Kategoriat
Kotimaa

Lehden joulukalenteri 3.12.: Aasikulkue ruuhkautti liikenteen

(KANKAANPÄÄ) Aasilla matkustanut ulkomaalainen pariskunta aiheutti liikenneruuhkan Kankaanpäässä perjantaina. Pahimpaan ruuhka-aikaan kyläpahasen keskustaan ilmestynyt aasi ja sitä matkavälineenään käyttänyt pariskunta jumiuttivat koko keskustan liikenteen useiksi tunneiksi.
Ruuhka saatiin purettua vasta, kun poliisi tuli selvittämään tilannetta. Ulkomaalainen pariskunta ohjattiin tiensivuun aaseineen.
Ylikonstaapeli Aimo Nyrpiä Kankaanpään poliisilaitokselta sanoo, kuulusteluissa pariskunta ei uskonut tehneensä mitään pahaa.
”Olivat matkalla jonnekin verollepanolle, itärajaa kohti kaiketi. Eivät oikein tuntuneet itsekään tietävän minne menevät”, Nyrpiä sanoo.
”Kyselivät jotakin tallistakin.”
Nyrpiä huomauttaa, että pariskunnan asustus oli aivan liian huono Suomen kylmään talveen nähden. Lisäksi nainen oli ilmeisesti raskaana, vaikka kuulusteluissa mies kielsi tiukasti koskeneensa naiseen.
”Puhui jostakin itseään suuremmasta ja henkisemmästä kosketuksesta. Huumeita ei löytynyt”, Nyrpiä listaa.
Nyrpiän mukaan vastaavanlaiset ”hippipariskunnat” ovat yleistyneet huolestuttavasti viimeisten vuosien aikana. Hänen mukaansa on vain ajan kysymys, koska ihmiset lähtevät sankoin joukoin seuraamaan pariskunnan esimerkkiä.
”Kohta viisaat miehet ja kuninkaatkin ravaavat noiden perässä”.

Read previous post:
Valtioneuvosto kokoontuu hätäistuntoon käsittelemään Nokian johtajaongelmia

(ESPOO) Koko Suomi laski alleen Nokian ilmoitettua aamulla kahden johtajansa eroavan. Pöksyt kastuivat, kun yhtiö kertoi verkkoliiketoiminnan johtajan Sari Baldaufin...

Close