(TYÖVÄEN PRESIDENTTI) Suurten puolueiden eduskuntaryhmät ovat huolissaan kansanedustajien altistumiselle poliitikalle täysistuntosalissa. Ryhmät esittävät perjantaina antamassaan yhteisessä lausunnossa, että poliitikan esiintymistä huoneilmassa tai eduskuntatalon välittömässä läheisyydessä rajattaisiin tiukasti jäljellä olevan valtiopäiväkauden ajan, mahdollisesti pidempäänkin.
Ryhmien mukaan liiallinen politiikka häiritsee suomalaisen parlamentarismin toimintaa ja vaikeuttaa yhteisten asioiden hoitoa. Lisäksi siitä voi saada näppylöitä sisäreisiin. Eduskunnassa mitattiin tämän viikon tiistaina hetkellisesti pieniä määriä politiikkaa, mitä ei ole tilastojen mukaan koettu sitten 1990-luvun puolivälin. Asiaa tutkimaan on perustettu komitea.
Suurten ryhmien huoleen yhtyivät vihreät, jotka varoittivat että politiikka voi jo pieninäkin pitoisuuksina aiheuttaa selkärangan luutumista, mikä hankaloittaa edustajien taipuisuutta varsinkin kynnyskysymyksissä. Myös suurimpien sanomalehtien politiikan toimittajat huomauttivat että hiekkalaatikko, lapsellista, kansanvalta ja montako merkkiä vielä.
Perussuomalaiset eivät ehtineet ottaa kantaa aiheeseen, koska Helsingin keskustassa oli nähty musta mies lapioimassa lunta. Menemme paikalle.
Kategoriat
3 vastausta aiheeseen “Politiikka pelästytti poliitikot eduskunnassa”
Paavo Väyrysenä olen sitä mieltä, ettei Eduskunnassa ole tällä hetkellä politiikkaa ollenkaan, koska olen parhaillaan jalasmökilläni pornoa katsomassa. Minä olen Suomen politiikka ja Suomen politiikka olen minä.
Seuraavan vaalikauden tavoitteeni on Joulun siirtäminen Paavon nimipäiväksi ja sen uudelleen nimeäminen Paavon päiväksi. Jeesus saa painua huitsin nevadaan, mutta muut perinteet säilytämme.
Jouluyön jumalanpalvekuksesta tulee Paavon päivän paavonpalvelus ja lahjat tuo Paavopukki eikä Joulupukki, kuten tähän saakka. Paavon päivän koristeissa pitää olla paljon enkeleitä, mutta jokaisella tulee olla näkyvillä Keskustapuolueen jäsenkirja, koska muuten ne olisi liian helppo sekottaa kristittyjen enkeleihin ja sitä me emme tietenkään halua.
Politiikka kävi käsiksi kaupassa, kun yritin ostaa juustoa ja kondoomeja. Itkettää!
[…] Rakkaat toverit, ystävät ja kylänmiehet! GSD:n johtokunta kokoontuu ensi viikon torstaina päättämään ehdokkaistamme seuraaviin eduskuntavaaleihin. Säännöissämme on kirjattu yhdistyksen tavoitteeksi “demokratian laajentaminen ja sen monarkisoitumisen pysäyttäminen”. Tämä kryptinen lause tarkoittaa sitä, että kieltämisistä huolimatta valta on transformatiivista potentiaalia – vallalla muutetaan asioita. Me haluamme muuttaa asioita. Poliittisesti. Ja jokainen GSD:n nyt tai tulevaisuudessa valitsema kansan edustaja on omalta osaltaan velvollinen pelottelemaan poliitikkoja politiikalla. […]