Kategoriat
Live

Vihervasemmistolaisten vallankumous alkoi

(SENAATINTORI) Vuosikausia pelätty vihervasemmistolaisten vallankaappaus on käynnistynyt Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla. Tietojen mukaan viherfeministinatsien kommandoryhmä Alfa on iltapäivällä vallannut Smolnan ja Ritarihuoneen, vasemmistointelligentsijan prikaatit piirittävät presidentinlinnaa ja eduskuntataloa, pikkuparlamentti puolestaan on jo miesvihaajien punakaartin hallussa.
Jopa tuhansia keski-ikäisiä valkoisia, lihaa syöviä heteromiehiä on teloitettu summittaisissa oikeudenkäynneissä ympäri kaupunkia. Vahvistamattomien tietojen mukaan humanistikomppaniat pystyttävät jo ensimmäisiä kaasukammioita Vantaalle.
Hallitus on määrännyt poliisin ja lähiseudun varuskunnat liikekannalle, mutta sotilasasiantuntijoiden mukaan vihervasemmistolaisten taistelujoukkojen vahvuus on aivan liian suuri ja varustus ylivoimainen. Hallituksen huhutaankin jo siirtävän tärkeimpiä ministereitä ja virkamieskuntaa kohti Vaasaa. Kansalaisia kehotetaan seuraamaan virallisia tiedotteita Yleisradion ula-kanavilta sekä hommafoorumilta.
Lehti seuraa tapahtumia hasispäissään.

Yksi vastaus aiheeseen “Vihervasemmistolaisten vallankumous alkoi”

Älkää pojat viittikö. Henriika ja hommailijat saa slaagin! Ensin vietiin viikinki ja vain Loska Laitiska jaksaa tapella julkisesti vastaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Hallitus: Lääkärien määrä ei kasva lääkärien lukua lisäämällä

(LIITEN) Lääkäripulaa ei voi paikata lääkärien koulutusta lisäämällä, linjaa Opetusministeriön loogisen ajattelun erikoisyksikkö. Yksikkö luovutti tiistaina lääkärikysymystä koskevan raporttinsa ministeri...

Close