esityskieltoon siveettöminä

(VALKOINEN SUOMI) Monet tutut joulun sävelmät jäävät tänä vuonna kuulematta. Yleisradio ja valtionkirkko ovat asettaneet useita perinteisiä joululauluja esityskieltoon niiden siveettömien sanoitusten takia. Asiasta kertoi uudelleenperustetun sensuurikomitean puheenjohtaja Mikael-Päivi Jungner-Räsänen sunnuntaina.
Erityisen iljettävänä komitea piti laulua ”Juokse porosein”, jonka sanoman katsottiin olevan erittäin irstas ja haitallinen lapsille.
”Kuunnelkaa nyt tätäkin: ’seistä, syödä saat / majall impyein / siellä verraton, sammalaarre on’. Tällaista riettautta ei ole edes Vainion Pornolauluissa. Kyllä lasten pitää antaa olla lapsia”, Jungner-Räsänen huomauttaa.

Kulkuset, kulkuset

Mustalle listalle päätyivät myös ”No onkos tullut kesä”, ”Joulun kellot”, ”Sylvian joululaulu”, ja monet muut viisut. Perustelu on komitealla kaikissa tapauksissa sama: monimieliset, vihjailevat tai suoraan törkeät sanoitukset.
”’Ja koukkuselkä suortuu / niin kaikk’ on mielissään’, hyi helvetti sentään. Tai entäs sitten tämä: ’Jeesus tullut on’? Kuka ihmeen perverssi näitä on tehtaillut? Ja vielä pahempaa on tulossa: ’joulu joutui jo rintoihinkin’. Joulumaa puolestaan kertoo suoraan homoseksuaalien kaapista tulemisesta”, resitoi Jungner-Räsänen inhon väristys äänessään.
”’Kulkusista’ ei nyt kehtaa edes puhua”, hän kuittaa.
Mustalla listalla olevien laulujen esittämisestä seuraa sakkoja ja pahimmassa tapauksissa 2 kk ehdollinen vankeusrangaistus. Komitea pohtii lisäksi lauluntekijöiden haastamista oikeuteen. ”Jo kuolleet sanoittajat voisi kirkko tuomita kadotukseen post mortem”, komitea esittää.