(OO BELLA BELLA CENTER) Kööpenhaminan kansainvälinen ilmastokokous on pääsemässä sopuun odotettua tiukemmasta ilmastosopimuksesta. Lehti on saanut ensimmäisenä tiedotusvälineenä haltuunsa isäntämaa Tanskan uusimman luonnoksen, joka on tiettävästi saanut lähes kaikkien osallistujien kannatuksen.
”Olemme sitä mieltä, että ilmastonmuutos on pahapahayäk, mä en ainakaan syö. Sen torjumiseksi tarttis tehdä jotain, vissiin hjuu. Ryhdymme laajamittaisiin toimiin heti huomenna, inshallah”, todetaan luonnoksen esipuheessa.
Sopimus edellyttäisi teollisuusmailta ”ihan tosi isoja jätkät hei” leikkauksia päästöihin sekä kehitysmailta ”hyvää tsemppiä ja urheilumieltä”. Lisäksi ehdotetaan ”jonkinmoisia” tukipaketteja ympäristöystävällisen teknologian levittämiseksi. Sopimuksen on määrä astua voimaan ihan just kohta, odota nyt sekunti.
Jokaiselle sopimuksen allekirjottajalle on luvattu söpö pehmoeläin.
Kategoria: Politiikka
(ANGLIA KATOLLAAN) Ilmastonmuutos on paljastunut keksityksi ilmiöksi, jota todellisuudessa ei ole olemassakaan. Tiistaina ilmitullut jättiskandaali horjuttaa jo vakavasti koko maailman tiedeyhteisöä sekä poliittista johtoa.
Koko sotku paljastui iltapäivällä Suomen aikaa, kun useat tuhannet ilmastotutkijat, geofysiikan ekspertit, geologit, ilmakehätutkijat ja biologit tunnustivat olleensa vuosikymmeniä mukana valtavassa salaliitossa. Sen ainoana tarkoituksena oli luulotella ihmisille, että maapallo lämpenisi.
”Se on valitettavasti totta. Mitään ilmastonmuutosta ei ole olemassa. Me kaikki noin 12 400 tutkijaa olimme tässä mukana noin 30 vuotta siksi, että saisimme aina yhden vuoden lisää apurahaa. Vakuuttelimme toisillemme joka syksy, että tämä on viimeinen kerta, ensi vuonna lopetamme. Mutta kun kerran oli aloittanut, se kävi aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi”, kertoo salaliiton suurlohikärmes Luther Blissett.
Valtavia summia
Vehkeilevät tutkijat keräsivät rikollisella toimillaan jopa useiden tuhansien dollarien rahalliset hyödyt. Luther Blissett muistuttaa, ettei vastaaviin ansioihin olisi tiedemiehellä mitään mahdollisuuksia esimerkiksi tupakkateollisuuden tai kansainvälisten öljyjättien palveluksessa.
”Pikkurahojahan ne pystyvät tarjoamaan verrattuna ympäristöjärjestöjen tai kansalaisliikkeiden pohjattomiin kassoihin”, hän sanoo.
Tutkijoiden paljastus on herättänyt ympäri maailmaa kysymyksen siitä, miten näin valtava salaliitto pystyi pysymään täysin salassa niin pitkään, mutta Blissettin mukaan vastaus on yksinkertainen.
”Siitä pitivät huolen kaikkialle ulottuva vihervasemmistolaisten ryhmien sekä hippien näkymätön käsi ja loputtomat resurssit sekä tietenkin etelän media.”
Ota kantaa!
Hurjimpien arvioiden mukaan pettureiksi epäiltyjä tieteentekijöitä olisi jopa surmattu Greenpeacen salaisen kommandoryhmän toimesta. Katala vyyhti alkoi paljastua vasta kun terävät keskustelupalstakirjoittajat huomasivat tutkijoiden raporteissa hämmentäviä puutteita ja jopa metodologisia virheitä.
”ja entäs tää lätkämaila teoria sitte kun mulla oli lapsena punanen titanin maila jossa luki mike bossy, rightin maila ja se loppu olkapään korkeudelle jos oli luistimet jalassa niin miten tää ilmaston muutos maila voisi yltää jonnekin satojen vuosien päähän. Ja sitten on vielä nää mamut”, kritisoi kansalaisvaikuttaja Kalervo Vesipää-Apina.
Vesipää-Apinan kaltaisten kirjoittajien tarkkanäköiset lausunnot herättivät lopulta myös jotkin rohkeat poliittiset päättäjät, kuten meppi Eija-Riitta Korholan (tarkistapäivänpuolue). Kun yhä suuremman jalansijan sai näkemys siitä, että ilmakehässä olevien saasteiden vähentäminen on itse asiassa saatanan huono ajatus, kävi paine salaliittoa kohtaan sietämättömäksi.
Lehden saamien tietojen mukaan hehkulamput sekä lapsuuden valkeat joulut palaavat kauppoihin jo ensi viikolla.
Olitko paikalla? Ota yhteyttä Lehden toimitukseen!

(BRYSSEL) EU:n huippukokous Brysselissä harkitsee unionin uusien huippuvirkojen yhdistämistä, kertovat kokouslähteet. Todennäköisenä pidetään että kokous nimeää muinaisen hullun jumalolennon Suuren Cthulhun sekä presidentin että ulkoministerin tehtäviin.
”Asia nousi ajankohtaiseksi sen jälkeen kun Suuri Cthulhu oli tappanut ja syönyt kaikki muut ehdokkaat Paavo Lipposta lukuunottamatta. Lisäksi Ranskan Valery Giscard d’Estaing esitti onnistuneesti kuollutta useiden tuntien ajan, joten häneen ei kiinnitetty huomiota”, kertoo Suuren Cthulhun tiedottajaksi ja ikuiseksi orjaksi nimetty Javier Solana hulluudenpuuskiensa välissä.
Suuri Cthulhu aikoo ensi töikseen siirtää unionin hallintokoneiston Miskatoniciin. Esitys on kerännyt suurta suosiota, sillä sen ansiosta EU välttyy jatkossa kalliilta kokousmatkoilta Brysselin ja Strasbourgin välillä. Lähteiden mukaan hän aikoo myös tuhota puolet maapallosta ja alistaa loput orjakseen.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan maapallon tuhoaminen ja orjuus voidaan laskea osaksi Suomen valtion talouselvytystä.

(LINTULAUTA) Keskustavaikuttaja ja sanomalehti Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja Erkki Laatikainen palaa journalistiselle uralle. Laatikainen aloittaa ensi kuun alusta Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston KCNA:n johdossa.
KCNA ilmoitti valinnan perusteluiksi Laatikaisen pitkän kokemuksen toimittajan työstä sekä hänen kykynsä asettaa poliittiset tavoitteet journalististen periaatteiden edelle aiheesta riippumatta.
”Laatikaisen taito katsoa vankkumatta ja vuosikausia toiseen suuntaan jos toisessa tapahtuu jotain omalta kannalta epäedullista, on sellainen ominaisuus, jota meillä KCNA:ssa osataan arvostaa”, sanoi toimiston edustaja, intiaanipäällikkö Kiihottaa-Kansanvaltaa-Vastaan.
Laatikainen muistetaan viime kuukausilta muun muassa sekavista lausunnoista ja itsensä häpäisemisestä suorassa tv-lähetyksessä. Tämän vuoksi häneltä ei todellakaan jaksettu kysyä kommenttia.

(NÜRNBERG) Kansallissosialisteihin tyytymättömät rationaalinatsit ovat perustamassa Suomeen uutta puoluetta, kertoo Völkischer Beobachter.
Lehden mukaan Kansallissosialistiseksi järkipuolueeksi itseään kutsuva ryhmä haluaa tehdä pesäeron nykynatseihin, jotka ovat ryhmän mielestä juutalaisten vietävissä ja haitallisempia arjalaisuudelle kuin perinteiset vasemmistopuolueet.
“Kansallissosialistien toiminta on hirveää katsottavaa. Me emme erota nykyisiä natseja kokoomuksesta mitenkään”, sanoo rationaalinatsien tiedottaja Homma Forum.
Puolue odottaa parhaillaan virallista rekisteröitymistä yhdistykseksi. Valtiopäivävaaleissa rationaalinatseja ei kuitenkaan tulla näkemään, sillä he eivät usko Reichstagin kykyyn saada aikaan suuria muutoksia. Olutjuhlilla puolueen jäseniä sen sijaan saatetaan nähdä.
Uuden puolueen tavoitteena on päästä eroon juutalaisuudesta ja toteuttaa valkoinen vallankumous esimerkiksi luopumalla ajattelusta ja leikkaamalla rajusti brit milahissa. Ryhmään kuuluu muutama kymmenen jäsentä, jotka ovat enimmäkseen nuoria syrjäytyneitä maalaisjuntteja.
(Jutun kansalaistoimitti Sophie Scholl.)

(U235) Ydinvoimalla toimiva Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen muistuttaa kansalaisia uusien ydinvoimaloiden rakentamisen tärkeydestä. Kahden A4W-reaktorin voimin operoiva Katainen kommentoi Työ- ja elinkeinoministeriön arviota sähkönkulutuksen kehityksestä lähivuosina muistuttamalla, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa ydinenergiaa paitsi teollisuuden niin myös johtavien poliitikkojen tarpeisiin.
”On ensiarvoisen tärkeää, että turvaamme puolueiden puheenjohtajien toimintakyvyn äärimmäisissä olosuhteissa, joissa polttoainetäydennystä ei välttämättä ole saatavilla vuosiin. Näissä tilanteissa ainoastaan ydinvoima takaa riittävän toimintavarmuuden”, Katainen sanoi ja laukaisi F-18C-rynnäkkökoneen kanneltaan.
Valmistajan ilmoituksen mukaan Jyrki Kataisen kaksoisreaktorien toimintaikä on arviolta 23 vuotta.

(KABUL) Suomalainen vaalitarkkailijoiden ryhmä on saapunut pikavauhtia Afganistaniin. Iskuryhmän kokosi pääministeri Matti Vanhanen (kesk), joka sanoo olevansa ”erittäin, erittäin huolissaan” siitä, ettei Suomi pysy mukana demokratian kansainvälisessä kehityksessä.
”Pääministeri on ilmaissut olevansa hyvin kiinnostunut mallista, jossa vaalit ratkaistaan siten, että jäljellä on vain yksi ehdokas”, ryhmän johtaja Markku-Tieto Enator kertoi.
Lisäksi asiantuntijaryhmän tehtävänä on selvittää, mikä on paikallinen maan tapa ja voitaisiinko osia siitä ottaa käyttöön myös Suomessa.

(AISKHYLOS) Viranomaiset ovat saaneet uuden vihjeen maata ravistelevan lautakasagaten tutkinnassa. Poliisin edustaja kertoi Lehdelle sopivansuuruista korvausta vastaan, että kohun kohteena ollut puutavara ei ole koskaan päätynyt Nurmijärvelle asti, vaan se on ehkä luovutettu kolmannelle taholle.
”Saamiemme tietojen mukaan toinen porsas tapasi maantiellä rakennusyhtiön, jolla oli selässään lautakimppu. Porsas pyysi ’rakennusyhtiö hyvä, anna minulle ne laudat että voin rakentaa niistä itselleni talon’. Rakennusyhtiö suostui, ja porsas rakensi itselleen talon”, poliisi kertoi eduskunnan kuppilassa sen jälkeen kun oli varmistettu että Osmo Soininvaaraa ei näy lähimain.
TM Rakennusmaailma oli jo tarjoutunut tarkastamaan porsaan talon, mutta ilmeisesti sitä ei ole enää olemassa. Iso Paha Susi puhkui ja puhalsi talon nurin, ja porsas juoksi pakoon minkä sorkistaan pääsi. Sen tämänhetkinen olinpaikka on tuntematon.
Uuden vinkin myötä lautakasagatessa on nyt useita eri tutkintalinjoja, ja vielä ei ole varmuutta siitä, kenen osapuolen sadut kuulostavat uskottavimmilta.

(LEPSÄMÄ) Viimeksi aamulla pääministerinä toimineen Matti Vanhasen (ray.) omakotitalo on ensitietojen mukaan saamassa hyvät arvostelut Tekniikan Maailma (MTK) -lehdeltä. Testiä pusikosta seurannut salakuvaaja Jens G. Lehmann kertoo, että Vanhasen talossa todettiin lievää aliohjautuvuutta mutkissa, mutta kiihtyvyys, takatilat ja vääntö olivat huippuluokkaa.
”Erityiskiitos kuuluu viimeistelylle, joista varsinkin sisätilojen puupaneelit ansaitsevat kunniamaininnan”, paljastaa Lehmann. Vanhasen talo aiotaan todennäköisesti ottaa 50 000 kilometrin kestotestiin ja se on mukana myös TM:n suuressa talvirengasvertailussa.
Lehti seuraa herkeämättä Vanhasen talotestiä.

(KOHUN KESKIPISTE) Suomen päälautamies Matti Vanhanen (kesk.) ei Keskustan uusimman selvityksen mukaan näe juridisia perusteita porvarihallituksen toiminnan vaikeuttamiseksi demokratiaan vedoten.
”Olemme oikeuskanslerin [Jaakko Jonkan] kanssa yhtä mieltä, että vaikka termiä demokratia tyypillisesti käytetään poliittisen valtion asiayhteydessä, olennaisempaa on, että teidän tulee kysyä itseltänne: mitä tekemistä Chewbaccalla on käsiteltävän asian kanssa. Ei mitään. Arvoisat herrat ja naiset, sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. SIINÄ EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ!” Vanhanen ilmoitti tiedotusvälineille.
”Enemmistön tyrannia on sosialismia, eivätkä hallituksen ostaneet rahoittajatahot ole voineet valmistautua tällaiseen malliin”, lisäsi Vanhasen takaa myös surumielisesti alaviistoon katsova valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) ja toivoi kohulle mahdollisimman nopeaa loppua molempia silmiään iskien: ”Ay-tukia leikkaamalla tämä kohu siivotaan.”
Ensin kansan nosti varpailleen uuden Kiina-mallisen Internetin lisäksi mm. Nokian maksama Perustuslain Romutus (kok), mutta Suomen politiikan nykytila on asetettu tapahtuneen jälkeen kokonaisvaltaisemminkin kyseenalaiseen valoon.
Helsingin Sanomat ilmoittaa KRP:n tutkivan korruptiota vastustavan kansan ja Yleisradion toimet kohussa.
”Hallituksella ja eduskunnalla on täysi luottamuksemme, seuraava luottamusäänestys käsittelee kysymyksen, onko kansalla enää porvareiden luottamusta kohussa”, Vanhanen pohtii mietteliäästi.
Vanhasen mukaan kansa voidaan tarpeen tullessa hajoittaa tai ääritilanteessa vaihtaa jonkun toisen valtion kansaan. Tärkeimpinä kysymyksinä tulevan kansan valinnassa pääministeri pitää poliittisia tavoitteita ja sopivalla tavalla rappeutunutta porvarimoraalia, joka kulkisi enemmän oikeistohallituksen kanssa samalla aaltopituudella.
”Poliittinen ajojahti on tehnyt kleptokratian harjoittamisesta kohtuuttoman vaikeaa”, Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen analysoi.
Lautakasan päältä tavoitettu pääministeri Vanhanen puolestaan arvioi, että ”RAY:n kansanterveydelle tarkoittamien tukien kanavoiminen suuria voittoja tekeviin yrityksiin sekä näiden rahojen myöhempi kähmintä on vuosikymmenten aikana porvaripuolueiden piirissä kasvanut käytäntö, ei yksittäinen pääministeri siitä voi vastuuta kantaa.”
(Jutun kansalaistoimitti Muppa Kuningas.)