Kategoriat
Kotimaa

Keski-Suomeen poikkeustila – armeija valvoo ulkonaliikkumiskieltoa

Komendantti: Alligaattoriuhka todellinen, muistakaa kesä 1944!
(KESKI-SUOMI) Keski-Suomeen määrättiin torstai-iltapäivällä poikkeustila. Rankat sateet ja niiden nostattamat tulvat ovat vaivanneet maakuntaa jo useiden päivien ajan. Syrjäseuduilla osa ihmisistä on eristyksissä. Veden- ja sähkönjakelua on jouduttu rajoittamaan jakeluverkkojen suojaamiseksi. Jyväskylässä palomiehet ovat joutuneet pumppaamaan vettä talojen kellareista tauotta.
Vesi nousee nopeasti edelleen, mutta vettäkin enemmän Keski-Suomessa pelätään nyt alligaattoreiden lisääntyviä hyökkäyksiä. Keski-Suomen komendantiksi ja poikkeusolojen käskynhaltijaksi torstaina nimitetty everstiluutnantti Rami Vittu myöntää, että alligaattoriuhka on olemassa.
”Maailmalla riittää kyllä esimerkkejä, miten alligaattorit tällaisissa oloissa iskevät koteihin, kouluihin ja sairaaloihin”, Vittu sanoo.
Toistaiseksi alligaattori-iskuilta on vältytty, mutta Vitun mukaan hyökkäysten alkaminen on ”vain ajan kysymys”. Komendantti rohkaisee kansalaisia taistelemaan matelijauhkaa vastaan yhteistuumin.
”Jos kesällä -44 kaikki olisivat nostaneet kädet pystyyn ja odotelleet ihmettä, mekin puhuisimme nyt venäjää. Tämä tilanne on samanlainen”, Vittu muistuttaa.
Ilmavoimien viestikoulusta Tikkakoskelta ja Keski-Suomen pioneeripataljoonasta Keuruulta lähetettiin torstaina joukko-osastoja valvomaan kriisialuetta. Koko maakunnassa on toistaiseksi voimassa ehdoton ulkonaliikkumiskielto.
”Armeija valvoo tällä hetkellä maakunnan lentokenttiä, suurimpia yrityksiä ja Jyväskylän kaupungintaloa. Junaliikenteen olemme toistaiseksi pysäyttäneet. Jos sateet jatkuvat huomenna, aloitamme ulkomaalaisten karkotukset ja Jyväskylän Pupuhuhdassa liikkuvien ihmisten teloitukset välittömästi”, Vittu sanoo.
Lisäksi hän kehottaa kansalaisia säästämään elintarvikkeita, tarkkailemaan naapureitaan ja pitämään radion päällä.

Kategoriat
Kotimaa

Supolla puhelinyhteys al-Qaidaan

(HELSINKI) Suojelupoliisi on viimein saanut puhelinyhteyden al-Qaida -terroristijärjestöön. Jo eilen julkisuudessa esitettiin epäilyjä, joiden mukaan Suomesta olisi fyysisesti mahdollista ottaa yhteyttä järjestöön. Tämä teki Suojelupoliisin mukaan yhteydenotosta myöskin todennäköisen, joskaan yhtäkään tapausta ei ollut missään vaiheessa tutkittu.
Varhain eilisiltana Suojelupoliisin tutkimusryhmä kuitenkin viimein löysi puhelinnumeron, jonka yhteydessä oli kirjoitus ”al-Qaidan tyypit.” Puhelinnumeron löytymisestä ei tässä vaiheessa anneta tarkempia tietoja julkisuuteen. Puhelinnumeroon soitti erikoistutkija Lauri Gestapo.
”Ihan tavallinen puhelinnumero se oli. Ensin tuuttasi pari kertaa ja sitten rohiseva kurkkuääni sanoi, että tämä on al-Qaida -järjestön puhelinvastaaja, olemme heinäkuun lomalla, mutta jätä viesti”, kertoo Gestapo.
Rohisevaa kurkkuääntä pidetään koko maailmassa yleisesti terroristin tunnusmerkkinä. Suojelupoliisi jätti vastaajaan soittopyynnön, tutkimukset asian tiimoilta jatkunevat maanantaina.

”Puhelinkuuntelua laajennettava”

SUPO:n mukaan kyseessä on selvä merkki siitä, että poliisin puhelinkuuntelumahdollisuuksia on laajennettava. Tätä ehdotti aiemmin myös sisäministeri Kari Rajamäki. Rajamäen mukaan Suomi ei saa jäädä jälkeen muiden maiden telekuuntelun tasosta.
”Esimerkiksi Itä-Saksassa ja Neuvostoliitossa oltiin puhelinkuuntelussa jo kuusikymmentäluvulla paljon edellä Suomen nykyistä tilannetta. Kyllä tämä pitkän päälle on sietämätön tilanne”, kuvaili Rajamäki Lehden haastattelussa silmin havaittava hermoväre vasemmassa poskessaan.
”Eihän poliisilla ole mitään mahdollisuuksia tietää, mitkä puheluista ovat terroristien soittamia, ellei kaikkia kuunnella”, Rajamäki jatkoi, vaikkei ketään enää kiinnostanut. ”Sitäpaitsi siellä on aika meheviä juttuja joukossa aivan varmasti mitkä nyt jää täysin poliisltä kuulematta”, innostui Gestapo huomauttamaan sivusta.
Sisäministeriön työryhmä kokoontuu ensi viikon alussa keskustelemaan mahdollisuudesta poistaa kaikki poliisin telekuuntelun rajoitteet. Samalla pohditaan myös sananvapauden rajoittamista. ”Kyllä nämäkin tarpeellisia toimia ovat”, hykertelee Rajamäki.
”Nykyinen järjestelmähän mahdollistaa kaikenlaisten viestien lähettämisen ihan laillisestikin. Suomesta ei saa syntyä terrorismin pesää, jossa noin vain lähetetään toiselle viesti.”
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiettävästi ensisijaisesti niinsanotun Stalin-mallin käyttöönottoa. Mallin yksityiskohtia ei tulla koskaan julkaisemaan.

Kategoriat
Kotimaa

Valtiovarainministeriö esittää langatonta dadayhteyttä joka kotiin

(TUUSULA) Budjetin valmisteluun kokoontunut valtiovarainministeriö esittää kansalaisten epäolennaisen tiedonsaannin parantamista radikaalisti seuraavien viiden vuoden aikana. Ministeriön kaavaileman Picabia 2010 -ohjelman mukaan jokaiseen talouteen pyritään hankkimaan lähivuosien aikana langaton dadayhteys.
”Valistuneen kansalaismielipiteen syntymisen estämiseksi on pidettävä huolta, että kaikille tarjotaan riittävästi dadaa”, sanoo valtiovarainministeri Antti Kalliomäki käsiään heilutellen, toinen jalka oranssissa akvaariossa.
Tietoliikennealan ammattilaisten mukaan nk. laajakaistayhteyksien avulla dadaa voidaan siirtää parhaimmillaan useita megatavuja sekunnissa. Tällainen määrä dadaa riittää Kalliomäen mukaan hämärtämään ihmisen käsityskykyä niin, että häntä voidaan vedättää tyhjllä lupauksilla vielä seuraavienkin vaalien yli.
”Viimeinen asia, mitä me haluamme on se, että ihmiset alkaisivat ajatella omilla aivoillaan”, summaa valkoista maalia päälleen kaatava ja oudosti viheltelevä Kalliomäki koko valtioneuvoston kannan kysymykseen.
Riittävän dadatarjonnan takaamiseksi myös valtioneuvosto alkaa tuottaa sisältöä tietoverkkoihin. Luvassa on ainakin pornoa.

Kategoriat
Kotimaa

Porvari nukkui yönsä hyvin

(HYVINKÄÄ) Hyvinkääläinen poroporvari, huonekalutehtailija ja työläisten riistäjä Aleksis Stenvall nukkui keskiviikon ja torstain välisen yön todella hyvin.
”Kympin uutisten jälkeen otin yhden oluen ja katselin Eurosportilta nyrkkeilyä. Sitten pesin hampaat ja panin maate. Uni tuli heti, päästelin kertaakaan heräämättä aamuseitsemään. Vaimokaan ei valittanut kuorsaamisesta”, terveen punakka patruuna hymyilee.
Stenvall sanoo, ettei hänen unenlahjoissaan yleensäkään ole vikaa.
”Teen niin pitkää päivää, että kyllä se pistää nukuttamaan. Vielä kun pyöräilen työmatkat, niin saa happea aamuin illoin. Mikäs tässä ollessa, työllistän toistasataa paikkakuntalaista ja olen kunnan suurin veronmaksaja. Ja jos työhuolia joskus onkin, niin eivät ne uniin tule”, porvari tuumii.
”En tosiaan muista, koska viimeksi olisin huonosti nukkunut”, hän vielä alleviivaa.

Kategoriat
Kotimaa

Armeijalle uusia taistelukoneita

(PAROLANNUMMI) Puolustusvoimien panssariprikaati saa käyttöönsä uutta, tuliterää tekniikkaa. Puolustusministeri Seppo ’Pommi’ Kääriäinen ilmoitti tänään ostaneensa yhdysvaltalaiselta General Dynamics Land Systemsiltä 105 panssaroitua alligaattoria.
”Uusi alligaattori-iskuryhmä nostaa Suomen valmiudet modernissa maasodassa aivan uudelle tasolle”, puhkui silminnähden innostunut ministeri. Hankinta rahoitetaan myymällä Saksalta vastikään ostetut Leopardit, sillä ”aika 6–0 jenkkialligaattori vetää jotain ruosteista natsitankkia nekkuun”, ministeri hehkutti.
Mallimerkintää M/A-10 Jawstick kantava tankki on uusinta teknologiaa. Panssaroiduissa alligaattorissa on tilaa miehistön lisäksi kuudelle taistelijalle tai tonnille varusteita. Chobham-panssarin lisäksi lisäksi alligaattoreiden ulkopintaan voidaan kiinnittää reaktiivinen räjähdesuojaus, jonka avulla matelija kestää osuman jopa 100 millin suorasuuntaustykistä.
Pääaseena ovat alligaattorin hirmuiset hampaat, jotka ulottuvat arviolta 50 sentin päähän elukan etujaloista. ”Mahottoman pahalta se kyllä haisee”, myönsi ilosta spontaaniin steppausesitykseen singahtanut Kääriäinen. Lisävarusteina alligaattoriin voidaan kiinnittää levikesarjat, Wunderbaum ja takaspoileri, jolloin sitä voidaan käyttää soluttautumistehtävissä esimerkiksi kaikissa suurimmissa suomalaiskaupungeissa.
Samalla puolustusministeri Kääriäinen ilmoitti rehellisyydenpuuskassa kolmesta muusta muutoksesta. Puolustusministeriön nimi vaihdetaan takaisin sotaministeriöksi, koulutuksessa puhutaan ryssistä vihollisen sijaan ja ampumaradalla otetaan reilu tappamisen meininki. ”Lakimuutoksen ansiosta puolet sivareista sijoitetaan ns. kohdetehtäviin”, röhötteli ministeri.

Kategoriat
Kotimaa

Luokaton lukio kriisissä

(RUOTSINPYHTÄÄ) Ruotsinpyhtään luokaton lukio on vakavissa vaikeuksissa. Rehtori Charles Babbagen mukaan tilanne on riistäytynyt käsistä aivan viime viikkojen aikana. ”Onhan se heikkona jo aiemminkin, mutta nyt puhutaan todella katastrofaalisesta tilanteesta”, toteaa rehtori.
Ruotsinpyhtään lahjattomille oppilaille tarkoitetussa luokattomassa lukiossa on jo pitkään sovellettu tasotonta opetusryhmäjakoa. ”Mitä kehnompi oppilas, sitä huonomman opettajan hän saa”, tiivistää rehtori. ”Kaiken kaikkiaan olemme pyrkineet mahdollisimman luokattomaan opetukseen”, hän jatkaa.

Mikä meni pieleen?

Tähän mennessä lukiosta valmistuneista alle 3% on jatkanut opintojaan, 67% ei osaa lukea tai kirjoittaa kunnolla ja 105% kamppailee matemaattisten hahmotusvaikeuksien kanssa. Rehtori on tuloksista ymmällään.
”Sovellamme vapaan koulutuksen parhaita periaatteita eli emme tee juurikaan mitään ja silti näin suuri osa oppilaista pääsee jatkamaan yliopistoihin”, Babbage manaa.
”Kyllä tässä pitää hakea syypäätä jo peruskoulusta. Sieltä tullaan usein ihan liian vahvasti koulutettuna tänne lukioon”, rehtori lataa ja kompastuu sitomattomiin kengännauhoihinsa.

Kategoriat
Kotimaa

Vegetaristit selviävät vammoitta kioskijonoissa

(KURIKKALA) Uusimman tutkimuksen mukaan vegataristit joutuvat tappeluun huomattavasti lihansyöjiä harvemmin nakkikioskijonoissa. Sen sijaan säännöllisesti roskaruokaa syövät joutuvat hälyttävänkin usein väkivallan kohteeksi.
Jyväskylän nollatieteen tutkimuslaitoksen tekemässä tutkimuksessa haastateltiin kioskijonossa väkivallan uhreiksi joutuneita henkilöitä.
Tutkimuspäällikkö Armas Perä kertoo, että lähes poikkeuksetta jokainen väkivallan uhriksi joutunut oli syömätavoiltaan lihansyöjä. ”Tämä tutkimus osoittaa kiistatta sen, että lihansyöjä ottaa selvästi suuremman riskin jonottaessaan hiukopalaa kuin vegetaristi.”
Perän mukaan erityisessä riskiryhmässä ovat ne, jotka käyvät nauttimassa kioskiruokaa useammin kuin neljä kertaa viikossa. Sen sijaan kioskijonossa koetut väkivaltaisuudet vähenivät, mitä harvemmin ihmiset jonottivat.
Nollatutkimuksen laitoksen seuraava julkaisu tulee luultavasti koskemaan sitä, miten absolutistien määrä on pysynyt vuodesta toiseen hämmentävän vähäisenä päihdehoitoon hakeutuvien joukossa.

Kategoriat
Kotimaa

Kristillisten pornoseminaari yleisömenestys

Neitseellisen syntymisen odotteluun etsittiin vaihtoehtoja erotiikkamessuilta
(KIRKKONUMMI) Kristillisten järjestämä kaksipäiväinen pornoseminaari oli yleisömenestys. ”Edestä vai takaa” -seminaari oli järjestyksessään jo neljäs, mutta ensimmäistä kertaa se oli avoin myös yleisölle.
Aikaisempina vuosina seminaariin ovat saaneet osallistua ainoastaan papit, teologian opiskelijat sekä kirkkohallituksiin kuuluvat henkilöt. Lisäksi ruotsalaiseen kansanpuolueeseen kuuluneet ovat saaneet itseoikeutetusti osallistua seminaariin tunnustettuna vähemmistönä.
Seminaarin pääorganisaattori Elmeri Kyntäjä kertoo, että seminaarin tarkoitus on ravistella hieman kirkon kantaa muun muassa neitseelliseen syntymään.
”Monet kristityt, varsinkin nuoret tytöt, tuntuvat pidättäytyvän lihallisista iloista kovin pitkään. Seminaarin tarkoitus on muistuttaa, ettei se vanha kunnon vaakamambo nyt kuitenkaan syntiä ole”, Kyntäjä herähtää rehevään nauruun ja nuolaisee huuliaan pelottava kiilto silmissään.
”Pettymyksiä siinä vaan on luvassa, jos Marian kohtaloa odotellaan liian kauan. Sehän on jo fakta, että tiukkapipoisia sutturoita niistä tulee lopulta, jollei vähän vyötä löysää välillä”, Kyntäjä jatkaa ääni väristen.

Wink, wink, wank, wank ja ”oh my God!!”

Kristillisten pornomessujen puheenaiheina oli neitseellisen syntymän lisäksi myös erilaiset fraasit. Apostolin kyyti oli erään keskustelun aiheena. Kyntäjän mukaan Apostolin kyydistä esitettiin nyt erilaisia versioita.
”Asennosta ei aivan ole päästy perille. Mutta erilaisia demonstraatioita on kyllä paljon, ja ne keräsivät monia innokkaita katselijoita”, Kyntäjä nyökyttelee.
Lisäksi seminaarissa kokoontui löysähousuisten tutkijoiden ryhmä, joka keskusteli erilaisten hydrauliikkavideopätkien välissä siitä, onko pornoelokuvissa kristillisiä viitteitä.
”Kyllähän siinä huudetaan aina jumalaa enemmän tai vähemmän. Jos siitä kuvan ottaa pois, niin sehän on melkein kuin tosiuskovaisen kiihkeä rukoushetki”, Kyntäjä herkistyy. ”Sellainen ’Oh God, oh my God, oh God, God, God, God, God'”, hän jatkaa ohuella falsetillaan silmät kiinni otsa taivasta kohti.
Poliisin mukaan humalaisia seminaarilaisia ei ollut nimeksikään. Sen sijaan ei-toivottujen raskauksien uskotaan lisääntyvän eräissä piireissä.
Seuraavana vuonna seminaarin teemaksi on suunniteltu teemaa, joka kantaa nimeä ”Kumi, katolilaisten mielipiteistä huolimatta myös sinun ystäväsi”.

Kategoriat
Kotimaa

Haminan salamatkustajat: "Me vaan haluta Mekkaan mennä"

(HAMINA) Viikonloppuna Haminan satamasta löydetyt 15 aasialaismiestä eivät halua jäädä Suomeen. Miesten lausunnon mukaan ”Me vaan haluta Mekkaan mennä”, kertoi miehet toistaiseksi huostaansa ottanut Kotkan poliisi tiistaina.
”Me olla hyviä muslimeja ja me vaan haluta Mekkaan mennä”, vastasivat miehet myös Lehden haastattelupyyntöön.
”Me ei ektoplasma ja me ei pallopää, efendi. Me vaan haluta Mekkaan mennä”, he jatkoivat kapteenin pilkkaamisesta välittämättä.
Tilannetta selvittämään on kutsuttu tulkkeja sekä eräs nuorehko toimittaja Belgiasta. Laivan kapteeni sen sijaan on pahasti deekiksellä.

Kategoriat
Kotimaa

Sailaksen neuvo: Eläkeläiset töihin

(KUUSAMO) Eläkepommit paukkuvat, huoltosuhde huutaa hoosiannaa eivätkä peruskoululaiset osaa kirjoittaa ”bruttokansantuote”. Lyhyesti sanoen, hyvinvointiyhteiskunta on kriisissä, ja hyvät neuvot ovat tarpeen. Vaan onneksi valtiosihteeri Raimo Sailaksella on oiva konsti tarjottavaksi takataskustaan.
”Kylmä totuushan on se, että työllisiä on aivan liian vähän pitämään palveluja kasassa. Tarvitaan lisää työvoimaa, ja toisaalta eläkekustannuksia pitää pudottaa. Ratkaisu on siis yksinkertainen: eläkeläiset töihin!” Sailas käskee.
”Siellä ne vain lorvivat yhteiskunnan tuella tukkivat kassajonoja ja hamstraavat aletuotteita, aivan kuin he olisivat sen jotenkin ansainneet. Ei, vaan töihin siitä. Kyllä tässä maassa on vielä ojaa kaivettavaksi”, Sailas neuvoo.
Sailaksen mukaan ehdotus on yksinkertaisen nerokas. Töihin palaaville eläkeläisille ei tarvitse maksaa eläkettä, ja toisaalta kun he ovat olleet pitkään poissa työelämästä, heille voi maksaa minimipalkkaa. Kuitenkin he panoksellaan kartuttavat yhteiskunnan kassaa, sanoo Sailas palkankorotusta odottaen.
Ainakin SDP ja Kokoomus ovat jo innolla asettuneet esityksen taakse.
”Pummit töihin!” kommentoi kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.