Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Kallion leipäjono siirrätetään Romaniaan

(PIRITORI) Taloyhtiö aikoo kieltää Heikki Hurstin masinoiman leipäjonon Helsingin Kalliossa. Asunto-osakeyhtiö Helsinginkatu 19 Oy Ab:n asukkaat, yrittäjät sekä heidän asiakkaansa joutuvat näkemään nälkää keskiviikkoisin ja perjantaisin.
“On luonnollista että taloyhtiömme omistaja-asukkaat eivät halua nähdä nälkää. Taloyhtiömme hallitus on kyllästynyt käsittelemään valituksia Heikki Hurstin leipäjonosta”, hallituksen puheenjohtaja Väinö von Wikstedt sanoo. “Myös muualta on tullut valituksia. Eräskin lähetti vihaisen tekstiviestin ettei voi pysäköidä väärin jonon vuoksi jalkakäytävälle.”
Myös taloyhtiön vuokraamat liiketilat ja yrittäjät kärsivät. Esimerkiksi Alko valittelee, kuinka jonopäivinä asiakasvirrat romahtavat.
“Monet kanta-asiakkaamme joutuvat hakeutumaan noina päivinä esimerkiksi Riihimäen ja Porvoon toimipisteisiin taksilla”, pätkätyöläs sommelier Linda to Hollywood kertoo. “Vajetta ei paikkaa se, että jotkut leipäjonosta käyvät hakemassa huikkaa odottaessaan. Kallion vähäisen alkoholikysynnän vuoksi joudumme jo harkitsemaan koko Hesarin Alkon lopettamista.”
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Aimo Kala”]Aimo Kala[/search].)

Kategoriat
Kotimaa

Maahanmuuttokriitikot todella, todella onnellisia natsipuolueen perustamishankkeesta

(KOTIMAA TODELLAKIN) Suomeen on perusteilla natsipuolue, mikä on saanut maahanmuuton etabloituneet vastustajat ihan tosi tyytyväisiksi.
Puolueen taustalla oleva yhdistys muun muassa haluaa puolueen johtajan arvonimeksi Führer. Ihan oikeasti, sieltä Ulvilasta joku alkaa kutsua itseään Führeriksi ja sillä on kavereita, jotka sitten kutsuvat sitä vittu Führeriksi. Sitten kaikista mahdollisista ihmisistä juuri nämä riemuidiootit alkavat määritellä sitä, että kuka on oikea suomalainen. Tieto on otettu tyytyväisenä vastaan muun muassa maahanmuuton vastustamisella profiloituneissa perussuomalaisissa.
”Kiitti jätkät. Tämä oli muuten juuri se, mitä tarvittiin, ettei näytetä aivan täydellisiltä idiooteilta. Että kiitos, kiitos oikein vitun paljon”, todetaan puoluetoimiston lähettämässä onnittelusähkeessä. Maahanmuuton vastustajien suosiman hommaforumin johdossa ollaan yhtä innostuneita.
”On muuten tämän jälkeen aina vaan helpompi vakuutella ihmisille, että ihan pelkin järkisyin ollaan liikkeellä, eikä yhtään ole mukana ennakkoluuloisuutta tai käsistä karannutta itsekorostusta, että nyt jätkät kiitti oikeesti”, onniteltiin keskustelupalstaa ylläpitävän Homma ry:n laatimassa julkilausumassa.
”Ululuu, ululuu”, kuvaili puolestaan omaa näkemystään ihan kaikesta tuore kansanedustaja ja neekeriukko [search]Teuvo Hakkarainen[/search]. Kaikki maahanmuuton vastustajat olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että natsipuolueesta keskusteltaessa natsikortin vetäminen on kohtuutonta.

Kategoriat
Kotimaa Ulkomaat

Otsikkonikkarit kiroavat Osama bin Ladenin kuolemaa

(LEHDISTÖ) Useiden iltapäivälehtien toimituksissa hikoiltiin maanantaina, kun tieto Osama bin Ladenin kuolemasta tuli julkisuuteen. Lehdistö ei ollut varautunut maailman etsityimmän terroristijohtajan äkilliseen ja väkivaltaiseen kuolemaan, joten nokkelia ja hiottuja otsikoita jouduttiin työstämään kylmiltään verkkojulkaisuihin.
”USA:n osuma Osamaan. Osuma Osamaan. Osamaan osunut. Osama sai osuman. Laden laineiden alle”, pohdittiin eräänkin keltaisen lehdistön päämajassa.
”Kymmenen vuotta ne jahtasivat. Pitikö se nyt vapun jälkeen tappaa. Meillä olisi nokkelia otsikoita kotimaisista rappiolla olevista viihdetaiteilijoista, mutta ei ulkomaalaisesta terroristista”, pöydän alle piiloutunut toimittaja Repo R. Teri sanoo ääni väristen, kun Osama ja Obama menevät hetkeksi toimitukselta sekaisin:
”Ruotsiksi olisi niin paljon helpompaa. Laittaisi vaikka ’Laden lade livlös’. Tai saksaksi ’Ich bin Laden – nicht mehr’. Se olisi juu niin nokkelaa, koska on vain lystiä, kun ihmisiä tapetaan.”
Helsingin arvopaperipörssi ei reagoinut uutiseen sen enempää kuin tietoon siitä, että Sami Hyypiä lopettaa pelaamisen.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Pohjanmaa siirtyy Libyaan

(LAKEUS) Presidentti [search]Tarja Halonen[/search] ei poissulje Pohjanmaan lähettämistä Libyaan. Pohjanmaan maakunnan siirtäminen Libyan valtion alaisuuteen riippuu siitä, miten YK asiaan suhtautuu.
”Mikäli Libyan tilanne ei rauhoitu, on harkittava vakavasti maa-alueiden luovuttamista Libyalle. Pohjanmaan tilanne rauhoittaisi Libyan tilannetta varsinkin Pohjanmaan kohdalta. Pohjanmaa on perinteisesti ollut rauhallista aluetta eikä siellä ole ollut sotahulluja saatika sitten puukkojunkkareita tahi ulkomailla koulutettuja sotilaista eli jääkäreitä”, Halonen sanoo.
Suomen läheiset suhteet EU:n rajaturvallisuusvirastoon Frontexiin mahdollistavat myös maahanmuuttovirtojen ohjaamisen Italiasta Ranskan kautta Pohjanmaalle, joka siis tulisi olemaan osa Libyaa tai Libyan siirtomaa. Alueluovutukset myös rauhoittaisivat Suomessa kiihtynyttä maahanmuutto- ja vääräkulttuurisuuskeskustelua. Kansanedustaja ja -kiihoittaja Jussi Halla-aholle on jo ehdotettu pakastevirkaa EU:n maahanmuuttoviraston yliliikenteenohjaajana Vöyri-Maksamaalla. Herra Hakkarainen on puolestaan lupautunut Vaasan kirkonkellon kilistimeksi.
Historiansa parhaan vaalivoiton saaneet sosialidemokraatit ovat tällä kertaa jättäneet rasismilla leikkimisen pois, ja reivaavat maahanmuuttopolitiikkaansa piirun verran oikealle: “Maassa maan tavalla – tai Pohjanmaalle!” Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan tämä tarkoittaa vain sitä, että Suomessa on noudatettava Suomen lakeja ja rikolliset on karkoitettava Pohjanmaalle.
Pohjanmaa on myös Suomen puolustusvoimien lippulaiva.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti ghuana”]ghuana[/search].)

Kategoriat
Kotimaa

Nokia muistuttaa olemassaolostaan vähentämällä 7000 työntekijää

(ESPOO) Massiiviseen vaaliuutisointiin kyllästynyt Nokia näpäytti tänään suomalaisia ilmoittamalla 4000 työpaikan vähentämisestä. Näistä 1400 lähtee Suomesta, lisäksi 3000 työntekijää ulkoistetaan. Yhtiön tiedotteen mukaan Nokia haluaa muistuttaa ”elämän realiteeteista ja siitä, että lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan siirroista huolimatta myös meillä [Nokia] on edelleen haluja ja tarpeita.”
Nokian hallituksen puheenjohtaja ja Suomen paras mies Jorma Ollila toteaa, ettei henkilöstön irtisanominen ole koskaan helppoa. Pääoma ei kuitenkaan koskaan nuku.
”Pääoman irtisanominen ei koskaan ole helppoa, mutta henkilöstö ei koskaan nuku”, hän tiivistää samalla, kun yrittää kaupitella toimittajille vähän helevetin hyvin toimivia windows-puhelimia. Lehden saamien tietojen mukaan myös suomalainen media oli enemmän kuin tyytyväinen siihen, että uutisagendalle saatiin vielä uutta potkua.

Kategoriat
Kotimaa

Animalia huolissaan Jyrki Kasvin apinasta

(HELSINKI) Eläinoikeusjärjestö Animalia on ilmaissut huolensa tavasta, jolla ex-kansanedustaja [search]Jyrki Kasvi[/search] (vihr) kohtelee eläimiä. Järjestö piti tiedotustilaisuuden Kasvin paljastettua, että hänellä on pieni apina, jota vituttaa aivan helvetisti.
”On suorastaan skandaalinomaista, että vihreiden edustajalla on eläin, jota hän kohtelee niin huonosti, että se meinaa kuolla vitutukseen. Voimme vain spekuloida sillä, miksi apina on niin stressaantunut. Kenties sitä on säilytetty eduskunnassa liian pienissä tiloissa, kenties siitä meinataan tehdä kauluri”, Animalian julkilausumassa todetaan.
Lisäksi järjestö epäilee, että Kasvi on saattanut pitää laitonta turkistarhaa, jossa olisi vittuuntuneen apinan tai apinoiden lisäksi myös pieniä oravia.

Kategoriat
Kotimaa

Jeesukselle tulossa hyvin, hyvin pitkä perjantai

(GOLGATA) Väsyneen näköinen [search]Jeesus Kristus[/search] raahautuu avaamaan oven. Kello on vasta 7 perjantaiaamuna, mutta vapahtaja on ollut hereillä jo hyvän tovin. Syvän siniset silmäpussit näyttävät vallanneen puolet ihmisen pojan kasvoista.
”Lapset heräsi vähän ennen viittä, joten niille piti saada sapuskat naamariin ja etsiä joku dvd pyörimään”, hän haukottelee.
Jeesus arvelee, että päivästä on tulossa poikkeuksellisen pitkä. Viikonloppu huipentuu juhla-ateriaan anoppilassa sunnuntaina, mutta sitä ennen on vielä paljon järjesteltävää. Ensin on sovitettava eilisen synnit.
Maria [Magdalena] kysyi aamulla, muistinko käydä kaupassa ja enhän minä ollut muistanut. Jääkaappi ammottaa tyhjänä jo ties miten monetta päivää, joten on pakko valjastaa aasi ja ratsastaa Asematunnelin Alepaan. Viinit taitaa jäädä tänä vuonna juomatta, kun Alkot ei ole auki”, Jeesus harmittelee.
Illalla pitäisi ehtiä kotiaskareiden lisäksi hoitaa myös työjuttuja. Yksinyrittäjä ei erota pyhäpäivää arjesta eikä kellonajallakaan ole väliä, jos hommat on hoidettava, Jeesus huokaa. Edellisetkin urakat ovat laskuttamatta, mutta uutta keikkaa pukkaa.
”Olin sopinut Isän kanssa, että hoidan parit ihmeet, mutta jotenkin aamulla jäivät tekemättä. Niin sitten äsken tajusin, että olinkin roikkunut vaan Facebookissa monta tuntia”, hän sanoo.
”Rankkaa on, mutta ei tässä sentään ristillä roikuta”, Jeesus Kristus hymähtää.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Politiikka

Kansan hyväksymä runo pääsiäiseksi

(TAULA-MATTI) Perussuomalainen on sellainen, joka vastaa eri kysymykseen,
kysyy kun on jo vastattu, eikä vastaa kun kysytään että onko sulla mitään perusteluja
sellainen, joka eksyy asiasta, huutaa netissä, huutaa ihan vitusti
ja toisella palstalla huutaa toinen samanlainen:
eikä mistään saa mitään tolkkua.
Tuolta tulee perussuomalainen ja öyhöttää, on tässä ja öyhöttää,
tuonne menee ja öyhöttää, on kuin marttyyri ja öyhöttää
kun kysytään että onko sulla mitään perusteluja.
Sellaisella perussuomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on perussuomalainen.
Eikä perussuomalaista erota perussuomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi suhtautuminen energiapolitiikkaan, aluepolitiikkaan, ulkopolitiikkaan, kielipolitiikkaan, sisäpolitiikkaan, kuntapolitiikkaan, maatalouspolitiikkaan, kulttuuripolitiikkaan, puolustuspolitiikkaan, talouspolitiikkaan, ympäristöpolitiikkaan ja sekä

Kategoriat
Kotimaa

Ensimmäinen täysin maahanmuuttajataustainen ehdokas eduskuntaan

(SCRIPTA) Sunnuntaisten vaalien jälkeen eduskuntaan nousee ensimmäistä kertaa kokonaan maahanmuuttajataustainen kansanedustaja. Perussuomalaisten [search term=”Jussi Halla-aho”]Jussi Halla-ahon[/search] taustaan ei kuulu mitään muuta kuin maahanmuuton kauhuista vaahtoaminen. Ammatiltaan hän on korkeakoulutettu kirkkoslaavin kääntäjä.
Yltiöpatrioottisuudella ja erilaisia vähemmistöjä koskevilla ennakkoluuloilla on ratsastettu monesti ennenkin, mutta ensimmäistä kertaa eduskuntaan valittiin nyt ehdokas täysin ilman mitään muuta ansiota. Esimerkiksi pitkälti maahanmuuton vastustajana profiloituneella [search term=”Tony Halme”]Tony Halmeella[/search] oli myös hyvä perse. Eduskunnassa on kuitenkin jo aiemmin ollut mustaihoinen homoseksuaali, [search]Kari Häkämies[/search].

Kategoriat
Kotimaa

Punavuori uhkaa irtautua Suomesta

(FANNY) Punavuori ei aio tunnustaa sunnuntaisten eduskuntavaalien tulosta, uhataan Helsingin kaupunginosan pakolaishallituksen julkaisemalla videonauhalla. Perussuomalaisten rynnistys vaaleissa sai monet kaupunginosan ironisella tavalla muodikkaat ironikot reagoimaan ironisesti. Nopeasti perustettu hallitus vannoo nauhalla kuuntelevansa paskaa syntikkateknoa.
Punavuori on saanut kannatusta eri puolilta kaupunkia ja maata, tai ainakin eri puolilta Facebookia. Sosiaalisessa mediassa on perustettu useita nokkelan ironisia ryhmiä, joissa halutaan muuttaa Suomesta. Punavuoren pakolaishallitus kannustaa kaikkia ryhtymään tähän äkkiä, ennen kuin elämässä tulee ensimmäistä kertaa vastaan joku ihan oikea vastoinkäyminen.