Kategoriat
Urheilu

Norjalaiset toivovat arvostelutuomareita myös keihäänheittoon

(TRONDHEIM) Tulevan kesän yleisurheilukisoissa eivät citius, altius ja fortius enää välttämättä riitäkään. Myös tyylillä on merkitystä.
Näin uskovat ainakin Norjan yleisurheiluliitto ja olympiakomitea, jotka esittävät, että myös kesälajeissa alettaisiin soveltaa mäkihypystä tuttua arvostelutuomarijärjestelmää. Norjalaisten mukaan uusi systeemi olisi syytä ottaa käyttöön ainakin keihäänheitossa.
Tero Pitkämäki 0 pistettä”, selventää maan edustaja Inga Poäng tyylipisteiden vaikutuksia käytännössä.

”Janne Ahonen 15,5”

Ehdotuksen taustalla on norjalaisten tyytymättömyys yleisurheilussa vallitsevaan tyylin puutteeseen, jonka osoituksena ovat esimerkiksi Pitkämäen hyvät suoritukset.
”Tero Pitkämäki 0 pistettä, Janne Ahonen 15,5”, tarkentaa Norjan arvostelutuomarien puheenjohtaja Store Brand.
Esimerkkinä erittäin tyylikkäistä urheilijoista, jotka ansaitsevat korkeat pisteet, norjalaiset mainitsevat esimerkkinä etenkin norjalaiset urheilijat. Sen sijaan suomalaiset eivät heidän mukaansa ansaitse sen enempää pisteitä, tuulirakoja kuin ehjiä sauvojakaan.
”Lisäksi katsomme, että meidän norjalaisten tyylikkäistä eikä mitenkään epäilyttävistä ’harjoitustauoista’ kilpailukauden aikana pitäisi hyvittää maailmancup-pisteitä. Mitään ei ole otettu”, korostaa Brand.

Talvilajeissakin laajentamisen varaa

Norjalaisehdotuksen mukaan myös joissakin talvilajeissa otettaisiin käyttöön tyylipisteet. Tällaisia lajeja olisivat mm. naisten hiihto sekä yhdistetyn hiihto. ”Hannu Manninen 0 pistettä”, tähdentää Brand.
Lehden saamien tietojen mukaan esitys todennäköisesti hyväksytään ainakin kansainvälisessä hiihtoliitossa FIS:ssä. ”Vitun pelleilyksihän tämä on jo muutenkin mennyt. Siittä vaan”, kertoo liiton sääntökomitean edustaja Laissez Faire.

9 vastausta aiheeseen “Norjalaiset toivovat arvostelutuomareita myös keihäänheittoon”

Norjalaisille pitäisi myös antaa ainoana oikeus olla kertomatta, miksi hiihtäjät eivät pääse liian korkeiden Hb-arvojensa takia kilpailemaan, ja tasoitukseksi norjalaiset saisivat selittää muiden maiden hiihtäjien poisjääntiä veridopingilla.
”Toisin kuin Suomessa, Norjassa doping ei nimittäin ole hiihtäjien ongelma”, myhäilee Pål-Gunnar Mikkelsplass kruunujaan pläräten.

Kyllähän se niin on että kun norjalaiset laittaa turskan hanuriin niin ei siinä enään mitään dopingia tarvita…
Timo Jutila -1 pistettä.

Tarja Halonen ilmoitti Jenkkajärven peruskoululla pitämässään vaalipainostuspuheessa ottavansa tyylipisteet puheeksi Frank Stoltenbergin kanssa jos pääsee vielä vallankahvaan kiinni. ”Toisella kaudella ei paljon nöyristellä. Nils Livland är homosexuel!”

Ei se nyt ole sanottu. Eilen potkupallon EM-kisojen lohkoarvonnassa miesten keihäsmitali oli yllättävän lähellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Jarkko Nieminen palasi tasolleen

(SYDNEY) Suomen tennisässä Jarkko Nieminen saavutti normaalin pelitasonsa Australian avoimen tennisturnauksen kolmannella kierroksella. Nieminen kärsi 3-1-tappion Argentiinan David Nalbandianille. "Toisen...

Close