(OSLO) Norjaan paennut Vapaan Suomen Pakolais Hallitus kannustaa suomalaisia ankaraan sissisotaan vihervasemmistolaisia vallankaappajia vastaan. Illansuussa antamassaan tiedotteessa hallitus muistuttaa kansaa talvisodan hengestä ja uhrimielestä.
”Tiedämme että jokainen Teistä on valmis täyttämään velvollisuutensa aina kuolemaan asti. Tämä sota ei ole mitään muuta kuin pitkäksi venähtäneen vitsin jatkoa ja loppunäytös. Me taistelemme kodin, uskonnon ja Isäm maan puollesta”, tiedotteessa velvoitetaan.
Hallitus aikoo myös perustaa vastarintataistelun sankareille uuden kunniamerkin ja ritarikunnan. Uusi Pro Tony Halme -mitali aamulehtien kera myönnetään heille, jotka osoittavat urhoollisuutta ja sisukkuutta taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan.
”Käytännössä pitää pieksää joku itseä pienempi tai jos ei just nyt pysty, niin ainakin uhkailee sitten rouheasti väkivallalla, mielellään jotakin yliopistoämmää”, valistaa tiedote.
Lehti seuraa vallankaappauksen kulkua valmiina hyppäämään voittajien leiriin sopivalla hetkellä.
(DINGDONG) Suomessa vallan kaapanneet vihervasemmistolaiset joukot ovat antaneet ensimmäiset vaatimuksensa ja määräyksensä kansalle. Helsingin tuomiokirkon portailta luetussa julistuksessa vihjattiin samalla siitä, mitkä ovat uuden hallinnon tulevaisuuden linjaukset.
”Ensteksni haluamme avata Suomen rajat hallitsemattomalle maahanmuutolle – kuitenkin niin että islamilaisista maista tai Somaliasta saapuvat voivat halutessaan vähän etuilla jonossa. Heidät myös aseistetaan heti rajalla ja heille annetaan merkkivaatteet ja kallis kello. Toisneksi haluamme poistaa valkoisten heteromiesten kansalaisoikeudet ja kolmanteksni vapauttaa kaikki huumeet, sallia vapaan homostelun julkisilla paikoilla, tappaa sotaveteraanit, kieltää rintaruokinnan 4:nnen kuukauden jälkeen, pakottaa kaikki lukemaan pakkoruotsia 35-vuotiaiksi, pilkata Mannerheimia ja perinteisiä suomalaisia arvoja, sekä kotia, uskontoa ja isänmaata ja tästedes aamiaiseksi on aina maitokaalia”, lausui militanttitelaketjufalangin komentaja Sofi Meinhof.
Vaatimukset muistuttavat asiantuntijoiden mukaan hämmästyttävän tarkkaan niitä dystopisia visioita, joita muun muassa netin keskustelupalstoilla oli aivan vallankaappauksen alla esitetty. ”Jos vain olisimme uskoneet heitä”, valitteli Osloon paenneen pakolaishallituksen edustaja Saara-Kala Mattivesa.
Pakolaishallitus perustettiin Mattivesan mukaan Tukholman sijasta Osloon, koska ”hurrit on homoja”.

(HAZARDIA) Vihervasemmistolaisten vallankaappaus etenee yhä Helsingissä. Silminnäkijöiden mukaan ydinkeskustasta on kuultu rajua tulitusta sekä joitakin räjähdyksiä. Epävirallisten tietojen mukaan eläinaktivistien pataljoona olisi tehnyt ratkaisevan läpimurron yhteenotossa kodinturvajoukkoja vastaan Vuosaaressa. Kuolonuhrien määrää ei tiedetä, eivätkä vallankumouskaartit vahvista huhuja syntyperäisten suomalaisten internointileireistä Mustikkamaalla.
Hallituksen sotatiedottaja Jalmar Kokoliha-Eikämikäänhomo ilmoitti hetki sitten, että poliisin yritys pysäyttää feministien eteneminen Hakaniemen Pitkälläsillalla lasikattojen avulla on epäonnistunut. Puolustusvoimien strateginen asiantuntija Henry Laasanen arveli syyksi miesten epäreilua asemaa koulutusmarkkinoilla tai auringonpilkkuja.
Tapahtumien kulkua käsitellään laajasti myös iltapäivälehtien erikoispainoksissa, joissa sitä kuvaillaan ”kohuvallankaappaukseksi”.
”Huh huh, mitä ruumiita!” otsikoi Ilta-Sanomat.

Kategoriat
Vihervasemmistolaisten vallankumous alkoi
(SENAATINTORI) Vuosikausia pelätty vihervasemmistolaisten vallankaappaus on käynnistynyt Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla. Tietojen mukaan viherfeministinatsien kommandoryhmä Alfa on iltapäivällä vallannut Smolnan ja Ritarihuoneen, vasemmistointelligentsijan prikaatit piirittävät presidentinlinnaa ja eduskuntataloa, pikkuparlamentti puolestaan on jo miesvihaajien punakaartin hallussa.
Jopa tuhansia keski-ikäisiä valkoisia, lihaa syöviä heteromiehiä on teloitettu summittaisissa oikeudenkäynneissä ympäri kaupunkia. Vahvistamattomien tietojen mukaan humanistikomppaniat pystyttävät jo ensimmäisiä kaasukammioita Vantaalle.
Hallitus on määrännyt poliisin ja lähiseudun varuskunnat liikekannalle, mutta sotilasasiantuntijoiden mukaan vihervasemmistolaisten taistelujoukkojen vahvuus on aivan liian suuri ja varustus ylivoimainen. Hallituksen huhutaankin jo siirtävän tärkeimpiä ministereitä ja virkamieskuntaa kohti Vaasaa. Kansalaisia kehotetaan seuraamaan virallisia tiedotteita Yleisradion ula-kanavilta sekä hommafoorumilta.
Lehti seuraa tapahtumia hasispäissään.

(LIITEN) Lääkäripulaa ei voi paikata lääkärien koulutusta lisäämällä, linjaa Opetusministeriön loogisen ajattelun erikoisyksikkö. Yksikkö luovutti tiistaina lääkärikysymystä koskevan raporttinsa ministeri Henna Virkkuselle, joka pohtii parhaillaan kummasta päästä se kannattaisi avata.
Raportin mukaan ajatus siitä, että saatavilla olevien lääkärien määrä kasvaisi lääkärien lukua kasvattamalla on perusteeton. Yksikkö huomauttaa, että koulutuspaikkojen lisääminen nykyisestä yhdelläkin merkitsee sitä että ”mörökölli meidät vie”.
”On vaikea ymmärtää mistä on julkiseen keskusteluun pesiytynyt sellainen käsitys, että opetusministeriön tehtävänä olisi jotenkin ohjata suomalaista koulutuspolitiikkaa ja vaikuttaa rakenteellisiin epäkohtiin”, hämmästelee huutamalla neuvotteleva virkamies Markku Smith-Kline.
Myös Lääkäriliitto vastustaa ankarasti koulutuksen lisäämistä, mikä onkin hitonmoinen yllätys ihan kaikille. Liitto muistuttaa, että kyse on samalla potilasturvallisuudesta: vaativaan koulutukseen halutaan ottaa mukaan vain varmasti pätevät.
”Se on kuule pisterajan alla välittömästi semmosta vatipää-nollauunoa rivissä että eihän niitä kattelisi edes Savo-Kainuun sairaanhoitopiiri”, kommentoi liiton tiedottaja Kale Nos.
Lehden asiantuntijoiden mukaan lääkäripulaa aiotaakin hoitaa perinteisin menetelmin, eli nostamalla keikkalääkärien palkka vähintään 20 000 euroon kuussa, vähentämällä kuntien valtionapua ja toivottamalla hyvää onnea.

Haiti tyhjennetään väestöstä
(PUOLA) YK:n turvallisuusneuvosto päätti myöhään maanantaina erityisistunnossaan tyhjentää maanjäristyksen tuhoaman Haitin kaikista ihmisistä. Neuvoston sihteerin Papa-Koe Duvalierin mukaan ”oli jo aikakin”.
”Neuvosto on selvittänyt Haitin tämänhetkisen avustustoiminnan kustannuksia, Minustah-operaation kuluja sekä jälleenrakennuksen hintaa, verrannut sitä maan talouteen ja todennut että pannaan koko paska kiinni ja lappu luukulle”, Duvalier selitti.
Neuvosto huomautti, että Yhdysvallat ja Ranska olivat kokeilleet Haitin sulkemista useaan otteeseen jo 1800-luvulla, joten suunnitelma ei ole niin poikkeuksellinen kuin äkkiseltään vaikuttaa.
Haitin vienti on viime vuosina koostunut enimmäkseen savikakuista, pahasta karmasta sekä traagisista uutiskuvista, joiden kautta voi tuntea kivasti myötätuntoa heikko-osaisempia kohtaan sekä pyrkiä World Press Photo -kisan palkintosijoille.
Järistyksestä selvinneet noin 9 miljoonaa haitilaista on tarkoitus sijoittaa tasaisesti vastaanottajavaltioihin ympäri maailmaa. Suomen osuus, noin 3-400 000 ihmistä sijoitetaan Lehden pöllimien tietojen mukaan Eiraan perustettavaan uuteen vastaanottokeskukseen ”ihan vaan siksi että nettihölmöillä riittäisi jotain harmitonta mölistävää”.

(NENAPU) Egyptin Luxorissa on tehty yksi kuluvan vuosikymmenen suurimmista arkeologisista löydöistä. Kansainvälinen tutkimusryhmä kaivoi Kuninkaiden laaksona tunnetusta, no, laaksosta, esiin nipun vanhoja pergamentteja, jotka sisältävät ilmeisesti vanhimmat jäänteet Ikiaikaiseksi Miesten Kunniakoodiksi (AL) tunnetusta lakikokoelmasta.
Tutkijoiden mukaan löytö lisää ratkaisevasti tietämystämme muinaisten ihmisyhteisöjen sosiaalisista piirteistä sekä sanomalehtien päätoimittajien järjenjuoksusta.
”Tunnetuin Ikiaikaisen Miesten Kunniakoodin sääntö on se, että itseä vähäisempiin ja puolustuskyvyttömiin ei kajota, paitsi jos kyseessä on oma muija tai jos se kerjäs sitä”, selvittää tutkimusryhmän vetäjä, professori Matthew Assistanceish.
Koodisto sisältää myös useita käytännön elämänohjeita, jotka paljastavat esi-isiemme monimutkaiset suhdeverkostot ja nykytietämyksen valossa jopa lystikkään lapsenmielisiltä tuntuvat uskomukset.
”Kivikauden kylässä oli esimerkiksi ehdottoman tärkeää, että sellaiset lauseet kuten ”Ymmärsi mennä” oli tulkittava täysin päin helvettiä vielä viikonkin päästä niiden esittämisestä, tai rangaistuksena oli yhteisöstä karkottaminen”, Assistanceish selvittää. Hän arvelee, että kyseinen tabu liittyi jollakin oudolla tavalla kylänvanhimpien keskinäisiin saunariitteihin.
Toinen tutkijoita suuresti huvittanut metsästäjä-keräilijöiden mantra on ”Ironia ja mediakritiikistä satuilu on pelkurimaisten viisastelijoiden takaovi”. Sen tarkoituksena oli valaa heimoon uskoa siitä, että nyt ämmät hiljaa kun miehet puhuu.

(SARVAMAA) Suomi on yksi suurimmista suosikeista ensi vuoden fysiikan nobelin saajaksi, kertovat arvovaltaiset komitealähteet Lehdelle. Nobelin ovat erittäin todennäköisesti saamassa suomalaiset mieskolumnistit käänteentekevästä keksinnöstään, joka todistaa rinnakkaistodellisuuksien olemassaolon ja jopa mahdollistaa niiden rajatun tarkkailun.
”Keksintömme on laite, joka osoittaa, millainen maailmamme olisi, jos yksi tekijä missä tahansa tapahtumassa muutettaisiin toiseksi. Toistaiseksi se tosin näyttää meille vain sen, miten asiat muuttuisivat jos mies vaihdettaisiin naiseksi tai toisinpäin”, selittää kolumnistien tutkimuslaitoksen edustaja Lasse Lehtinen.
Keksinnön avulla kolumnistit kykenevät esittelemään kirjoituksissaan hämmästyttävän todenmukaisia kontrafaktuaalisia skenaarioita meidän maailmamme tapahtumakuluista ja peilaamaan niiden kautta nokkelasti yhteiskunnallisia epäkohtia. Kojetta käyttävät käytännössä kaikki suomalaiset miespuoliset kolumnistit viikottain. Vuodesta toiseen.
”Otetaan esimerkiksi tosielämän tilanne, jossa nainen ostaa omenoita. Kojeen avulla huomaamme, että jos mies olisi ostanut omenoita, siitä olisi syntynyt julkisuudessa valtava kohu ja mies olisi lynkattu. Tai esimerkiksi Pol Potin tapaus. Hän – siis mies – oli syyllistynyt tosielämässä miljoonien kambodzhalaisten tappamiseen mistä hänet on ankarasti tuomittu, mutta koje osoittaa kiistämättömästi, että jos hän olisi ollut nainen, tappamiset olisi hyväksytty mukisematta”, selostaa innokas koneenkäyttäjä Petri Sarvamaa.
Sarvamaan mukaan rinnakkaistodellisuudet vaikuttavatkin olevan hämmästyttävän säännönmukaisia: jos tosielämän nainen vaihdetaan rinnakkaistodellisuudessa mieheksi, sillä menee aina huonommin. Ja sitä myös sattuu enemmän ja se kärsii kovasti mutta se kantaa taakkansa uljaasti ja sillä on vaikeaa koulussa kun kukaan ei tajua että sen pitää saada tehdä käsillään ja miks taas on stroganoffia, koska ne vaalit taas oli.
”Se menee tänne tulee sinne ja se rullaa vaikka minne, siin on aut sekä in se on niin viksu vekotin!” pohtii laitoksen tiedottaja Aarno Laitinen.
Kotimainen läpimurto on synnyttänyt runsaasti vastaavaa tutkimusta myös muualla maailmassa. Amerikkalaisessa MIT:n laboratoriossa saatiin tammikuussa ensimmäisiä viitteitä siitä, että jos rinnakkaistodellisuudessa suomalaisen mieskolumnistin vaihtaa keskikokoiseen aksolotliin, ei juuri kukaan huomaa lopputuloksessa mainittavaa laadullista eroa.

(LEMETIN MOTTI) Lehti aikoo pidättäytyä julkaisemasta mediakritiikkiä tulevina päivinä. Lehden päätoimittajan Usko Tyykän mukaan kyse ei ole sananvapauden rajoittamisesta, vaan empatiasta ja hyvistä tavoista.
”Lehdessä ei lähipäivinä aiota ilkeillä journalismin tasosta, sillä julkinen sana todettiin varmuudella kuolleeksi vasta noin ensimmäisen verkkolehden keskustelupalstan auettua joitakin vuosia sitten”, sanoo päätoimittaja Usko Tyykkä.
”Haluamme kunnioittaa vainajan muistoa. Tänään aamupalaverissa pidimme hiljaisen hetken ja toimituksen sisällä heräsi ajatus perustaa Facebook-ryhmä, johon sitten ryhdyttiinkin”, jatkaa Tyykkä.
Tulevaisuudessa Lehdessä aiotaan kuitenkin taas julkaista asiallisia ja perusteltuja puheenvuoroja myös median toiminnasta silloinkin, kun ne ovat kriittisiä ja sisältävät mahdollisesti jotain kielteistäkin.
”Kiitos 1939-1945”, Tyykkä päättää vakavana, ”Kyllä pärjätähän!”.

Haitissa ei enää mitään ehjänä
(DANS-LE-PORT-D’AMSTERDAM) Viimeisimmät tiedot Haitin maanjäristysalueelta kertovat, että maan viimeinen ehjä asia on mennyt rikki alkuviikon tuhoisassa maanjäristyksessä.
Silminnäkijöiden mukaan ennen järistystä Haitissa oli ehyenä yksi värikäs pannulappu pääkaupungin Port-au-Princen esikaupungissa sekä vahvistamattomien tietojen perusteella naapurin avioliitto. Pannulappu repesi järistyksessä ja Sandrakin lähti lätkimään, kertovat paikalliset.
Järistys romahdutti pääkaupungin lähes kaikki talot ja tappoi tuhansia ihmisiä. Jo aiemmin Port-au-Princessä olivat romahtaneet talous, infrastruktuuri, ihmisten usko tulevaisuuteen, ruuantuotanto, ekologinen tasapaino sekä yhteiskuntajärjestys.
Verkkokeskusteluissa on arveltu, että syypää Haitin vaikeuksiin on todennäköisesti Astrid Thors.