

(IMHOLOL) Muinainen hallitsija Paavo Väyrynen vaatii maallisten jäännöstensä palauttamista oikeutetulle leposijalleen Valtioneuvoston linnaan. Viime aikoina Väyrynen on ollut näytillä Brysselissä ja Strasbourgissa.
”Kuten olen julkisuudessa kertonut, minulla on British Museumin työtehtävien vuoksi mahdollisuus tarkastuttaa palsamoidun ruumiini kunto vasta 8.5. Kysymys ei ole viivästyttämisestä, kuten julkisuudessa on väitetty. Olenkin ryhtynyt selvittämään, voitaisiinko nenäni kautta poistettujen aivojeni täydellinen poissaolo tarkastuttaa ennakkoon maanantaiaamuna ennenkuin matkustan konttirahtina Strasbourgiin”, Väyrysen kaivertamissa hieroglyfeissä kerrotaan.
Tutkijat ovat erimielisiä siitä, minne Väyrynen olisi parasta sijoittaa. Suurin osa asiantuntijoista katsoo, että hänet täytyisi palauttaa sinetöityyn jalasmökkiin Keminmaalle, josta tutkimusmatkailija Urho K. Kekkonen hänet löysi 1960-luvun lopussa.
Yleisen kansantarun mukaan jokaista Väyrysen kanssa kosketuksiin joutuvaa odottaa karmaiseva kirous. Sen uhreiksi ovat joutuneet muun muassa vuoden 1987 porvarihallitukselle sekä Neuvostoliitolle.
”Olen Amon-Ran valittu johtamaan Suomen ja Egyptin kansoja.”