”Kyllä kiinnostaa, kiinnostaa ihan oikeasti. Varmasti edesautetaan ihan tosi innokkaasti, niinkuin on tähänkin asti edesautettu,” kuvailee Turun piispa, tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen.
”Kirkon lähtökohta on kuitenkin se, että syyttelyn sijaan lapsen on ennen kaikkea hyvä oppia kääntämään toinenkin poski sille sedälle.”
Antakaa lasten
Peruspalveluministeri Paula Risikko (Cock.) kiittelee hyvää keskusteluyhteyttä kirkon kanssa ja toteaa, että ministeriö tuo päätöksellään lainsäädännön vahvasti 1600-luvulle.
”Nyt halutaan antaa selkeä viesti siitä, että jokaisen ihmisen henkilökohtainen jumalasuhde on myös lainsäätäjän näkökulmasta tärkeimpiä olemassaolevia asioita, ainakin tärkeämpi kuin viisivuotiaan oikeus olla joutumatta koskettelemaan enonsa sukupuolielimiä”, Risikko summaa.
Ministeri ilmoitti aikaisemmin, että kirkolta on jo 2008 edellytetty avoimempaa rikoksista kertomista. Risikko kuitenkin korostaa muistaneensa sittemmin, että hänen kannatuksensa on peräisin Pohjanmaalta:
”Kirkkoa on sitä paitsi koeteltu viime vuosina jo mittavalla jäsenkadolla. Mitä jäisi jäljelle, ellei kirkko enää tarjoaisi edes lapsia kosketteleville tai näiden nähden masturboiville sukulaisille mahdollisuutta purkaa sydäntään ilman pelkoa edesvastuuseen joutumisesta?”

