
(JYVÄÄSKYLÄÄ) Miehen ja naisen avioliitto ei aina ole välttämätön edellytys lasten syntymiselle, väittää kotimainen kohututkimus. Keski-Suomen yliopistoallianssin nollatutkimuksen huippuyksikön mukaan todennäköisempää on, että lapset saavat alkunsa ns. panemiseksi kutsutun tapahtumasarjan seurauksena.
Tähän asti niin Suomessa kuin muuallakin on luultu, että lapsien saamisen ehdoton vaade on laissa määritelty miehen ja naisen välinen avioliitto, mielellään vieläpä kirkollinen, jos mahdollista.
”Tässä niinsanotussa panemisessa on useimmiten kyse siitä, että mies työntää peniksensä naisen vaginaan ja ejakuloi. Tällöin suotuisissa oloissa siittiö kohtaa munasolun ja hedelmöittää sen, jolloin solu alkaa jakautua, ja kasvaa kohdussa ennen pitkää sikiöksi”, paljastaa huippuyksikön professori Inga Skräp.
Skräpin mukaan termistö on tutkimusmielessä valitettavan vakiintumatonta, joten tapahtumaa nimitetään kirjallisuudessa toisinaan myös termeillä ”nussiminen”, ”jyystäminen” ja ”sillai”.
”Tutkimus osoittaa aukottomasti, että nimenomaan tämä paneminen on prosessissa kohtalaisen tärkeässä roolissa. Mutta sen paremmin laboratorio-oloissa kuin verrokkiryhmässäkään tämän ns. avioliitoksi kutsutun muuttujan lisäämisellä ei ollut mitään selkeää korrelaatiota”, Skräp huomauttaa.
Suomen tiedepiireissä oli jo 1900-luvun puolella esitetty väitteitä, joiden mukaan lapsia voisi syntyä myös ilman heteroavioliittoa ”rakastelun” kautta, mutta tieteellinen näyttö on tähän asti puuttunut, ja asian tutkimista pidettiin vuosikymmeniä epäeettisenä ja vähintäänkin tirskuntaa aiheuttavana.
Huippuyksikön kohututkimus on herättänyt kovaa keskustelua internetin keskustelupalstoilla, ja ainakin kristillisdemokraattinen puolue on jo tyrmännyt sen. Puolueen kannan mukaan vain miehen ja naisen muodostama avioliitto merkitsee mahdollisuutta yhteiskunnan jatkuvuuteen.