Kategoriat
Kotimaa

Tykkylumi uhkaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä

(POLANNE) Työmarkkinoiden kolmikantapisteisiin kasautunut tykkylumi uhkaa jäykistää Suomen yhteiskuntarakenteita ja heikentää maamme kansainvälistä kilpailukykyä, tiedotti sisäministeriö perjantaiaamuisessa tiedotteessaan.
”Tykkylumen takia menetämme jatkuvasti työpaikkoja Aasiaan”, murehti Elinkeinoelämän keskusliiton nokkamies Leif ”Fag” Ernäs.
Lämpötilan kohoaminen hetkellisesti plussan puolelle saattaa kohentaa tilannetta tulevien viikkojen aikana, ennustavat kansantaloustieteilijät. Viranomaiset kehottavat kuitenkin kansalaisia varovaisuuteen, sillä villinä luonnossa esiintyvä tykkylumi voi käydä nälkäisenä ja ärsytettynä jopa ihmisten kimppuun.
”Toivomme, että etenkin vanhemmat kiinnittäisivät huomiota lasten tv-katselutottumuksiin. Tykkylumen toistuva näkeminen voi haitata kasvuiässä olevan henkistä kehitystä”, toivoo kulttuuriministeri Tanja ”tissit” Karpela.

Pidä silmällä missä huskyt käyvät

Tykkylumen aiheuttamat ongelmat eivät jää vielä tähän. Ministeriön mukaan se saattaa myös vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen, Juho-Pekka Rantalan haastatteluiden valmistelutyön laatuun sekä toimittajien kykyyn ymmärtää gallupien virhemarginaaleja.
”Tykkylumi tekee suomalaisnaisista rumempia kuin virolaiset. Lisäksi vihreät ja feministit ovat tyhmempiä kuin amputoitu varpaani”, murjaisi Aarno Laitinen ja me kaikki nauroimme niin.
”Mieluummin kuin keltaista lunta, syön tykkylunta”, ilakoi Inarin latupartion perässähiihtäjä Frank Zappa.

Kategoriat
Kotimaa

Turkki nousi extreme-turistien ykkösmaaksi

(MALARIA) Turkki lensi lintuinfluenssa-aaltonsa siivittämänä suosituimpien turistikohteiden joukkoon. Uusimpien matkakohdemittausten mukaan Turkki saa lähiviikkojen aikana useita satoja, jollei jopa tuhansia uusia turisteja Suomesta.
Kasvavaa kiinnostusta selitetään sillä, että suomalaiset extreme-turistit hakevat nyt uusia kokemuksia Turkista.
”Turkki on onnenpotku extreme-matkailulle, sillä Irakin ja Thaimaan viehättävyys on karissut viime kuukausien aikana paljon”, kertoo matkatoimisto Summarumin toimitusjohtaja Ernst Hakoteillä.
”Meillä on jo räätälöity valmiiksi pakettimatka, johon kuuluu muun muassa tapettujen kanojen käsittelyä, käynti lintusafarilla sekä Ozzy-henkinen kilpailu, jossa elävältä linnulta purraa pää irti.”
Suosittua extreme-turismia on tällä hetkellä myös lentäminen joko Nigeriassa tai Kongossa, paperimajoissa majoittuminen Japanissa sekä osallistuminen Tarjarock-tilaisuuksiin.

Kategoriat
Kotimaa

Poliisin toiminnalle uudet aikarajat

(RITAVUORI) Vuodenvaihde on tuonut mukanaan muutoksia poliisin hälytystoiminnan vaatimuksiin. Sisäministeriön uudessa ohjeistuksessa on mm. kiristetty aikarajoja, joiden sisällä viranomaisten on kyettävä vastaamaan saamiinsa hälytyksiin.
Tuoreiden rajojen mukaan liikkuvan poliisin partion on saavuttava kioskille maksimissaan puolen tunnin kuluttua työvuoron alkamisesta tai kioskin aukeamisesta, kumpi ehto ensin toteutuukaan. Poliisiasemien kahvit puolestaan on kyettävä keittämään 1o minuutin sisällä ulko-oven avaamisesta.
Koska etenkin Pohjois-Suomessa rajojen noudattaminen voi etäisyyksien takia olla hankalaa, on sisäministeriö toimeenpanemassa organisaatiouudistuksen, jossa perustetaan oma hitaasti liikkuvan poliisin yksikkö, jota edellämainitut rajat eivät koske.
”Lisäksi erityistehtäviä varten perustetaan sivuttain liikkuvan poliisin yksikkö ja ovelia rikollisia varten takaperin liikkuvan poliisin yksikkö. Espoossa tapahtuneita kolmoismurhia selvittämään tulee oma ajassa liikkuvan poliisin yksikkö”, selvittää ylikomisario Kalevi Laki Pitäjänmäeltä.

Turpiin vaan ja onnea

Supoa ja poliisiylijohtoa varten sorvataan myös omia aikarajoja. Jatkossa poliisiralleihin osallistuvat johtoportaan edustajat eivät saa käyttää Belgian erikoiskokeilla 15 sekuntia enempää aikaa kuin kärki. Toisen uuden ohjeen mukaan keskustalaisiin poliitikkoihin kohdistuvat vakoiluepäilyt on vuodettava julkisuuteen enintään 20 minuutin kuluessa tutkimusten aloittamisesta.
”Lisäksi ohjeistuksessa määrätään, että poliisipartion on ehdittävä paikalle puolen tunnin kuluessa hälytyksen saamisesta, jos rikoksen tai onnettomuuden uhrina on valkoinen henkilö. Muunväristen kohdalla raja on saman viikon aikana ja romanit pidätetään varmuuden vuoksi muuten vaan”, selvittää Laki.

Kategoriat
Kotimaa

'Yliopisto'-sana käyttöön monien oppilaitosten käännösnimissä

(OPM) Vuodenvaihde tuo mukanaan muutoksia suomalaisten oppilaitosten vieraskielisiin nimiin. Etenkin yliopisto-sanan käyttö käännöksissä laajenee. Vuoden alusta lukien ammattikorkeakoulut, kansalaisopistot, perusopetuksen luokat 7-9 sekä ammattikoulujen lvi-linjat siirtyvät käyttämään englanninkielisissä nimissään termiä university.
Muutosta perustellaan saatananmoisella idiotismilla sekä opetusministeriön perinteisellä kyvyttömyydellä osata rakentaa maahamme toimivaa duaalimallia koulutuspoliittisin lähtökohdin aluepolitiikan sijaan.
”Meidän mielestämme on etenkin oppilaiden ja myös koko yhteiskunnan etu, ettei kenelläkään ole helvetinkään käsitystä siitä, minkätasoista koulutusta kukin oppilaitos antaa ja millaisia työelämän valmiuksia valmistuneilla on”, kertoo opetusministeriön toisen kerroksen limoviikuna, jonka johtama työryhmä valmistelee paraikaa mm. yliopistojen perusrahoitusmallin muutosta.
Limoviikunan mukaan nimimuutos tuo vaihdoksia myös oppilaitoksista valmistuneiden titteleihin. Kansalaisopistojen huovutuskurssien läpäisijöitä nimitetään tästedes kandidaateiksi, peruskoulunsa päättäneitä maistereiksi ja tradenomeja työttömiksi.

Kategoriat
Kotimaa

Luvattomaan tv:n katseluun ei odotettavissa hinnankorotusta

(ISOPAJA) Luvaton tv:n katselu pysyy 2006 todennäköisesti samanhintaisena kuin tänäkin vuonna, lupailee Viestintävirasto. Tällä hetkellä luvattoman tv:n katselun hinta on nolla euroa vuodessa. Hintaa on viimeksi tarkistettu vuoden 2002 alussa, jota ennen maksun suuruus oli nolla markkaa.
Viestintäviraston mukaan korotuspaineita ei ole, vaan Yleisradion kulurakenne kestää nykyisenkin tason. ”Persaukisiahan tässä ollaan, mutta väliportaan hallinto on sentään meillä ehdottomasti maailman suurin”, katsoo Ylen hallintouutispäällikköosaston varapäällysmiesvastaava Hannes Dirika.

Kategoriat
Kotimaa

Ulkomainonnasta jälleen valitusten vyöry

(JYVÄSKYLÄ) Viranomaiset ovat jälleen saaneet käsiteltäväkseen kokonaisen vyöryn valituksia sopimattomana pidetystä tienvarsimainonnasta. Sekä yhdistyksiltä, että yksityishenkilöiltä tulleissa valituksissa paheksutaan keskusrikospoliisin mukaan ennen kaikkea lastenkin silmille ponnahtavaa peittelemätöntä seksuaalisuutta.
”Kyllä nämä aika rajua kamaa osa on. Esimerkiksi vaikka nyt Tarja Halosen kasvokuva yhdistettynä tekstiin `koko kansan presidentti` ei voi olla tiettyjä voimakkaita mielleyhtymiä herättämättä. Siihen viereen kun vielä lyödään Timo Soini ja teksti `oikea mies presidentiksi`, niin kyllähän siinä jo munaskut viheltää ja lapset ihmettelee” kuvaa tilannetta rikoskomisario Mauri Erotiikka.

Yhä rajumpaa
mainontaa

Poliittisen mainonnan tutkija Ernst Hochin mukaan vaalimainonta kulkeekin yhä peittelemättömämpään suuntaan. Enää eivät riitä esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaaren käyttämä kuuluisaksi tullut mainoslause ”hot xxx girl on girl action!!!” tai ei-presidentti Esko Ahon ”Isäntä Kontio-saappaissa odottaa hikisiä ehdotuksia”.
”Kyllä ylilyöntejäkin on pelättävissä. Esimerkiksi Sauli Niinistön slogani ´Etsitään kansaa perseeseen pantavaksi´ liikkuu jo siinä aika hyvän maun rajoilla” pohtii Jyväskylän yliopiston tutkija Hoch.
Matti Vanhasesta nyt ei kehtaa edes puhua” hän jatkaa.
Kuntaliiton mukaan presidentinvaalissa on ehdolla myös Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n edustaja ja vielä se yksi professori.

Kategoriat
Kotimaa

Tsunamisuru ei kosketa vieläkään porvoolaismiestä

(PORVOO) Vuosi sitten tapahtuneen Kaakkois-Aasian luonnononnettomuuden muisto ei kosketa lainkaan porvoolaista Raimo Muurikkia. Muurikin mukaan hän ei kykene lainkaan ottamaan osaa kollektiiviseen suruun turman vuosipäivän läheisyydessä.
”Aamulla herätessä huomasin, että ei, ei sureta yhtään. Ei tunnu ahdistusta, ei tunnu epätoivoa” summaa aivan ilmeisesti täysin muista ihmisistä piittaamaton Muurikki.
Oman kertomansa mukaan kaikkiaan epäilyttävän Muurikin tilanne oli samansuuntainen jo vuosi sitten:
”Katsoin uutislähetykset, katsoin erikoishaastattelut ja luin iltapäivälehdet, mutta millään en saanut päälle kansallista surua. Sama juttu nyt: luin [Sauli] Niinistön tsunamihotellista, aion katsoa kaikki dokumentit ja muistotilaisuudet telkkarista, mutta ainakaan nyt vielä ei tunnu kyllä yhtään” toteaa Porvoon vastenmielinen tunnevammainen.

Kategoriat
Kotimaa

Itämaan tietäjät eivät kulkeneet Lahti-Heinola-välillä

(LAHTI) Joulun menoliikenne on tänään vilkkaimmillaan, ja suurimpia ruuhkia odotetaan iltapäivän aikana tutuille tienpätkille, kuten Lahti-Heinola-välille. Tiepalvelu ja poliisi kehottavatkin joulumatkalaisia varaamaan reilusti aikaa tien päälle.
Ennakkotiedoista poiketen kolme itäisen maan viisasta miestä, Kaspar, Baltasar ja Melkior, eivät kuitenkaan ole tänä vuonna kulkemassa Lahti-Heinola-väliä.
”Vaikuttaa aika lailla siltä, että he ottivat toisen tien”, kommentoi sivuttain liikkuvan poliisin komisario Seppo Synti-Suuri-Surkia, luottolähde jo viime vuodelta.
”Sepä minua sangen suuresti harmittaa ja sydämelleni käy”, komisario murjaisee tutkansa takaa.

Kategoriat
Kotimaa

Suomalaisvanhemmat kiinnostuneita kunniamurhaamisesta

(HELSINKI) Kasvava joukko suomalaisvanhempia kertoo olevansa kiinnostunut oman lapsensa kunniamurhaamisesta, selviää Lehden teettämästä tutkimuksesta. Peräti 16 prosenttia kyselyyn vastanneista vanhemmista myönsi jossain kasvatusprosessin vaiheessa vähintään ”ohikiitävän hetken” miettineensä oman lapsensa tappamista perheen ja suvun kunnian pelastamiseksi.
Kaikkein yleisintä kunniamurhan harkitseminen oli sellaisten vanhempien keskuudessa, joiden lapset ovat näkyviä pintajulkisuuden henkilöitä. Julkkisnuorten vanhemmista reilusti yli kolmannes piti kunniamurhaa ”kiinnostavana tai erittäin kiinnostavana” vaihtoehtona. Neljäsosa näistä vanhemmista kertoi myös miettineensä erilaisia vaihtoehtoja kunniamurhan toteuttamiseksi. Paitsi perheen ja suvun kunnialla, tappamishalua perusteltiin myös ”puhtaalla vitutuksella”.
Isien ja äitien välillä ei tutkimuksessa havaittu merkittävää eroa. Vastaavasti sekä tyttö- että poikalapsia haluttiin kunniamurhata suunnilleen yhtä usein. Maaseudulla asuvat vanhemmat harkitsivat tappamista hieman kaupunkilaisia useammin, mutta ero ei ole merkittävä ja se selittyy lähinnä sillä, että maaseutu soveltuu tappamiseen usein kaupunkia paremmin.
Kysely tehtiin haastattelututkimuksena. Lehden toimittajat haastattelivat yli kahta tuhatta suomalaispariskuntaa, joilla on omia lapsia. ”Voi ei. Herramunvereni isäjeesus siunaa” , kommentoi eräs haastattelemamme pariskunta murheellisena ja silmäilee tyttärensä rintavarustusta iltapäivälehden kannesta. Isäntä alkaa irrottaa nahkavyötä uumaltaan.
Esimerkiksi Lähi-idän maissa kunniamurhilla on pitkät perinteet, mutta Suomessa asia on vielä melko uusi.

Kategoriat
Kotimaa

Kysely: Koskelan kannatus kääntynyt laskuun

(PETROSKOI) Luutnantti Vilho Koskelan kannatus on laskenut 52 prosenttiin, käy ilmi Research Internationalin tekemästä mielipidekyselystä. Vielä itsenäisyyspäivän aikaan Koskelan kannatuslukemat pyörivät eri kyselyissä 90 prosentin molemmin puolin.
Nykyisen komppanianpäällikön, maasotakoulun pilaaman luutnantti Lammion ja herkkäsieluisen luutnantti Kariluodon kannatus on sen sijaan hienoisessa nousussa. Lammiota tukee nyt 24 prosenttia ja Kariluotoa 18 prosenttia vastaajista. Lammion kannatus on nyt selvästi yli kusipäiden peruskannatuksen.
Itsenäisyyspäivänä tehtyyn kyselyyn nähden Koskelan suosio laski rivimiesten keskuudessa 10 prosenttiyksikköä 62 prosenttiin. Upseereiden ja aliupseereiden piirissä Koskelan kannatus säilyi liki ennallaan.
Heti ensimmäisessä tulitaistelussa menehtyneen kapteeni Kaarnan kannatus on uusimmassa tutkimussa kolme prosenttia ja alikersantti Rokan, kersantti Hietasen ja vasta kirjan loppupuolella mukaantulevan sotamies Korpelan yhden prosentin luokkaa.
Research International haastatteli kyselyyn 7.-15. joulukuuta 1400:aa JR 8:ssa taistelevaa miestä. Tutkimuksen virhemarginaali on suurimmillaan noin 2,5 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
”Koskela komppanianpäälliköksi!” tuvan ovella mylvitään.
”Tämä ei ole mikään punakaarti, missä johtajat valitaan huutoäänestyksellä!” kuuluu Kuovin inisevä vastaus.