Kategoriat
Kulttuuri

Louhimies ja Selin selvittävät välinsä nyrkkeilyottelussa

(HEVONPERSE) Fyysisesti suuri elokuvatuottaja Markus Selin ja ohjaaja Aku Louhimies ratkaisevat välinsä nyrkkeilemällä. Paha maa -elokuvan tekijänoikeuksista riitaantuneet miehet astuvat kehään uuden vuoden aattona ravintola Kaivohuoneella. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella.
Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle on erittäin tyytyväinen elokuvan onnistuneeseen mainoskampanjaan. ”Joka paikassa tästä nyt kohistaan, Hesarikin on mukana jo toista päivää putkeen. Ilmaista valtakunnallista julkisuutta. Emme ikipäivänä olisi päässeet vastaaviin tuloksiin tavanomaisella mainonnalla”, Helle kiittelee.
Elokuvan ensi-ilta on tammikuun puolivälissä. Helle sanoo, että sitä ennen mainoskampanja saa vielä pari mielenkiintoista käännettä. ”Nyrkkeilyottelun jälkeen kerromme, että lopullisen version ohjaakin Aleksi Mäkelä. Samoihin aikoihin ’vuodamme’ julkisuuteen tiedon, että elokuva sisältää yhden aivan pöyristyttävän väkivaltaseksikohtauksen. Karpela alkaa keräilemään irtopisteitä kepulle ja asiasta kohkataan jälleen päivätolkulla. Kassakone laulaa, kazing, ka-zing!”, Helle naurahtaa.
”Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä voisi sanoa niin kuin joku suurmies joskus, että kyllä tämä kansa on aivan saatanan tyhmää. Ikään kuin sillä olisi oikeasti väliä, kumpi näistä herroista [Louhimies ja Selin] elokuvia vääntää”, Helle innostuu.
”Ka-zing!”, kuuluu jostain.

Kategoriat
Talous

Lehden joulukalenteri 4.12.: Keisari Augustus lupaa isoja veronalennuksia

(BYSANTTI) Koko maailmanlaajuisen verollepanon äskettäin määrännyt Keisari Augustus lupaa, että hallitus aikoo tehdä seuraavien vuosien aikana mittavia veronkevennyksiä kilpailukyvyn kehittämiseksi ja ostovoiman ylläpitämiseksi. Augustus muistutti kuitenkin, että veroleikkausten edellytyksenä on maltillinen palkkapolitiikka.
”Augustuksen mukaan veroja voidaan leikata jopa useilla miljoonilla sekeleillä kolmen seuraavan vuoden aikana, mikäli puuseppien ja oliivinkasvattajien ammattijärjestöt sitoutuvat pitkään tuporatkaisuun, jossa korotusprosentti ei ylitä 1,7:ää”, selvitti Syyrian maaherra Kyrenius.
Kyreniuksen mukaan valtakunnan on pysyttävä mukana kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa, ja siksi veronalennukset ovat välttämättömiä. Eräät kansalaisryhmät ovat tuoreeltaan kritisoineet keisarin ratkaisua sillä perustein, että se nakertaa välimerellisen hyvinvointivaltion perusteita.
”Tässä saattaa pian käydä niin, että terveydenhuoltoa on leikattava niin, että ihmisten on synnytettävä jopa tallissa” varoitti puuseppäliiton Nasaretin paikallisosaston edustaja Joosef.
Kyreniuksen mukaan on luultavaa, että veronkevennykset kohdistetaan suurituloisiin. ”Meidän on varmistettava, ettei tuottavin väestönosa karkaa ulkomaille leveämmän leivän perässä. Itäisillä mailla on kuulemma kultaa, pyhää savua ja mirhamia vaikka muille jakaa”, hän kertoi.

Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 3.12.: Aasikulkue ruuhkautti liikenteen

(KANKAANPÄÄ) Aasilla matkustanut ulkomaalainen pariskunta aiheutti liikenneruuhkan Kankaanpäässä perjantaina. Pahimpaan ruuhka-aikaan kyläpahasen keskustaan ilmestynyt aasi ja sitä matkavälineenään käyttänyt pariskunta jumiuttivat koko keskustan liikenteen useiksi tunneiksi.
Ruuhka saatiin purettua vasta, kun poliisi tuli selvittämään tilannetta. Ulkomaalainen pariskunta ohjattiin tiensivuun aaseineen.
Ylikonstaapeli Aimo Nyrpiä Kankaanpään poliisilaitokselta sanoo, kuulusteluissa pariskunta ei uskonut tehneensä mitään pahaa.
”Olivat matkalla jonnekin verollepanolle, itärajaa kohti kaiketi. Eivät oikein tuntuneet itsekään tietävän minne menevät”, Nyrpiä sanoo.
”Kyselivät jotakin tallistakin.”
Nyrpiä huomauttaa, että pariskunnan asustus oli aivan liian huono Suomen kylmään talveen nähden. Lisäksi nainen oli ilmeisesti raskaana, vaikka kuulusteluissa mies kielsi tiukasti koskeneensa naiseen.
”Puhui jostakin itseään suuremmasta ja henkisemmästä kosketuksesta. Huumeita ei löytynyt”, Nyrpiä listaa.
Nyrpiän mukaan vastaavanlaiset ”hippipariskunnat” ovat yleistyneet huolestuttavasti viimeisten vuosien aikana. Hänen mukaansa on vain ajan kysymys, koska ihmiset lähtevät sankoin joukoin seuraamaan pariskunnan esimerkkiä.
”Kohta viisaat miehet ja kuninkaatkin ravaavat noiden perässä”.

Kategoriat
Talous

Valtioneuvosto kokoontuu hätäistuntoon käsittelemään Nokian johtajaongelmia

(ESPOO) Koko Suomi laski alleen Nokian ilmoitettua aamulla kahden johtajansa eroavan. Pöksyt kastuivat, kun yhtiö kertoi verkkoliiketoiminnan johtajan Sari Baldaufin ja Jonkun Suomenruotsalaisen pomon lähdöstä.
Lehden saamien tietojen mukaan Suomi odottaa nyt hiljaa, mitä tuleman pitää. Suomea lähellä olevien lähteiden mukaan maa ”vapisten ja nurkkaan ajettuna mutta urheana ja lyömättömänä varautuu pahimpaan”. ”Kyllähän tämä kylmää. Näin itsenäisyyspäivän ja joulun alla tulee tämmöistä tietoa. Miten meidän mahtaa käydä?”, Suomi ihmettelee.
Suomi pelkää, ettei elämä kylmässä Pohjolassa ole mitenkään mahdollista, jos sammon lailla rikkautta jauhava Nokia vielä kauan yskii. ”Kuka rasvaisi ihmemyllyn?”, Suomi vikisee.
Valtioneuvosto käsittelee Nokian ongelmia vielä iltapäivän aikana. Lehden toimittajan kysellessä perusteita hätäkokoukselle hölmistynyt pääministeri Matti Vanhanen (kalv.) syytti toimittajaa ”epäisänmaalliseksi luopioksi, joita varten on kyllä olemassa keinot”.

Ollila valehteli

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila valehteli yhtiön tiedotustilaisuudessa, että Baldauf ja Suomenruotsalainen lähtevät ”uusien haasteiden perään”. ”Näillä erottamisilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että aiemmin tällä viikolla menetimme vuosisadan verkkokaupat Yhdysvalloissa”, Ollila lasketteli päätöntä luikuria.
Nokian ja Suomen kriisi sai alkunsa jo viime viikolla, kun yhtiön pitkäaikainen johtaja Matti Alahuhta ilmoitti siirtyvänsä Koneeseen. ”Millään näistä asioista ei ole mitään tekemistä yhtään minkään kanssa”, Ollila kommentoi.
Nurkassa vikisevälle Suomelle Ollila lähetti selkeät terveiset. ”Verot alas, palkat alas, eikä optio-ohjelmien onnistumisesta sanaakaan taikka muuten tulee saatanan kylymä joulu.”

Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 2.12.: Itäisten maiden viisaiden miesten viisumiongelmat jatkuvat

(HELSINKI-VANTAA) Poliisi on pidättänyt Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapuneet kolme ulkomaista miestä, jotka matkustivat ilman passeja tai viisumeita. Miehet kutsuvat itseään tiettävästi nimityksellä ”kolme itäisten maiden viisasta miestä”. Poliisi epäilee, että kolmikko on lähtöisin jostakin Lähi-idän maasta, ja on saapunut Suomeen Itä-Euroopan kautta.
”Näitähän on nähty. Tullaan tänne ilman mitään passeja tai viisumeita ja sanotaan vaan että ollaan jotain viisaita miehiä itäisiltä mailta. Kultaa ja mirhamia ja jotain suitsuketta, hassista liekö, kassit täynnä. Elintasopakolaisia taitavat olla koko sakki”, kertoi komisario Seppo Herodes.
Viranomaisten mukaan miehet ovat kertoneet tulleensa maahan vain pikavisiitille tapaamaan jotakuta ”Jeesusta”, mutta Herodes uskoo miesten harrastavan salakuljetusta ja maahan päästyään anovan heti turvapaikkaa. Kolmikko kiistää syytökset jyrkästi.
”Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle”, väittää kolmikon jäsen, joka sanoo nimekseen vain Melkior.
”Ja otimme toisen tien ja menimme eri teitä omalle maallemme”, selittivät puolestaan Kaspar ja Baltasar kolmikon outoa reittivalintaa.
Tapaus on parhaillaan maahanmuutto- ja tulliviranomaisten käsiteltävänä. Luultavinta on, että miehet käännytetään maasta nk. pikamenettelyn turvin. Jos heidän vetoomustaan aletaan käsitellä pidemmälti, heidät siirrettäneen lentokentän turvasäilöstä johonkin pakolaiskeskukseen tai vaihtoehtoisesti Katajanokalle.
Suojelupoliisi tutkii, onko kolmikolla yhteyksiä al-Qaida-ryhmittymään.

Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 1.12.: Joosefille ja Marialle sama lapsilisä kuin muillekin

(BETLEHEM) Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (nsdp) vastustaa ajatusta, jonka mukaan Joosefille ja Marialle pitäisi maksaa suurempaa lapsilisää kuin naapurin kuningas Herodeksen perhelle vain heidän heikomman tulotasonsa takia.
”Ei tule kuuloonkaan. Rikkaiden halu lisääntyä heikkenisi, ja jatkossa lapsia synnyttäisivät vain köyhät kaikenmaailman talleissa ja tölleissä ja maa täyttyisi pienituloisista. Kuka sitten enää demareitakaan äänestäisi?” ihmetteli ministeri.
Hyvänä puolena tallisynnytyksissä hän mainitsi kuitenkin sen, että tällöin lapsen todennäköisyys saada vaikeita allergioita pienenee huomattavasti.
Mönkäre ei taivu lapsilisäbonukseen edes siksi, että syntyvä lapsi olisi juutalaisten kuningas ja Herramme poika, Messias. ”Ei tasa-arvoisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa voida lähteä siitä että joku saa enemmän fyrkkaa jos sattuu olla Jeesus”, äimisteli ministeri.
Ministeri huomautti, että mahdollista on, että Maria voi hakea yksinhuoltajakorvausta, koska hänen mukaansa lapsen ”huoltajuuskysymyksen kanssa on vähän niin ja näin, koska isä on poikansa ilmeisesti hyljännyt, mikä traagisesti tullaan kyllä pääsiäisen korvilla näkemään”.
Itä-Suomen hovioikeus on alkanut tiettävästi käsitellä asiaa. Odotettavissa on, että voiton vie se, joka osaa taitavimmin manipuloida mediaa.

Kategoriat
Kotimaa

Valtio luopuu varallisuudesta vuoteen 2006 mennessä

(KÄLVIÄ) Suomen valtio on päättänyt luopua varallisuudestaan vuoteen 2006 mennessä. Päätös on osa tupon syntymisen jälkeen päätettyä veroratkaisua. Ensimmäisessä vaiheessa lakkautetaan varallisuusvero, jonka jälkeen valtion hallussa oleva varallisuus ulkoistetaan tehokkuuden lisäämiseksi.
”Valtiolla oleva varallisuus on suurelta osin tyhjäkäytössä. Kun se siirretään tehokkaaseen yksityisomistukseen, varallisuus alkaa tuottaa selkeästi paremmin”, valotti päätöksen taustoja valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (ns.dp).
Varallisuusveron poistolla puolestaan halutaan Kalliomäen mukaan antaa se signaali, että hallitus on tarpeen vaatiessa valmis tekemään kaikkensa, jotta hyvätuloiset eivät joutuisi kärsimään nälkää. ”Hyvätuloisten köyhyys on valtaisa ja piiloteltu ongelma maailmassa, mutta me Suomessa emme pelkää tarttua näihin vaikeisiinkaan sosiaalisiin kysymyksiin”, Kalliomäki totesi. Hän muistutti, että useilla suurituloisilla ei edes ole työpaikkaa, joitakin johtokunta- ja hallituspestejä lukuun ottamatta.

Kategoriat
Talous

Naiset, lapset, orvot, köyhät, rammat vahvoilla tupon jälkeen

(HELSINKI) Tulopoliittisten neuvottelujen tässä vaiheessa näyttää siltä, että tuloksesta on eniten hyötyä naisille, lapsille, orvoille, köyhille ja rammoille. ”Niiltä, joilla on, otetaan, ja niille, joilla ei ole, annetaan”, linjasi väsyneen näköinen Lauri Ihalainen maanantain neuvottelujen jälkeen. ”Omistajasuvuilla sen verran sydän lämpeni, että tajuttiin, miten turha tässä on kapitalistin enää lisää pääomaa kerätä”, lausui yllätystuloksesta EK:n ykköskukko Leif Fagernäs.
Tuleva viisikantaratkaisu sisältää radikaaleja toimia jokaiselle osapuolelle. Työntekijät siirtyvät 30-tuntiseen työviikkoon, työnantajat lupaavat sekä prosentti- että euromääräiset korotukset, valtio jyrkentää veroprogressiota ja Saatanan joukot jättävät sielujen saalistamisen vähemmälle vuoteen 2007 asti.
Sekä SAK:n että EK:n mukaan tuleva tupo lupaa hyvää kaikille vähäosaisille. ”Jee”, riemuitsi yksinhuoltaja, viisiraajahalvaantunut kolmen lapsen äiti Tarja Vähä-aho (15) tuloksesta kuultuaan.

Kategoriat
Arkisto

Lehti 30.11.1939: "Voi vitun ryssät minkä teitte saatana!"

NEUVOSTOLIITTO EROTETTIIN KANSAINLIITOSTA. ”NO VOI EI”, RYSSÄT SANOVAT.
(KOLLAA/RAATE/SUMMA/TAIPALE) Suomi on sodassa Neuvostoliiton kanssa. Varhain tänä aamuna ryssien tykit avasivat tulen Karjalan kannaksella ja puna-armeijan jalkaväki tunkeutui rajan yli monin paikoin. Suomen joukot ovat kuitenkin päättäväisesti torjuneet hyökkäykset kaikilla rintamilla.
Etulinjasta kantautuvien tietojen mukaan suomalaisjoukoilla ei ole kerrassaan mitään hätää. ”Jos se [ryssä] päälle yrittää, niin lämmitetystä kasematista lasetetaan poikien kanssa päin näköä”, kertoo eräs suomalaistaistelija ilman vaatteita ja asetta.
Pääesikunnan mukaan suomalaisten hyvä varustautuminen on pitkälti edellisen hallituksen pääministerin A.K. Cajanderin ansiota. ”Ihan perkeleesti kiitosta vaan siihen suuntaan”, esikunnasta sanotaan.

Kollaan niittomies,
valkoinen kuolema

Lehden saamien tietojen mukaan jokaista suomalaista sankarivainajaa kohti on tapettu kymmenkertainen määrä aron poikia. Kollaan rintamalla suomalaisen korpisoturin ruumiillistuma, tarkk’ampuja Simo Häyhä surmasi jo ennen puoltapäivää satakunta vihollista ampumalla ja toisen mokoman puukolla.
”Jätin passipaikkani hetkeksi ja lähdin poteroon haukkaamaan korviketta ja käpysoppaa. Ryssän partio käveli vastaan, joten niistin menemään kun kerran kohdalle osuivat”, vaatimaton soturi sanoo puukkoaan pyyhkien.
Armeijan ylipäällikkö Mannerheim lupasi hyökkääjälle vaikeita aikoja. ”Syvä iskumme on, viha voittamaton. Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks suuri on Suomen valta. Sen aatetta ei väkivoimat saa pois Pohjolan taivaan alta.”
Tänään muodostettuun uuteen hallitukseen salkuttomana ministerinä valittu J.K. Paasikivi oli ylipäällikön kanssa samaa mieltä. ”Kotikontujen tienoita tervehtien tämä laulumme kaikukoon, yli peltojen, vetten ja tunturien aina Hangosta Petsamoon.”

Maailman katseet Suomessa

Koko maailma tukee Suomea taistelussamme ylivoimaista vihollista vastaan. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta välittömästi hyökkäyksen jälkeen. Päätös järkytti Stalinia niin pahasti, että hän melkein lopetti sodan siihen paikkaan. ”No voi ei. Vähänkö nyt harmittaa”, Stalin kommentoi. ”Valkobandiittien linjat murskataan. Neuvostoliitto rakastaa rauhaa”, hän jatkoi.
Länsinaapurimme Ruotsi alkoi välittömästi ponnistella Suomen hyväksi. ”Här lähtte vääränkokone ylijäämägranatti teidä kanon heti, kunhan vaan priset sovitan”, Ruotsin hallitus kertoo.

Kategoriat
Kotimaa

Suomen kilpailukyky hävisi

(PALACEN KABINETTI) Elinkeinoelämän edustajien maalailemat uhkakuvat Suomen kilpailukyvyn heikkenemisestä osoittautuivat todeksi välittömästi sen jälkeen kun tulopoliittinen kokonaisratkaisu maanantaina syntyi. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan Suomen kilpailukyky kansainvälisessä taloudessa hävisi täysin kello 17:02 maanantai-iltapäivällä.
”Tuossa se kilpailukyky oli minun työpöydälläni vielä aamulla, mutta nyt sitä ei ole enää missään. Gone, kaputt. Zero, zip, nada, nothing”, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs sanoo pettyneenä. ”Mehän varoitimme”, hän lisää.
Poliisi ja rajavartiolaitos valvovat satamia, lentokenttiä ja rajanylityspaikkoja tehostetusti. ”Kilpailukyky on pelokas, mutta se ei liiku kovinkaan nopeasti. Se saattaa hyvinkin olla vielä Suomen puolella”, poliisista kerrotaan.
Nyt syntynyt tupo on pituudeltaan 2,5-vuotinen. Se takaa palkansaajille ensi vuonna noin 2,5:n ja seuraavana vuonna 2,1 prosentin palkankorotukset. Pienenä ihmeenä voidaan pitää sitä, että STTK:n vaatimasta naispalkkaerästä päästiin lopulta sopuun. Lehden saamien tietojen mukaan yön neuvotteluissa vallitsi pikkutunneilla laaja yksimielisyys siitä, että ”naispalkkaerällä pyyhitään persettä jotta päästään nukkumaan”.
Elektroniikkayhtiö Nokia ilmoitti joutuvansa tuloratkaisun vuoksi vakaviin vaikeuksiin. Palkankorotustason tultua julki yhtiö ilmoitti irtisanovansa tuhansia työntekijöitä Suomesta.