Kategoriat
Kulttuuri

Louhimies ja Selin selvittävät välinsä nyrkkeilyottelussa

(HEVONPERSE) Fyysisesti suuri elokuvatuottaja Markus Selin ja ohjaaja Aku Louhimies ratkaisevat välinsä nyrkkeilemällä. Paha maa -elokuvan tekijänoikeuksista riitaantuneet miehet astuvat kehään uuden vuoden aattona ravintola Kaivohuoneella. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella.
Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle on erittäin tyytyväinen elokuvan onnistuneeseen mainoskampanjaan. ”Joka paikassa tästä nyt kohistaan, Hesarikin on mukana jo toista päivää putkeen. Ilmaista valtakunnallista julkisuutta. Emme ikipäivänä olisi päässeet vastaaviin tuloksiin tavanomaisella mainonnalla”, Helle kiittelee.
Elokuvan ensi-ilta on tammikuun puolivälissä. Helle sanoo, että sitä ennen mainoskampanja saa vielä pari mielenkiintoista käännettä. ”Nyrkkeilyottelun jälkeen kerromme, että lopullisen version ohjaakin Aleksi Mäkelä. Samoihin aikoihin ’vuodamme’ julkisuuteen tiedon, että elokuva sisältää yhden aivan pöyristyttävän väkivaltaseksikohtauksen. Karpela alkaa keräilemään irtopisteitä kepulle ja asiasta kohkataan jälleen päivätolkulla. Kassakone laulaa, kazing, ka-zing!”, Helle naurahtaa.
”Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä voisi sanoa niin kuin joku suurmies joskus, että kyllä tämä kansa on aivan saatanan tyhmää. Ikään kuin sillä olisi oikeasti väliä, kumpi näistä herroista [Louhimies ja Selin] elokuvia vääntää”, Helle innostuu.
”Ka-zing!”, kuuluu jostain.

Yksi vastaus aiheeseen “Louhimies ja Selin selvittävät välinsä nyrkkeilyottelussa”

Aika ovela veto maksattaa elokuvan markkinointi rehellisillä seiskan ja kasin tilaajilla.

Read previous post:
Lehden joulukalenteri 4.12.: Keisari Augustus lupaa isoja veronalennuksia

(BYSANTTI) Koko maailmanlaajuisen verollepanon äskettäin määrännyt Keisari Augustus lupaa, että hallitus aikoo tehdä seuraavien vuosien aikana mittavia veronkevennyksiä kilpailukyvyn kehittämiseksi...

Close