(NAJAF) Irakin shiiamuslimien pyhässä kaupungissa Najafissa vallitsi rauha noin puolen tunnin ajan keskiviikkoaamuna. Yhdysvaltain joukot ja imaami Alin moskeijaan linnoittautuneet shiiakapinalliset pääsivät yön aikana sopuun tulitauosta, jonka aikana haettaisiin kaupasta sipsejä ja limsaa sekä käytäisiin netissä.
”Limut loppuivat jo lauantai-iltana, ja tiistain aikana pojat alkoivat nurkua jotain suolaista naposteltavaa”, moskeijan ovella kranaatinheittimen kanssa päivystänyt Ahmed, 17, kertoo. ”Sitten Moqtadan GameBoysta loppuivat patterit.”
”Lisäksi Ramza on kitissyt torstaista asti, että sen pitäisi ehtiä kipaisemaan postissa, kun (ajatollah) Ali (al-Sistani) lähetti sille Lontoosta DVD-koosteen Frendien viimeisestä kaudesta”, Ahmedin kaksoisveli Enrique lisää.
Yhdysvaltain tankit etenivät keskiviikon aikana noin 20 metrin päähän kiistellystä moskeijasta. Sotilaat olivat menestyksen johdosta toiveikkaalla tuulella, mutta lyhyt tulitauko oli amerikkalaistenkin mielestä tervetullut.
Sillä aikaa, kun kapinallisten edustajat kävivät marketissa, Yhdysvaltain sotilaat Greg (19) ja Wooz (18) päästettiin imaami Alin moskeijan rukoushuoneen nettikoneelle. Sotilaat latasivat verkosta suurimman osan 2Pacin levystä ”All Eyez On Me” ja lähettivät itsestään kuvia nettifoorumeille.
2Pacin levy poltettiin shiiakapinallisten vaatimuksesta kahdelle CD-levylle, joista toinen jäi tulitauon päätyttyä moskeijaan.
Brittilehti Guardianin toimittajalle haettiin tupakkaa.
Kategoriat
Filosofisähkeitä keskiviikolle
Persianlahden sotaa ei käyty — Ranskalainen Jean Baudrillard ilmoitti jonkin aikaa sitten, ettei Persianlahden sotaa koskaan käyty. Perusteluissa mainittiin kaikenlaista mediasta ja sen tarjoamasta suppeasta materiaalista, mutta kukaan ei ymmärtänyt mitään tohtori Baudrillardin puheista.
Valta levinnyt myös Suomen vessoihin — Sosiologi Michel Foucaltin mukaan valta ilmenee kaikessa. Se on koko yhteiskunnan rakenteen ja kaikki sen tuotteet lävistävä ja sille muotoa antava käsite. Foucault on yksi merkittävimmistä postmoderneista yhteiskuntateoreetikoista.
Jumala kuollut — Saksalaisen Friedrich Nietzschen väittämän mukaan Jumala on kuollut. Lehden tietojen mukaan Jumala kuitenkin vain loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa ja on jo toipumassa vammoistaan. Taivaasta asiaa ei toistaiseksi haluttu kommentoida.

(UTÖ) Matkustajalautta Finnjet siirtyy syyskuun alusta alkaen liikennöimään Libyan ja Italian välillä, tiedotti varustamoyhtiö Silja Line keskiviikkona. Aluksen reitti kulkee välillä Tripoli–Lampedusa. Lampedusa on pienehkö saari Sisilian liepeillä.
Varustamon tiedottajan Hannes Kaljakeissin mukaan päätöksen taustalla on kesän aikana hirmuisesti lisääntynyt laivaliikenne Libyan ja Lampedusan välillä. Useat sadat ihmiset eri puolilta Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää matkustavat saarelle liki päivittäin.
”Kovasti pahoilla mielin olemme panneet merkille sen, että nämä ihmiset joutuvat matkustamaan lomakohteeseensa häthätää kyhätyillä lautoilla tai jopa kumiveneillä. Sitten joudutaan lukemaan lehdistä, että taas niin ja niin monta kymmentä hukkui. Kyllä heille on tarjottava parempaa palvelua”, Kaljakeissi sanoo.
Hän huomauttaa, että matkustajat ovat kaikki erittäin maksukykyisiä. ”Monet maksavat jo nyt reissustaan satoja dollareita. Siihen hintaan voimme tarjota mm. seisovan pöydän ja tietenkin tax-freen valikoimat.”
Silja Linen mukaan Välimeri sopii myös erittäin hyvin ikääntyvälle Finnjetille. Pienenä ongelmana Kaljakeissi mainitsee sen, että liikenne reitillä on erittäin yksisuuntaista. Monet eivät haluaisi lähteä paluumatkalle laisinkaan.
”Virittelemme asiasta yhteistyötä Italian viranomaisten kanssa, joten eiköhän niitä rättipäitä saada sieltä toiseenkin suuntaan vietyä, ja oikein valtion tuella, vink vink”, kertoo Kaljakeissi iskien ankarasti silmää.

Kansan syvistä riveistä
Koska julkisuudessa on esitetty epäilyjä, ettei Lehti suhtautusi suopeasti ns. ”yleisönosastokirjoitteluun” lienee paikallaan selventää välineemme kantaa asiaan. Yleisönosastot ovat eittämättä eräs ns. kansalaisjournalismin muoto, eikä kansalaisen oikeuteen ”valita sutinsa ja sutenöörinsä”, kuten Tampereella vanha kansa sanoo jostain syystä tasaisin väliajoin, vaikka hyvin tietävät, että se kaikkia rasittaa tule puuttua näiden saunoessa.
Lehti on kuitenkin väline, jonka toimituskunta ei voi mitenkään olla vastuussa omista kirjoituksistaan, milloin niitä lainataan sytykkeeksi. Kokoamisen yhteydessä särkynyttä välineistöä ei näin ollen korvata, puuttuvia osia sen sijaan voi kysellä Veijolta.
Toivon, että tämä vastasi esitettyihin kysymyksiin, eikä enempiin härskeihin vitseihin ole tarvetta jumalanpalveluksen aikana.
Lehden toimituskunnan puolesta,
Juhani Urja
Pääluottamusmies, intiaanipäällikkö Istuva presidentti (Ph.D. D=11 [vahvasti emäksinen])

Lidl puhuu vihdoin!
Lidl on tunnettu julkisuuspolitiikastaan, joka kieltäytyy julkisuudesta mutta samalla tuottaa yritykselle ennennäkemättömiä määriä julkisuutta. Lehti ei kuitenkaan tyydy muutamaan rupiseen tiedotteeseen: hyvä journalismi vaatii enemmän. Sitkeän yritteliäisyyden, oveluuden, naamioitumisen ja muutaman viinapullon jälkeen Lehden toimittajan (se tarkoittaa minua) onnistui saada Lidlin ylisuper-kaikk’voipa-on se hurja-taivaanlahja-huippujumala Adolf Himmler haastatteluun. Koska tämä tilaisuus on niin harvinainen, litteroin koko haastattelun nauhalta niinkuin se tositilanteessa tapahtui.
TOIMITTAJA (se tarkoittaa minua): Niin herra Himmler, mikäs tämä Lidl nyt oikein on?
HIMMLER: Ootko vähän tyhmä? Se on sellainen kauppa.
TOIMITTAJA: Mikäs siinä on niin salaista ettei siitä voi puhua?
HIMMLER: Totta kai siitä voi puhua, miten niin siitä ei voi puhua? Vihjailetako sinä jotain, mitä?
TOIMITTAJA: En minä tässä sen kummempaa, kunhan kysyin.
HIMM: Kyselet liikaa. Että tule vain tämän viivan yli kyselemään, niin! Totisesti minä sanon sinulle, tule tämän viivan yli, siis tule tämän viivan yli kyselemään, niin katsotaan kuka kysyy ja mitä!
TOIM (se tarkoittaa edelleen minua, mutta on vain lyhenne): Se vähän niin kuin kuuluu toimenkuvaan…
HIMMLER: Jaa tuommoinen ahdistelu? Jos minulla olisi enemmän valtaa, niin vankilaan joutuisitte kaikki! Sitten tiedotusvälineisiin laitettaisiin sellaisia ihmisiä töihin, jotka ymmärtävät jotain yhteisestä hyvästä ja markkinataloudesta! Että odottakaahan vain!
TOIM: Mitäs te oikein vihjailette?
HIM: No mitäs tässä vihjailemaan kun voi suoraankin sanoa. Me valloitamme maailman! Me teemme tietä paremmalle huomiselle! Me haastamme Yhdysvallat ja luomme saksalaisen imperiumin! Me taomme aurat miekoiksi! Me teemme työviikosta seitsemänpäiväisen! Me kaivamme örkkejä maasta! Me luomme rikkauksia! Me – mein führer, minähän kävelen! –
Että mitäpä siihen enää lisäämään.
Paitsi että Himmlerin sihteeri soitti tunnin päästä ja kertoi että herra ylisuper-kaikk’voipa-jne. oli lavastanut koko tapauksen, ihan vain vedättääkseen. Harrastaa kuulemma käytännön piloja, tämä vekkuli.

Hesburger laajentaa Keskimaahan
(BARUD-DUR) Suomalainen Hesburger aikoo laajentaa toimintaansa Keskimaahan. Hesburgerin omistajan Heikki Salmelan mukaan neuvottelut Keskimaan eri hallitsijoiden kanssa ovat sujuneet toistaiseksi hyvin.
”Ensimmäisenä on tarkoitus valloittaa Mordorin Barud-dur. Siellä on otollinen maaperä hampurilaisille ja muille herkuille, varsinkin kun McDonalds joutui perääntymään alueelta tarjoiltuaan lembasia örkeille”, Salmela hykertelee ja hieroo nahkaisia hanskojaan ”suojele rasvalta” +4.
”Sauron on kovasti tykästynyt ajatukseen siitä, että kohta täällä syödään jotakin rasvaista ja yleisesti pahaa.”
Hesburger aikoo tarjoilla Keskimaassa normaaleja tuotteitaan. Örkkien toivomuksesta listalle on kuitenkin lisätty Hobitt-burger, joka Hesen oman majoneesin lisäksi sisältää karvaisia jalkoja. Lisäksi Peikoille on luvassa kääpiöranskalaisia ja kevyempää haltiasalaattia.
”Hyvin menee, kunhan se Sormus pysyy kaukana täältä”, Salmela sanoo Lehdelle Tuomiovuoren pauhatessa.
Jostakin kaukaa kuuluu tuskainen huuto ”Kontuuuuuuu”.

(VAASA) Siveyden ystävät -järjestö ilmoitettiin viime viikolla yhdistysrekisteriin jo neljättä kertaa. Järjestö on taas saanut kokoon uuden jäsenistön vanhan kuoltua. Järjestön ongelmana on koko sen satavuotisen historian ajan ollut uusien sukupolvien puute. Asiaa käsitellään tarkoin yhdistyksen vasta ilmestyneessä historiikissa ”100 vuotta ilman ja vituttaa ihan homona”.
”Siveysaate on hyvä aate, mutta siinä on omat ongelmansa. Lapsille ei voi juuri siirtää tietämystään, kun noita neitseellisiä synnytyksiä yhdistyksen historiasta tunnetaan ainoastaan kuusi,” kuvailee tilannetta järjestön suurvanhapiika Alma Luuppa.
Lehden tietojen mukaan yhdistyksen jäsenet eivät kuitenkaan ole synnyttäneet koskaan neitseellisesti.
”No ei. Ei kyllä totta puhuen ole”, myöntää myös Luuppa. ”Mutta on minullakin ylpeyteni”, hän jatkaa ”Menkää pois! Pois minun kotoani!” kannustaa suurvanhapiika Lehden toimittaja-valokuvaaja -paria leipälapiolla huitoen haastattelun lopuksi.

Kolmannes suomalaisista suhtautuu sallivasti lapsen ruumiilliseen kurittamiseen. Miehet hyväksyvät tietysti lyömisen naisia useammin.
”En minä kyllä sellaista hyväksy”, uutisformaatin pakollista esimerkkitapausta edustava Pera sammaltaa. ”Näin on, että pienempiä ei sovi lyödä. Hävetkää kaikki isät ja äidit, jotka kehtaatte tukkapöllyttää lapsianne.”
Viidesosa 15-45-vuotiaista lapsettomista suomalaisista aikoo käyttää ruumiillista kuritusta kasvatuskeinona, jos joskus jonkun ipanan saavat käsiinsä. Tiedot ilmenevät Lastensuojelun Keskusliiton Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Hälyttävämpi tilanne on kuitenkin Suomen provinsseissa Ranskassa ja Espanjassa, joissa uskotaan että ”joka vitsaa säästää se lastaan vihaa”. Lapsia roimitaankin näissä alkukantaisissa maissa oikein olan takaa.
Lasten ruumiillinen kuritus on ollut Suomessa lailla kiellettyä ”jo vuodesta 1984”.

(ATEENA) Kimmerian ainoa mitalitoivo lunasti häneen asetetut odotukset maanantaisessa miekkailufinaalissa. Conan Barbaari voitti vastustajansa Ranskan Cyrano de Bergeracin vain minuutin ottelun jälkeen potkaisemalla tätä ensin vatsaan ja sivaltamalla sen jälkeen ranskalaisen pään irti.
”Crom!” kuvaili voitokas kimmerialainen tunnelmiaan heti ottelun päätyttyä. Tämän jälkeen hän sivalteli villisti hurraavaa yleisöä, lävisti yhden tuomarin vatsan ja pakeni ikkunasta. Fiktiivinen, alkujaan kirjailija Robert Howardin luoma sittemmin myös elo- ja sarjakuvista tuttu hahmo ei saapunut palkintojenjakotilaisuuteen.

(HELSINKI) Suomen hallitus tiedotti eilen aikovansa loppuvuoden aikana käsitellä kaikki menneet ja tulevat välikysymykset kerralla. Pääministeri Matti Vanhasen johtama työryhmä on koonnut listan kaikista välikysymystä istuvalle hallitukselle ehdottaneista kansanedustajista, sekä ns. riskiryhmästä, joka saattaisi näin tulevaisuudessa tehdä.
Riskiryhmään kuuluu myös paljon nykyisen eduskunnan ulkopuolisia, muun muassa koko Attac-järjestön jäsenistö. Laaditun listan pohjalta hallitus aikoo oman ilmoituksensa mukaan saattaa alulle ”välikysymyksen lopullisen ratkaisun”. Tämän ratkaisun tarkkaa luonnetta ei vielä haluta julkistaa. Pääministeri Vanhasen mukaan nämä toimet tulevat kuitenkin lujittamaan entisestään Suomen asemaa Euroopan unionin tiiviissä ytimessä.
”Tarkkoja toimia emme vielä voi paljastaa, mutta rivakoita ja määrätietoisia ne tulevat olemaan. VR:n kanssa on jo diili kuljetuksista ja Oras Oy:n kanssa suihkutiloista. Uuneista on parhaillaan tarjouskilpailu käynnissä,” raottaa pääministeri salamyhkäisyydeen verhoa.
Vanhasen mukaan kansanäänestystä ratkaisun täytäntöönpanosta om turha järjestää, koska se ei muuta istuvan hallituksen toiminnan olemusta millään merkittävällä tavalla.