Kategoriat
Kotimaa

STM: Likaiset vanhat sedät kuriin saippualla

(ÄETSÄ) Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii saamaan räjähdysmäisesti kasvavat seksuaalirikokset kuriin. Ministeriön mukaan etenkin nuorten tyttöjen riski joutua hyväksikäytetyksi on kasvanut viime vuosina reilusti. Syyllisiä ovat useimmiten jo keski-iän ylittäneet miehet, nk. likaiset sedät.
Ministeriö esittää ongelmaan puuttumista vanhojen hyviksi havaittujen konstien avulla. Jatkossa seksuaalirikoksista napatut likaiset sedät komennettaisiin pesulle. Saippuana käytettäisiin mäntysuopaa ja harjana teräsvillaa.
”Likaiset sedät, pesulle mars!” komentaa ministeriön kansliapäällikkö Frank Holmström.
Ministeriö haluaisi puuttua myös yhä irstaammaksi käyvään nuorisomuotiin. Viranomaisten mielestä paljastavat lasten- ja nuortenvaatteet tuotteistavat lapsia ja tekevät heistä seksiobjekteja. Vaatefirmojen pitäisikin tuntea vastuunsa ja suunnitella nuorisolle enemmän nilkkamittaisia hameita sekä muodottomia leukaan asti ulottuvia puseroita.
”Kun sanon, että haluaisimme puuttua, tarkoitan, että emme oikeastaan aio puuttua, sillä kaikista meistähän on mukava katsella tyttöjen sääriä”, sanoi ylitarkastaja Aatos ”sweet daddy” Holopainen.

Read previous post:
Pessimistiset sähkeet lauantaille

Irakin turvallisuustilanne heikkenee edelleen --Levottomuuksien arvioidaan vain yltyvän Irakissa kansalliskokouksen alla. Useat ääriryhmät ovat ilmoittaneet tulevista autopommi-iskuista, ja liittouma tuskin...

Close