(RÅDJURBACKE) Hybridi- ja täyssähköautojen myynti on Suomessakin voimakkaassa kasvussa, ja uutisissa vihjaillaan jo uusien polttomoottoriautojen valmistuksen lopettamisesta lähivuosina. Sähköllä ajaminen kuitenkin arveluttaa vielä monia, koska maksimiajomatka voi vaikuttaa liian pieneltä siihen nähden mitä kännissä tuli uhotuksi, välilatausten tekeminen voi tuntua vaivalloiselta koska bensiiniauto on jo totuttu työntämään viimeiset kymmenet kilometrit perille, ja onhan koko touhu jotenkin tosi ämmää, vai mitä jätkät.
Lehden auto- ja miestoimitus on lukijalupauksemme mukaisesti sitoutunut ottamaan selvää siitä, mikä on totuus tai ainakin riittävän lähellä JSN-keikan välttämiseksi. Siksi toimittajamme testasivat, mikä on sähköauton todellinen suorituskyky vaativissa olosuhteissa ja pitkillä siirtymillä. Tilastojen mukaanhan keskiverto suomalainen ajaa päivittäin noin 420 kilometriä työ- ja vapaa-ajan matkoja vetäen perässään keskimäärin 800kg perävaunua sekä kivirekeä.
Valitsimme testimatkaksi useimpien suomalaisten hyvin tunteman reitin Kalliosta Eiraan, jonka on aiemmissa selvityksissä dokumentoitu kestävän useita päiviä ja olevan kokeneellekin matkaajalle haastava, paikoin jopa vaarallinen. Ajoneuvoksi otettiin Volvon omistaman Polestar-merkin uusi Polestar 2 -malli standard range single motor -versiona. Valmistaja lupaa sille enintään 478 kilometrin kantamaa, ja hintaa autolla perusvarustepaketteineen on 46 900 euroa.
Koska meillä ei ole siihen varaa, päätimme korvata Polestarin vuosimallin 1986 Fiat Uno -henkilöautolla, jossa on yhden litran ja 44 hevosvoiman moottori, jolle valmistaja lupaa 145 km/h maksiminopeuden ja 0-100-kiihtyvyyden ajassa noin 17,5 sekuntia. Auto saatiin lainaan toimittaja Heimo Näädän perikunnalta.
Sekaannusten välttämiseksi oletamme tämän testin ajan, että kyseessä on Polestar 2 saadaksemme luotettavaa vertailutietoa nykypäivän sähköautojen suorituskyvystä ja soveltuvuudesta Pohjolan oloihin.
Kohti parempaa elämää
Testimatkamme alkaa kauniina kesäpäivänä Castreninkadun Arizona Barin edestä. Odotamme pari tuntia vihreään teknologiaan erikoistuneen toimittajamme Iisakki Astalon saapumista, mutta hänkin taitaa olla kuollut, joten aloitamme kokeilumme ilman häntä.
Ensivaikutelmat upouudesta sähköautosta eivät kuitenkaan vakuuta: muotoilultaan automme on omituisen vanhahtava, tekisi mieli sanoa kahdeksankymmenlukuinen, ja paikoin on selvästi nähtävissä maalipinnan rapistumista ja muoviosien harmaantumista. Ei uskoisi tehdasuudesta kulkupelistä!
Sähköautojen akkukehitykseen ja koruompeluun perehtynyt erikoistoimittaja Usko Tyykkä arvelee, että tavalliset ruosteenestokäsittelyt eivät välttämättä kestä uusien sähköautojen voimansiirron lähettämää korkeataajuuksista säteilyä, jonka on maailmalla arveltu aiheuttavan myös puna- ja pikku-hukkaa sekä selittämätöntä halua kirjoittaa yleisönosastoihin. Sitten hän saa surmansa.
Sähköauto on tyhjä merkitsijä, jonka voi ladata halutulla symboliarvolla
Kummallisen vaisu laatutaso vallitsee myös sisätiloissa: halvan tuntuista muovia on paljon, ja vaihdekeppi nuljuu tunnottoman oloisesti keskikonsolissa. Kytkinten ja nappuloiden napakka haptisuus saa testiryhmältä tosin kiitosta nykyautojen vitsauksena olevien monimutkaisten kosketusnäyttöjen sijasta. Toimivalta näyttää auton viihdekeskuskin, eli Blaupunkt-merkkinen nännäriradio. Ratkaisu ei ole modernein mahdollinen, mutta toimiva. Lupaavaa!
Sähköautoista puhuttaessa esiin nousevat usein kysymykset akuston vaatimasta tilasta. Testiyksilössämme täyssähköisyys piiloutuu täysin auton rakenteisiin, ja takakontista kallista kuljetustilaa haukkaavat vain eilisillalta kertyneet tyhjät pullot sekä toimittaja Juhani Urja, joka vaikuttaa olevan menehtynyt.
On aika lähteä liikkeelle.
Vitsi tulee vihdoin päätökseensä
Vanhoihin polttomoottoriautoihin verrattuna sähköautot ovat huomattavan äänettömiä, ja sama pätee testiautoomme: avainten kääntämistä seuraa täysi hiljaisuus.
”Tais jäädä valot päälle”, toteaa toimittaja Alarik Sarvi viimeisiksi sanoikseen.
Mitä siis opimme monivaiheisesta matkasta ja uusien sähköautojen käyttökelpoisuudesta suomalaisessa arjessa? Kaikin osin ei uusi tekniikka valitettavasti vielä vakuuta palkittua auto- ja tekstimainontatoimitustamme. Erityisesti hämmästyttää, etteivät täyssähkövalmistajat ole halunneet tehdä selkeää pesäeroa vanhoihin polttomoottoriautoihin, vaikka mikään ei pakota toistamaan vuosikymmenten takaisia muoto-oppeja ja valintoja.
Mutta saatamme olla turhan kriittisiä, sillä harvoin elämäkään on täysin mustavalkoista.
”Voi olla, että mustat lasit silmillä on hankala nähdä harmaan eri sävyjä”, myöntää Frank keskituhdolta.
