(WOODY ALLEN) Juuri saamamme tiedon mukaan maa- ja metsätalousministeriö aikoo paikata Suomen maataloutta vaivaavan lannoitepulan Ylen A-talkin suuren homokeskustelun avulla. Ministeriö suunnittelee jalostavansa kaikki keskustelussa esitetyt paskat argumentit apulannaksi, joka säkitetään ja kuljetetaan jakelupisteisiin ympäri maata.
Asiantuntijoiden mukaan jo ensimmäisen 25 minuutin aikana esitetyllä höyryävällä hevonpaskalla taataan Suomen viljantuotanto seuraavien 10 vuoden ajaksi.
Tekijä: August Elokuu
(AISKHYLOS) Pakkosuomen opetuksesta kouluissa on tulossa yksi ensi kevään vaalien kuumimmista kysymyksistä. Monet asiantuntijat sekä kansalaiset eivät ymmärrä, miksi lapsille pitää syöttää koulussa vuosikausia kieltä, josta ei ole mainittavaa hyötyä kansainvälistyvässä maailmassa.
”Muutenkin ahtaasta tuntikehyksestä tuhlataan valtavia tuntimääriä kieleen, joka on jo Euroopankin mittakaavassa marginaalinen, jolla ei ole mitään asemaa globaalissa taloudessa, ja jota ei voi käyttää edes matkustellessa”, päivittelee taloustieteen dosentti ja EK:n erityisasiantuntija Markus Vittu.
Hänen mukaansa viennistä elävän pienen maan kuten Suomen pitäisi panostaa ensisijaisesti kansainvälisen kaupan mahtikieliin, kuten englantiin, kiinaan ja venäjään. Suomella sen sijaan ei pärjää kunnolla edes Ruotsissa.
”On uskallettava rohkeasti kysyä, mikä oikeasti on tärkeää? Se että suomea on väkisin opetettu kouluissa kymmeniä vuosia pakon varjolla, ei ole mikään perustelu sen säilyttämisen puolesta”, Vittu muistuttaa.
Pakko ei olekaan mikään oikotie onneen, tietävät opettajat. Vuosien pänttäämisen jälkeenkin monien oppilaiden suomen taidot ovat erittäin puutteelliset, minkä huomaa muun muassa iltapäivälehtien verkkoversioita lukemalla.
”Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Nuoria on erittäin vaikea motivoida oppimaan suomea, joka koetaan turhaksi ajanhukaksi. Toki osasyynsä on myös vanhempien asenteessa”, pohtii ala-asteen opettaja Juhani Fazerin-Sekalaiset.
Opetusministeriö on viime viikkoina väläytellyt mahdollisuutta, että pakkosuomi voitaisiin vaihtaa johonkin toiseen kieleen koulukohtaisesti. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa lapsille voitaisiin opettaa venäjää ja Kainuussa muuttamaan pois. Muutos ei kuitenkaan ole helppo, kertoo ministeriön vt. kylähullu Kaino Ahnung.
”Pitää muistaa, että suomi on edelleen perustuslaissa nimetty maan virallisten kielten joukkoon, ja suomen osaamista edellytetään yhä julkisiin virkoihin pyrittäessä. Nämä kysymykset pitäisi ratkaista, mutta emme taida tässä tyhmien mutta kovaäänisten kansalaisten perseennuolennan ohessa millään ehtiä”, Ahnung sanoo.
Muutoksella alkaisi kuitenkin olla hoppu, kiirehtii Vittu. Hänen mukaansa elinkeinoelämä toivoisi uudistuksen yhteydessä myös muiden turhien oppiaineiden karsimista.
”Globaalissa taloudessa on erittäin vähän hyötyä vaikkapa musiikista, kuvaamataidosta, käsitöistä, matematiikasta, kemiasta, fysiikasta, uskonnosta, filosofiasta, historiasta, liikunnasta, yhteiskuntaopista, kotitaloudesta, biologiasta tai maantiedosta. Eihän niillä pärjää edes Ruotsissa. Meidän on uskallettava rohkeasti kysyä, mikä oikeasti on tärkeää?” Vittu toteaa.

(KUKKUU) Suomen kansaa kuohuttaa rajusti kansan kohumielipide sukupuolineutraalista avioliittolaista. Kansan mielestä kansa on täysin väärässä kannattaessaan uutta lakia Ylen gallupissa.
Verkkokeskustelijoiden mielestä on muutenkin epäilyttävää, että tällaisissa kysymyksissä kansan enemmistön kantaa pidetään jotenkin kansan enemmistön näkemystä edustavana, vaikka kaikkihan tietävät ettei näin ole kun minä kerta sanon.
”Enemmistö ei todellakaan kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia. Hölynpölyä koko tutkimus”, kirjoittaa eräs keskustelija. Siis ihan oikeasti kirjoittaa, ei tällaista pysty keksimään.
Lukijoiden mielestä kansan mielipidettä ei muutenkaan pitäisi kysyä, paitsi jos mielipide on oikea.

(KEMI) Demareista eronnut ay-jyrä Matti Putkonen liittyy perussuomalaisiin. Puolueen vaihtoa pidetään odotettuna ja loogisena, koska Putkonen tunnetaan kiivaana ydinvoimalobbarina ja perussuomalaiset äänesti yksimielisesti ydinvoiman lisärakentamista vastaan eduskunnassa kesällä.
Putkonen perusteli ratkaisuaan sillä, että perussuomalaiset on ajanut politiikkaa, jolla turvataan suomalaisen perusteollisuuden toimintaedellytykset, mikä kuulostaa tässä kontekstissa toki aika huvittavalta. Hän sanoi myös kyllästyneensä demarien nykylinjaan, niin kuin kieltämättä me kaikki muutkin.
Koska Timo Soini ei vieläkään sanonut mitään, missä olisi ollut sisältöä edes nimeksi, olemme korvanneet hänen kommenttinsa valikoimalla satunnaisia peräkkäin asetettuja sanoja:
”Hiki penkki kolmikanta koiso ulpukka putkinuppi tarralappu klorofylli”, Soini olisi voinut sanoa.

(MALAX) Ulkomailla sijaitseva elefantti on tuoreimpien tietojen mukaan ajatellut ikäviä ja pahoja asioita suomalaisista. Eläimen kerrotaan myös pohtineen negatiivissävytteisesti Suomea maana ja arvelleen täkäläiseen kulttuuriin kuuluvan joitain huonoiksi luettavia piirteitä.
”Tröööööööööööööööööööööööööö!” kommentoi elefantti ihan oikealla ulkomaisella verkkosivustolla nimimerkin suojista.
Suomen maabrändiä pohtiva työryhmä on elefantin näkemyksistä erittäin huolestunut. Mahdollista on, että elefantti kutsutaan tilanteen korjaamiseksi vierailulle Suomeen yhdessä Pensseli-sedän kanssa ensi vuoden puolella.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, mikä takaa aina hyvän mielen.

(SONISPHERE) Kesän järkyttävin murhenäytelmä koettiin sunnuntaina Helsingissä, kun ukkosmyrsky iski Alppipuiston alueelle kesken rockfestivaalin. Alustavien tietojen mukaan ainakin 400 hipsteriä on sulanut ja ainakin sadan pelätään liuenneen tulvavesiin.
”Pelastusmiehistöjen saapuessa paikalle juuri mitään ei ollut enää tehtävissä hipsterien pelastamiseksi, jos oli koskaan ollutkaan”, kommentoi palomestari Pekka Napalmi.
Toistaiseksi ei tiedetä tarkkaan, kuinka paljon ihmisiä puistoon oli kerääntynyt. Alustavien arvioiden mukaan ihmisiä oli yhteenlaskettuna kuitenkin selvästi enemmän kuin paikalla olleissa polkupyörissä vaihteita.
Kaupunginisät ovat ilmaisseet syvimmät pahoittelunsa tragedian uhreille. Valoisana puolena pidetään silti sitä, ettei kaupungin verokertymään ole tapauksen vuoksi odotettavissa merkittävää pudotusta.

(JOUKKOÄLY) Sosiaalinen media on puhdistanut tänään Vantaanjoen seudun viikonlopun kaljakelluntatapahtuman jäljltä. Siivoustempausta kommentoineen sosiaalisen median mukaan koko joenvarsi on siistitty kumiveneistä ja muista kelluntavälineistä sekä tyhjistä olutpulloista, paitsi niiltä osin kun ei ole, millä tarkoitetaan että aika vähän on siistitty.
”Tämä osoittaa itseorganisoitumisen ja joukkoälyn voiman. Tulevaisuus on sosiaalisen median ja konsulttipalkkion voitte maksaa sille vanhalle tilille”, kommentoi lasinpalaa jalkapohjastaan irrottava Inno Vaatio Petäjäksestä.
Sosiaalinen media on aiemmin osoittanut merkittävän roolinsa muun muassa ajattamalla miestä minikaivurilla ympäri Suomen, levittämällä tietoa meidän koiran näyttelysaavutuksista sekä rahoittamalla Samizdat-konsernin viinanjuontia.
Lisäksi sosiaalisen median pyynnöstä journalistista päätöksentekoa on aika lailla siirretty toimituksen ulkopuolelle, mikä ei asiantuntijoiden mukaan riko journalistin ohjeita, paitsi niiltä osin kun rikkoo, millä tarkoitetaan että aika paljon enemmän kuin haluaisimme myöntää.
”Isä, mitä meillä syötiin ennen kuin oli sosiaalista mediaa?” kysyi Pikku-Ville, 5 vuotta.

(BARA NOIA) Suomen asema turvallisena lintukotona on vakavasti uhattuna ja yhteiskunnan peruspylväät murenemassa, varoittavat kansainväliset strategiantutkimuslaitokset, sotilasliitto Nato sekä kotimaiset hassut vanhat sedät, jotka kirjoittelevat aikansa kuluksi höperöitä tarinoita lehtiin. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, ainoastaan ne hassut vanhat sedät.
Hassut vanhat sedät arvioivat, että kivi on eri asia kuin ilma, mutta toisaalta kadulla runkkaaminen on sama asia kuin suudelma. Tästä puolestaan seuraa se, että pakolaiset saavat ostaa liian kalliita rattaita eikä suvivirttä saa laulaa.
”Mikä on yhteistä hunnulle, puistossa rakastelemiselle ja Kirkollisten toimitusten kirjalle? Entäpä mitä on logiikka ja järjenjuoksu? Asioitapa tietenkin ovat ne”, hassut vanhat sedät pohtivat.
He myös korostavat, että sanat tarkoittavat aina jotakin, myös sellaiset sanat kuin supercalifragilisticespialidocious ja lääkeannostelija.

(PLOKI) YK sekä monet kansainväliset tutkijaryhmät ovat päättäneet lopettaa ns. suvaitsevaistoksi kutsutun kansanryhmän etsinnät tuloksettomina. Etsintöjä johtaneen Jyväskylän yliopiston olkinukkeinstituutin mukaan näyttää erittäin todennäköiseltä, ettei kyseistä kansaa ole koskaan edes elänyt, vaan kyseessä voi olla pelkkä legenda.
Etsintöihin ryhdyttiin, kun useilla keskustelupalstoilla kerrottiin jopa sadoista suvaitsevaistohavainnoista etenkin eri puolilla Suomea. Suvaitsevaiston kerrottiin muun muassa tehneen kaikkea tyhmää, olleen ihan eri tyhmiä, ja mä en ainakaan ala, miksen mä saa olla sananvapaus kun nuo muutkin on sananvapautta.
”On se kumma kun tämä suvaitsevaisto ei pysty sietämään sitä, että olen väki valtainen ihmis perse enkä ymmärrä selvää suomea saati osaa kirjoittaa sitä”, pohti eräästä havainnosta raportoinut kainuulainen Petteri.
Olkinukkeinstituutti tutki puoli vuotta kestäneessä kartoituksessaan noin 28 000 suvaitsevaistohavaintoa, mutta ei pystynyt vahvistamaan niistä yhtäkään. Instituutin tutkimusjohtaja Iikka Eugen nostaa esiin mahdollisuuden, että kyseessä olisi laajamittainen tieteellinen huijausyritys.
”Mahdollista on, että legendan turvin on pystytty välttelemään perimmäisiä kysymyksiä Miksi olen näin vitun tyhmä ja Miksi minun pitää vielä julistaa tyhmyyttäni vitun suureen ääneen. Siksi se on saanut niin paljon levittäjiä”, Eugen pohtii.
Lehti tiedusteli asiaa myös Timo Soinilta ihan vain siksi, että Soinilta saa hauskoja otsikkoon sopivia onelinereitä vailla sen suurempaa poliittista tai mitään muutakaan sisältöä.
”Missä kikherne, siellä tyhjä retorinen steitmentti”, Soini arpoi stetsonistaan.

(SHOIGU) Ympäri Venäjää jo päiväkausia raivonneet metsä- ja maastopalot on saatu hallintaan, kertoo maan hätätilaministeriö. Viranomaisten mukaan maassa on palanut hallitusti noin tuhat neliökilometriä metsää, ja noin 40 ihmistä on hallitusti kuollut liekkeihin.
Liekeistä noussut savu on hallitusti ohjattu rajan yli Suomeen.
”Tuli on myös hallitusti tuhonnut suuren osan vehnäsadosta joka nostaa hallitun räjähdysmäisesti viljan hintaa”, kertoi ministeriön tiedottaja Goe Bels. Palojen etenemistä on valvottu lentokoneilla, jotka eivät missään nimessä ole ylittäneet luvatta maan rajoja, tai jos ovat niin vain ihan vähän.
Venäjä epäilee palojen sytyttäjiksi islamilaisia terroristiryhmiä tai oppositiota tai riippumattomia tiedotusvälineitä tai homoja tai itäaasialaisia siirtotyöläisiä.