Kategoriat
Seksivau Sähkeet

Hannes Heikura voitti taas jotain

(HELSINKI) Valokuvaaja Hannes Heikura voitti perjantaina jonkun palkinnon. Valintaperusteluissaan jostain tyypeistä koostunut palkintoraati kiitteli Heikuran monenmoisia taitoja ja ominaisuuksia tai jotain.
Heikura on aiemminkin voittanut kaikennäköisiä kilpailuja ja valittu vuoden joksikin aika monta kertaa. Hänet tunnetaan erityisesti valokuvistaan.
Heikuran voitosta kertoi ensimmäisenä joku muu kuin me.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Aasialaisviestimet povaavat Kim Jong-ilille seuraajaa

(PINGPONG) Keskustelu Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin seuraajasta on kiihtynyt maan pääkaupungissa Pengpängissä. Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean tiedusteluviranomaiset kertoivat aiemmin epäilyistä, että Kim olisi saanut elokuussa aivohalvauksen. Keskustelu Kim Jong-ilin seuraajasta käy nyt kuumana Pjangpengin kaduilla.
Vedonlyöntifirma Unibet pitää tällä hetkellä suurimpana suosikkina Kimin seuraajaksi jääkiekon SM-liigassa HIFK:ta edustavaa Kim Hirschovitsia. Yhtä tiukasti vallankahvaa on tavoittelemassa myös yhdysvaltalainen hip hop -artisti Lil’ Kim. Häviö olisi Lil’ Kimille jo kolmas. Hän tavoitteli Pohjois-Korean johtajan paikkaa jo vuonna 1946, jolloin Kim Il-sung otti täpärän vaalivoiton. Vuonna 1994 Kim Jong-il voitti Lil’ Kimin vain kyynärän mitalla.
Suuren Johtajan paikkaa tavoittelevat Lehden saamien tietojen mukaan myös ainakin kokoomuslainen kansanedustaja Kimmo Sasi, F1-kuski Kimi Räikkönen, Kimble-lautapeli ja se yksi naapurin kimma. Ei se ruma, vaan se jolla on hyvä perse.
Aiemmin vaaleista on jo hylätty uimari Jani Sievinen sekä performanssitaiteilija Seppo Lehto, joka ei onnistunut keräämään tarvittavaa määrää kannattajakortteja. Sievisen tapauksessa Pjungbängin keskusvaalilautakunta ilmoitti hylkäämisen syyksi ”täysin kelvottoman nimen”.
(Jutun kansalaistoimitti Milfred Johnson.)

Kategoriat
Kotimaa Sähkeet

Totuus paloi Orivedellä

(ORIVESI) Henkilövahingoilta vältyttiin varhain tiistaiaamuna Orivedellä, kun kunnan keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa paloi totuus. Palokunta sai hälytyksen paikalle aamukahdeksan aikaan.
Päivystävän palomestarin mukaan asunto kärsi totuuden palamisesta lieviä savuvahinkoja, mutta evakuointeihin ei ollut aihetta. Asunto oli onnettomuuden sattuessa tyhjillään.
”Ömmöm”, kommentoi palomestari Pietikäinen. Hän varoittaa ihmisiä jättämästä totuutta kuivumaan kiukaan tai patterin päälle ja aina sammuttamaan sen ennen ulos lähtöä.

Kategoriat
Kotimaa

Yhdysvallat pohtii Guantanamon siirtämistä Christianiaan

(KOBENHAVN) Yhdysvaltain seuraava presidentti Barack Obama aikoo sulkea Guantanamon vankileirin Kuubassa, mutta maa ei silti suunnittele jäävänsä ilman vihollistaistelijoiden välivarastoa tulevaisuudessakaan. Yhdysvallat on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa Tanskan kanssa neuvottelut Christianian vapaakaupunkialueen vuokraamisesta vastaavaan käyttöön.
Puolustusministeriön edustajan Huey Deweyn mukaan hanke säästäisi molemmilta päänvaivaa. Yhdysvallat saisi puoli-ilmaiseksi ison kasan epäilyttäviä hippejä pamputettavaksi, ja Tanska pääsisi näistä näppärästi eroon.
Christianian asukkaat aikoivat tehdä hankkeesta valituksen, mutta jäivät ihailemaan käsiään eivätkä pystyneet.

Kategoriat
Politiikka

Kokoomuslaisten nousu valtuustoihin pohdituttaa monissa kunnissa

(AHO-HALLA) Tiukan kunnallisvaalitaiston tauottua on varsinainen valtuustotyö vihdoin käynnistymässä Suomen kunnissa. Mutta muutoksia on tapahtunut: monin paikoin ovat valtasuhteet keikahtaneet ja tutut kasvot poistuneet paikallispolitiikan eturivistä. Tilalle on tullut uusia yrittäjiä, joista kenties eniten ennakkokeskusteluja ovat tällä kertaa herättäneet ison vaalivoiton ottaneet ns. kokoomuslaiset.
Jo vaalien alla eräiden kokoomuslaisten rajut kannanotot mm. yrittäjyydestä ja elinkeinopolitiikasta nostattivat kulmakarvoja varsinkin liberaaleissa piireissä. Huoli kasvoi, kun huomattiin useiden tuoreiden kokoomusvaltuutettujen kuuluvan maineeltaan epämääräisiin taustayhdistyksiin, joista pahamaineisin lienee ”Lions Clubin” nimellä tunnettu ryhmä. Sen kotisivuilta löytyvät mm. seuraavanlainen mielipide:

”Lionsklubien aktiviteetteja ovat mm. paikallisten lasten- ja vanhuskotien auttaminen, silakkamarkkinat, stipendien jako kouluissa, sotaveteraanien auttaminen, vanhusten kotien kunnostaminen.”

Lions Clubin mukaan kyse ei tosin ole järjestön virallisesta kannasta vaan ennemminkin joidenkin jäsenten näkemyksistä. Heidän mielestään asiat pitäisi myös asettaa laajempiin yhteyksiin eikä irrotella yksittäisiä lauseita kontekstistaan.
Puoluejohto ei kommentoi kohua
Kokoomuksen puoluejohto ei ole halunnut ottaa kantaa siihen, mitä yksittäiset jäsenet puolueen nimissä esittävät. Puheenjohtaja Jyrki Kataisen suosion vanavedessä valtuustoihin kuitenkin nousi monia edustajia, joiden näkemyksiä voi hyvällä syyllä luonnehtia yrittäjähenkisiksi tai jopa markkinamyönteisiksi.
Muutamat kansalaisjärjestöt ovatkin aiheesta huolestuneet tästä kehityksestä. Ne ovat vaatineet viranomaisia selvittämään kokoomuksen hämäräperäisten taustayhteisöjen toiminnan ja mediaa laatimaan nopeasti useita laiskasti ajateltuja ja löysästi perusteltuja artikkeleja kokoomuksen aatemaailmasta.
Yhteiskuntatieteilijöiden mukaan kokoomuksen nousulle on kuitenkin selkeät syynsä: puolue onnistui keräämään paitsi vauraiden eiralaisten, myös runsaan tonnin kuussa tienaavien parturi-kampaajien, joiden mielestä kokoomus ajaa juuri heidän asiaansa koska hekin ovat niinku yrittäjiä ja kommunismi maistuu tiättekö pahalta mä maistoin sitä viime viikolla Onnelassa ja sit siel oli tää yks Jari mut se oli ehkä vähän ällö mut sillä on Bemari ja kaksio Kuusisaaressa, äänet.

Mikä on totuus?

Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä on kokoomuslaisten voiton todellinen vaikutus, sillä vaalihuuman jälkeen alkaa ankea valtuustoarki. Yhden asian liikkeellä voi olla vaikeaa ympätä yrittäjäteemaansa esimerkiksi kunnan yrityspolitiikan käsittelyyn, eivätkä vanhat ryhmät välttämättä ole halukkaita yhteistyöhön uusien tulokkaiden kanssa.
Ehkä vasta ensi eduskuntavaalit osoittavat, jääkö kokoomus karismaattisine puheenjohtajineen vain tähdenlennoksi, vai lyökö se itsensä lopullisesti läpi. Sitä moni pelkää.
Lehden haastattelema Terävä Nuori Oppinut Humanisti arvioikin, että parasta olisi mahdollisimman nopeasti leimata kokoomuslaisten äänestäjät tyhmiksi ja heidän äänestämänsä ehdokkaat perseääliöiksi, koska se lujittaa uskoa demokraattiseen järjestelmään ja on tehokkain tapa leikata kokoomuksen kannatusta tulevissa vaaleissa. Tähän hän kehottaa käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, etenkin Yleisradion veteliä keskusteluohjelmia klo 21.00 alkaen.

”Toivoa sopii, ettei ensi kerralla kansa enää äänestä väärin”,
Oppinut Humanisti analysoi.

Kategoriat
Aikakaus

Miksi tilaus, miksei irtonumeroa?

Hyvät potentiaaliset rahoittajat,
meiltä on kysytty, miksi tilaaminen olisi muka irtonumeromyyntiä parempi tapa turvata Aikakaus-Lehden finanssit. Selitys löytyy Suomen laista. Irtonumeroita nimittäin verotetaan enemmän kuin tilattuja lehtiä.
Irtonumeromyynnin arvonlisävero on 22 prosenttia, kun taas riittävän pitkäksi aikaa tehdyn aikakauslehden tilauksen alv on 0 prosenttia. Selitys on kuulemma jotain sen suuntaista kuin että sananvapauden tukeminen ja muuta vastaavaa.
Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että tilatusta lehdestä jää tekijöille enemmän rahaa kuin irtonumerosta. Samasta syystä emme järjestä nettisivujen kautta irtonumeromyyntiä, etenkin kun lisätään siihen Itellan osuus, laskujen käsittelystä koituva vaiva ja pankin nappaama provisio. Sama synkkä salaisuus toimii kaikkien lehtien kanssa – sen takia teistä halutaan kestotilaajia.
PS: Jos joku lehdettä jäänyt ennakkotilaaja nyt miettii, että eihän tuollaisiin kädettömiin apinoihin voi luottaa, niin olen samaa mieltä. Oletettavasti postitus sujuu hiukkasen paremmin, kun homma hoidetaan automatisoidusti painossa, eikä printtaamalla tarra-arkkeja ja liimaamalla osoitelappuja käsin lehtien selkämyksiin. Tämä ikään kuin selvennyksenä.
Tässä päivän luukku:
Aikakaus-Lehti, osa 3

Kategoriat
Aikakaus

Aikakaus-Lehden voi nyt tilata

Arvon lukijat, maakuntalehtien päätoimittajat, hampparit,
kauan odotettu päivä on saapunut: Aikakaus-Lehden voi tilata vaikka heti. Kuten olemme aiemminkin todenneet, lehti

  • ilmestyy vuonna 2009 yhteensä 4 kertaa
  • maksaa 30 euroa
  • ja sisältää joka kerta entistä huonompia juttuja.

Kysytte nyt kenties kolmea asiaa: miksei Aikakaus-Lehteä voi ostaa irtonumeroina, miksi se on noin saatanan kallis ja miksi tarjolla on vain kestotilaus. Vastaukset ovat yksinkertaisia.
Irtonumeromyyntiä organisoidaan parhaillaan suurimpiin kaupunkeihin. Ainakin Helsinki, Turku, Jyväskylä, Joensuu ja Mikkeli saanevat myyntipisteen. Kerromme lisää, kun tiedämme lisää.
Toisekseen sana tilauksen hinnoittelusta. Koska Aikakaus-Lehdessä on varsin vähänlaisesti mainoksia, se elää ja kuolee tilaajiensa varassa. Hinta saattaa tuntua korkealta, mutta koska Aatos Erkko ei ole vieläkään ostanut Lehteä, jää meille vähänlaisesti muita rahoitusmalleja.
Kolmennekseen: paras tapa varmistaa Aikakaus-Lehden selviytyminen on tilata se, koska vain niin meille jää rahaa myös tulevien numeroiden tekemiseen. Lehti syntyi ilmaisena internet-julkaisuna ja sellaisena se myös pysyy. Aikakaus-Lehteä voi siis ajatella ylimääräisenä palveluna tai tapana osoittaa kiitollisuutta meille tekijöille. Missään tapauksessa se ei tule korvaamaan Lehteä, sillä siinä ei ole mitään tolkkua.
Odotamme innolla kommenttejanne kaikkien aikojen ensimmäisestä Aikakaus-Lehdestä. Emme lupaa vastata niihin emmekä lupaa totella niitä, mutta mikäli haluaisimme tehdä tätä vain itsellemme, löytyisi siihen varmasti parempiakin tapoja kuin painaa puujalkavitsejä paperille.
Myyntipuheen lopuksi paljastamme kannesta hieman lisää:
Aikakaus-Lehti, osa 2

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

Kalifornialaiset päättivät sittenkin kieltää homoavioliitot

(KALIFORNIA) Kaliforniassa äänestettiin presidentinvaaleissa homojen avioitumista vastaan. Kansanenemmistö on sitä mieltä, että näin on hyvä, koska muutenhan homot voisi mennä vaikka naimisiin, ja sitten ne voisi vaikka saada lapsia, ja niistäkin varmaan tulisi sitten homoja, koska mitä muutakaan homojen lapsista tulisi.
Siinä missä miesten junaleikkejä päätettiin vaikeuttaa, äänestettiin kuitenkin myös tosi ison junaradan puolesta, niin että kohta ne homot voi vielä lähteä junalla jonnekin ihan muualle.
(Jutun kansalaistoimitti Fabian Salo.)

Kategoriat
Aikakaus

Lehdet on postitettu ja sananen irtonumeromyynnistä

Huom: Lisätietoa Aikakaus-Lehden tilaamisesta tulee huomenna, kunhan logistiikkapäällikkö saa naputeltua tilaussivun kasaan. Lyhyt versio: 30 euroa ja 4 numeroa vuodessa, vähintään 52 sivua / lehti.
Hyvät Lehden lukijat,
maailman ensimmäisen Aikakaus-Lehden ennakkotilaajat saavat pian postissa uutuuttaan kimaltelevan, 52-sivuisen ja yksilöllisesti signeeratun lehden. Logistiikkapäällikkö kantoi tänään Itellan toimipisteeseen noin 300 lehteä, mikä tarkoittaa, että vajaat 200 ennakkotilaajaa ei ole vieläkään ilmoittanut postiosoitettaan meille.
Mikäli siis itellooni ei ole tuonut lämpimäisiä vielä ensi tiistainakaan, kirjoittakaa sähköpostia osoitteeseen lehti@samizdat.info ja mainitkaa siinä Fundable-keräyksessä käyttämänne sähköpostiosoite sekä osoite, johon lehti toimitetaan.
* * *
Hyvät Lehden ystävät,
sanoimme paperituotteen saavan laajan jakelun Lehtipisteen kautta. Kuitenkin on käynyt niin, että markkinatalouttamme hallitsevat nimettömät voimat haluavat rajoittaa sananvapauden toteutumista, eikä Aikakaus-Lehden ensimmäistä numeroa siis saada markettijakeluun.
On myös mahdollista, että logistiikkapäällikkö oletti irtonumeromyynnin olevan läpihuutojuttu, jonka saa järjestettyä muutaman viikon varoitusajalla ja huomasi vasta viime tingassa, että ei se ihan niin toimi.
* * *
Hyvät pyramidihuijaukseemme osallistumatta jättäneet,
pyrimme järjestämään lehteä myyntiin suurimmille paikkakunnille. Ilmoitamme myyntipisteistä sitä mukaa, kun niitä varmistuu. Mikäli sinulla on suhteita sopivaan kauppiaaseen (baari, kirjakauppa, mitä näitä nyt on), vinkkaa siitä toki meille sähköpostilla.
* * *
Hyvät maksavat asiakkaat,
epätietoisuuden liennyttämiseksi paljastamme seuraavien päivien aikana vähitellen ensimmäisen Aikakaus-Lehden kannen. Tässä ensimmäinen maistiainen.
Kansi, osa 1

Kategoriat
Muut lehdet Tiede

Lehti: Monella suomalaisella huolestuttavan iso swahilijalanjälki

(NGURUWE) Useimmat suomalaiset tallaavat planeettamme pinnalla hälyttävän isoin swahilijalanjäljin, kirjoitti huolestunut, valistava ja vain ihan hippusen arrogantti Helsingin Sanomat viikonloppuna.
Lehden mukaan iso swahilijalanjälki yhdistettynä painavaan ekologiseen selkäreppuun, silsaisiin biodiversiteetin sandaaleihin ja kestävän kehityksen turbaaniin saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa joitain asioita. Ne voi kuitenkin korjata näppärästi kliksuttelemalla kivaa ja lukijasuhdetta syventävää nettilaskuria.