Kategoriat
Kotimaa

Yleisradio orjuuttaa työntekijöitään

Lehden saamien tietojen mukaan Suomen Yleisradio ei maksa työehtosopimuksen mukaista palkkaa läheskään kaikille työntekijöilleen. Esimerkiksi kuukauden työstä ei makseta kuukauden palkkaa, vaan noin 27 päivän palkka. Loput neljä päivää tehdään orjatyötä.
”Tämä on yleinen käytäntö”, puolustautuu Yleisradio. ”Sitä paitsi, ei täällä ennenkään olla työehtosopimuksista välitetty joten ei välitetä jatkossakaan.”
Automaattisen puhelinvastaajan lisäksi Lehti tavoitti Yleisradion johtajan kesken kiireisen riistopäivän.
”Mitään ei myönnetä”, kommentoi Yleisradion nimettömänä pysyttelevä johtaja. ”Mutta jos jotain tällaista onkin tapahtunut, niin minä en ainakaan ole siitä ollut tietoinen. Ja kun sanon että en ole ollut tietoinen niin tarkoitan, että minun ideanihan se oli. Idioottilampaitahan ne toimittajat tunnetusti ovat ja tekevät mitä niille vain sanoo, niin että minä tässä vain nauran ilkeästi ja nostan työntekijöidenkin palkkoja.”
Enempää nimettömästä johtajasta ei saatu irti, sillä hänellä oli liian kiire nauraa ilkeästi.

Read previous post:
Ruotsin oikeusministeri julistaa "avointen ovien viikot" vankiloihin

(NORRTÄLJE) Ruotsin oikeusministeri Thomas Bodström julisti torstaina "avointen ovien viikot" alkaneeksi maan vankiloissa. Bodströmin mukaan teemapäivät alkoivat jo viime viikolla,...

Close