Kategoriat
Sähkeet

Ankeat puujalkasähkeet torstaiksi

Petoeläinkanta kiistan kohteena – Suomen ja EU:n välille on leimahtanut ankara kiista maamme sasikannan koosta. Komission mielestä sasien pitäisi antaa levitä myös läntiseen Suomeen, kun taas suomalaisten enemmistön mielestä yksi sasi perustuslakivaliokunnassakin on jo liikaa. ”Ihminen on ihmiselle sasi”, totesi pientilallinen Frans Haakana Savosta.
Kasari paloi pohjaan – Suurpalon vaara oli lähellä Harikkalassa myöhään keskiviikkona, kun Bogart co. -yhtyeenkin keulakuvana tunnettu laulaja Ressu Redford paloi toistaiseksi tuntemattomasta syystä pohjaan. Palokunnan hälytti paikalle savunhajun huomannut naapuri. Redford kärsi viranomaisten mukaan lieviä vesi- ja savuvahinkoja.
CMX myi kultaa – Suomen eturivin rockbändeihin kuuluva CMX on myynyt kultaa, kertoivat panttilainaamolähteet alkuviikolla. Kanikonttoreiden mukaan yhtyeen jäsenet ovat kaupanneet mm. kolme kultahammasta, kaksi panssariketjua sekä yhden sormuksen. Platinankaan myyminen ei tiettävästi ole kovin kaukana.

7 vastausta aiheeseen “Ankeat puujalkasähkeet torstaiksi”

Mitä ne vaahtoaa tuosta, että Suomen susikanta on aivan liian pieni, pitäisi olla ainakin 1000? Onhan niitä jo senverran ainakin! …meinaan EU-direktiivejä, jotka on TÄYSIÄ SUSIA!

Haukiputaalainen jo hajonnut Suomi-pop-yhtye yhdistää voimansa hävinneen Idols-ehdokkaan kanssa. Yhteistyön tuloksena projekti nimeltään Agnestik.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ulkomainonnasta jälleen valitusten vyöry

(JYVÄSKYLÄ) Viranomaiset ovat jälleen saaneet käsiteltäväkseen kokonaisen vyöryn valituksia sopimattomana pidetystä tienvarsimainonnasta. Sekä yhdistyksiltä, että yksityishenkilöiltä tulleissa valituksissa paheksutaan keskusrikospoliisin...

Close