Ennätys hyväksyttiin vasta tunteja kestäneen tarkistuslaskennan jälkeen. Lehden tavoittama Itälä on tiedosta hämillään. Hän ei itse uskonut ennätyksen syntyyn.
”Tiesin harjoitelleeni hyvin ja viime vuoden tapahtumista johtuen itseluottamukseni oli kyllä kohdallaan, mutta en siltikään uskonut pystyväni ennätykseen ainakaan näin alkuvuodesta. Näemmä kaikki on mahdollista”, Itälä naurahtaa.
Jeesus ja roisto
lyömätön yhdistelmä
Itälän ennätys on vakuuttava. Keskiviikon Turun Sanomissa entinen sisäministeri kritisoi Suomen hallitusta Aasian katastrofin pelastustoimien huonosta hoidosta. Illalla Ylen tv-uutiset paljasti, että Itälän epäillään vuotaneen tietoja ns. Alpo Rusin tapauksessa.
Tuomaristo pitää Itälän suoritusta ”ihmeellisenä ja säälittävyyttä uudistavana”. ”Saman päivän sisällä hän onnistui esiintymään julkisuudessa sekä iljettävänä, jälkiviisaana jeesustelijana että salaisuuksia vuotaneena roistona. Uskomaton suoritus”, tuomaristo kiittelee.
Lopulliseen ennätykseen tarvittiin kuitenkin apua Itälän menneisyydestä.
”Ihmisillä oli tuoreessa muistissa se, että Itälä pakotettiin luopumaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta vain vajaa vuosi sitten. Tämä tosiseikka yhdistettynä jeesusteluun ja roistouteen takasivat sen, että ihmisille syntyi mielikuva katkerasta ja lyödystä, sanalla sanoen säälittävästä ihmisestä”, tuomariston puheenjohtaja Hannu Koli perustelee.
Saman sarjan edellinen ennätys kuului Veikkauksen entiselle toimitusjohtajalle Matti Ahteelle.