(BAHR EL GHASAL) Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia välttämään Kairoa, jossa tuhannet mielenosoittajat vaativat presidentti Mohammed Mursin eroa. Sen sijaan ministeriö suosittelee lämpimästi Marokossa sijaitsevaa Tangerin satamakaupunkia.
”On tyhmää valita Kairo. Tangerista pääsee nopeasti ryöstämään Länsi-Afrikan rikkauksia ja tarvittaessa lentokoneella myös etelämmäs kohtuullisella 300 punnan summalla”, perustelee ulkoministeriön konsuli Kyösti Kyyti.
Egyptin Suomen-suurlähettiläs Aton Ra on pöyristynyt suomalaisten väitteistä. Lähettilään mukaan on paljon todennäköisempää joutua rosvojen käsiin esimerkiksi Victorian putouksilla tai Etelä-Afrikassa.
”Ei paljon Etelä-Afrikan turistiviraston lahjusrahana jakamat 500 puntaa Kapkaupungissa lohduta, kun rosvo vie sen jälkeen kaiken. Lähde siinä sitten enää Madagaskarille”, Ra toteaa.
Ulkoministeriö suosittelee Kairon lisäksi välttämään myös Orjarannikkoa ja Kanariansaaria, joissa uhkaavat pitkä orjuus, humalaiset perhematkaajat ja yksinkertaisen pelimekaniikan puuduttavuus.
(KETTUHARJUN MUTKAT) Hallitus pääsi vihdoin sopuun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta. Jatkossa nykyisten sairaanhoitopiirien ja erityisvastuualueiden tehtävät siirretään 34 sote-työryhmälle. Pienemmät paikalliset sote-työryhmät vastaavat perustason hoidosta ja vaativat erikoisterveydenhuollon palvelut annetaan sote-ministerityöryhmälle
”Tarkoituksena on antaa paikallisille sote-työryhmille riittävästi resursseja esimerkiksi mappien, klemmareiden ja kokousjaffojen muodossa”, toteaa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (mtv.).
Ministeri ei osannut vielä alkuillasta sanoa montako sote-työryhmää on jo olemassa, mutta arvioi määrän asettuvan jonnekin oman älykkyysosamääränsä neliöjuuren ja minamatalaislapsen kahden käden sormien välimaastoon.
Pääministeri Jyrki Katainen (erp., v+v=ua.) oli tyytyväinen sovun synnyttyä.
”Tämä on fantastinen luku tämä 20 ja se osoittaa nykyisen hallituksen toimintakyvyn. Se on juuri oikea määr…no, älä nyt…mitä sä Petteri siinä…siis kolkytneljä?…mitä vittua, eikö me just sovittu että…ai se oli yhteisövero se kakskyt…no hyvä ettei mennyt toisinpäin, siinä olis ollut Jyrille selitettävää”, Katainen totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa.
Sote-työryhmien määrästä jouduttiin äänestämään. Vaihtoehtona oli esitys, jossa parillisina päivinä sote-työryhmiä olisi 34 ja parittomina 27 paitsi arkipyhinä, jolloin Alkot ovat muutenkin rajoitetusti auki.

(NAISTEN EURO) Vappu on suuri työväen juhla. Työstä saadaan palkkaa, jolla voi ostaa erilaisia asioita – esimerkiksi särvintä vapun juhlintaan. Ajoittain vapun aikana keskustellaan myös palkoista. Ovatko ne suurempia vai pienempiä, vaiko kenties yhtä suuria.
Oheisella datajournalistisella laskurilla on mahdollista selvittää, kumpi perheessä tienaa enemmän. Kerro oma kuukausipalkkasi ja eukkosi kuukausipalkka liu’uttamalla laskuria. Sen jälkeen paina ”Laske tulos” -näppäintä, niin saat tietää tuloksen.

(Jutun kansalaistoimitti Lehden miinusdeski).

(KESKUSTELUPALSTA) Yleisradio pyrkii edelleen vaientamaan kaikki kriittisesti maahanmuuttopolitiikkaan suhtautuvat. Tämä käy ilmi internetin keskustelupalstoilla teetetystä kyselystä. Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ymmärrä, miksi julkisuudessa puhutaan esimerkiksi tutkijoiden saamasta vihapostista, mutta systemaattinen maahanmuuttokriitikoiden häirintä saa jatkua.
”Pelkästään viime viikolla sain Yleisradiolta kolme tappouhkausta. Ylen uutistoimitus lähetti minulle lisäksi lukuisia sähköposteja, joissa minua sanottiin muun muassa ´neekerihintiksi´ja ´vassarikyrvänimijäksi´”, kertoo nimettömänä pysyttelevä keskustelupalsta-aktivisti, joka käyttää nimimerkkiä ”Uhri-83”.
Muut keskustelupalstojen vakiokävijät kertovat vastaavista tapauksista. Rajuimmissa tapauksissa Yleisradio on kertonut jopa uhkaillun osoitteen.
”Sain tällaisen viestin, joka tuli Yleisradion kuoressa. Sen oli allekirjoittanut toimitusjohtaja Lauri Kivinen. Siinä kerrottiin minun oikea kotiosoitteeni ja todettiin, että lasteni koulu on myös tiedossa. En ymmärrä, miten tähän ei kyetä puuttumaan”, tuskailee nimimerkki ”Uhri-77”. Hän on uhkausten toteutumisen pelossa jopa pohtinut, pitäisikö hänen kokonaan lopettaa rasististen väkivalta- ja raiskausfantasioiden kirjoittaminen, tai ainakin vähentää sitä esimerkiksi kuuteen tuntiin päivässä.
Mukana myös koululaitos
Ongelmaa pahentaa se, että monikulttuurisuusideologiaa levitetään myös esimerkiksi kouluissa. Monet koulut pyrkivät opettamaan lapsia suhtautumaan kunnioittaen myös vieraisiin kulttuureihin ja uskontoihin. Ne, jotka ovat sitä vastoin halunneet opettaa lapsensa halveksimaan ja vihaamaan kaikkea vierasta ovat monesti joutuneet armottoman häirinnän kohteeksi.
”Lasteni koulu lähettelee minulle jatkuvasti tappouhkauksia. Minun on aivan mahdotonta käydä enää naapurustossa vapaata keskustelua tarpeesta sulkea mustalaiset ja muut neekerit omiin reservaatteihinsa, sillä pelkään todella, että joku raivopäinen humanistiopettaja vielä ryhtyy sanoista tekoihin”, kertoo kansalaiskeskustelija ”Uhri-72”. Verkosta hän löytää myös tukea nimimerkiltä ”Uhri-68”.
”Minua pommitti uhkauksilla ja loukkauksilla vuosien ajan kouluhallitus. Sain kuulla, että minut pitäisi raiskata lasteni katsellessa. Häirintä ei loppunut edes toiselle paikkakunnalle muutettuani, sillä jotenkin kouluhallituksen virkamiehet pääsivät jäljilleni ja jatkoivat samaa.” Uhri-68 tiivistää myös monien keskustelijoiden toiveen:
”Toivoisin vain, että vaikka ajattelenkin eri tavalla kuin monet muut, minuun suhtauduttaisiin paljon suuremmalla suvaitsevaisuudella kuin millä itse olen valmis suhtautumaan toisiin.”

(NOUSIAINEN) Kuohuva keskustelu niin sanottujen taajamasusiäitien vaarallisuudesta ei ota laantuakseen sosiaalisessa mediassa. Monet ihmiset ympäri Suomea ovat viime aikoina kertoneet mystisistä havainnoista, joiden mukaan taajamasusiäitejä levitettäisiin suunnitelmallisesti niistä aiemmin vapaille alueille.
”On nähty outoja tummia pakettiautoja öisin liikkumassa ja armeijakaverin serkun muija sanoi, että niistä olisi päästetty vankeudessa kasvatettuja taajamasusiäitejä luontoon”, kertoo yksi Jorma jollekin toiselle lehdelle, emmekä jaksaneet tarkistaa oliko oikeastaan näin kun kerran hyvä sitku ja klikkauksia keräävä otsikko oli helposti saatavissa ilmankin.
Paikalliset ovat hyvin huolissaan havainnoista, sillä taajamasusiäitien pelätään olevan vaaraksi lapsille. Asutuksen läheisyyteen päästyään ja ihmisten hajuun totuttuaan taajamasusiäidit perustavat epämääräisiä yhdistyksiä, pukevat lapsia houreisiin t-paitoihin ja alkavat lukea Maaseudun Tulevaisuutta.
Asiantuntijat varoittavat, että suljetussa ympäristössä kasvaneet taajamasusiäidit eivät todennäköisesti kuitenkaan selviydy uudenlaisessa elinpiirissä, jossa ne joutuvat kohtaamaan muun muassa omistaan poikkeavia mielipiteitä, tutkimustietoa ja luontoa.
Kansainvälisten luonnon- ja lastensuojelujärjestöjen mukaan sopiva taajamasusiäitikanta Suomen kokoisessa maassa olisi noin nolla.

(SUOMEN KANSANTASAVALTA) Ylen Sonderkommandot hyökkäsivät yöllä lukuisten vaikea- ja monivammaisten ihmisten koteihin. Verorahoilla maksetut erikoissotilaat surmasivat satoja puolustuskyvyttömiä ihmisiä sänkyihinsä heidän vielä nukkuessaan. Poistuessaan kommandot sytyttivät talon palamaan ja ampuivat kaikki silminnäkijät.
Viimeisimpien tietojen mukaan erikoisryhmä on linnoittautunut Kampin keskukseen infonäytön taakse, josta tarkk’ampujat murhaavat ohikulkijoita laukaus kerrallaan. Tätä ennen sotilaat olivat kiertäneet maakunnissa puukottamassa ihmisiä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Nelosen uutiset, Helsingin Sanomien pääkirjoitus, Helsingin Sanomat, Aamulehti, Keskisuomalainen oyn vuosikertomus, Ilta-Sanomat, Iltalehti ja varmuuden vuoksi Helsingin Sanomien pääkirjoitus vielä uudestaan.
![Adventures on safari in the desert: [excited whispering] "...we are close enough to witness the lion king sitting down in the shadow of a large roll of toilet paper to crap and contemplate the meaning of life." Adventures on safari in the desert: [excited whispering] "...we are close enough to witness the lion king sitting down in the shadow of a large roll of toilet paper to crap and contemplate the meaning of life."](http://farm5.staticflickr.com/4083/4983206174_2e18714f3e.jpg)

(BUZZFEED) Lehti ilmoittaa, ettei Nokia se missään nimessä hyväksy Heineken Viestinnän keskusliiton ehdotusta tekstimainnan L’Oreal kiellon poistamisesta lehdistön Toyota työehtosopimuksesta.
”Toimituksellinen McDonald’s linjamme on aina perustunut ehdottomaan BMW luottamukseen Lehden toimituksen ja lukijoiden Nestlé välillä”, Lehden henkilöstöjohtaja Walt Disney kommentoi.
Lehden toimituksen Marlboro yksimielisessä julkilausumassa todetaan, että IKEA toimitus ei missään olosuhteissa Danske Bank hyväksy toimituksellisen päätäntävallan luovuttamista Sony toimituksen ulkopuolelle BP.
Kategoriat
Paikallinen mies klikkasi bannerimainosta

(0xB24FA634) Paikallinen nettisurffaaja Pertti Mozilla klikkasi bannerimainosta tänään kello 13.22. Kyseessä on ensimmäinen kerta world wide webin historiassa, kun kukaan on todistetusti klikannut bannerimainosta. Tapahtuman johdosta paikalle hälytettiin IAB Finlandin johtokunta, Eero Lehti, puolenkymmentä mediamyyjää sekä ambulanssi.
”Minä vahingossa klikkasin, kun piti vaan tissikuvia katsella”, selitti Mozilla tapahtunutta.
Asiantuntijoiden mukaan vielä on liian varhaista sanoa varmasti, oliko kyseessä todellakin pelkkä vahinko vai osoittaako tapahtuma, että bannereihin perustuva nettimainonta on kannattava liiketoimintamazzzzzzzzkrrrooooohhhzz
(KABINETTI) Vasemmistoliitto ja Vihreät hankkisivat valtiolle tuloja myymällä tarpeettomiksi todettuja periaatteita. Puolueet julkaisivat tiistaina julkilausuman, jonka mukaan ne aikovat itse myös jatkossa näyttää esimerkkiä siitä, kuinka vastuuta yhteisistä asioista kannetaan laittamalla periaatteiden ohella myös lupaukset, aikomukset ja valat lihoiksi, milloin ministeripaikassa kiinni pysyminen sitä vaatii.
”Monissa kehittyvissä talouksissa on suuri tarve ja kysyntä erilaisille periaatteille, jotka koskevat esimerkiksi niin sanottua ´uutta, avointa poliittista kulttuuria´, ´korkeaa poliittista moraalia´ ja ´rahavallan vastustamista´”, julkilausumassa vakuutetaan. Puolueet laskevat, että kaikki nykyiset periaatteet myymällä valtion kassaan voisi kilahtaa parikin kymmentä euroa. Vihreät ja Vasemmistoliitto uskovat tämä riittävän valtionvelan puolittamiseen.
Kriitikot ovat heti tuoreeltaan epäilleet sitä, onko Vasemmistoliitolla ja Vihreillä itsellään enää jäljellä periaatteita myytäväksi. Puolueet vakuuttavat, että joitain kyllä on vielä takataskussa, vaikka Vihreät ovat jo muun muassa hyväksyneet lisäydinvoiman, pitäneet hallitusta pystyssä läpi itsenäisen Suomen suurimman korruptioskandaalin ja hyväksyneet ministeriltään pienet flirttailut harmaan talouden kanssa. Vasemmistoliitto puolestaan on esimerkiksi tehnyt 180 asteen käännöksen suhteessa EU-tukipaketteihin, leikannut valtaosan kaikkein rikkaimpien omistajasukujen osinkoveroista pois ja pyrkinyt peittelemään tätä kuprua muun muassa hehkuttamalla opintotukipäätöksiä.
Vihreät ja Vasemmistoliitto vetoavat julkilausumassaan muihin puolueisiin myös sen puolesta, että kaikki puolueet esittäisivät ensi tilassa yhteislauluna Dead Kennedys -yhtyeen kappaleen ”Chickenshit Conformist”.

(NURMIKENTTÄ JOSSAIN) Kai Pahlman otettiin viimeisen kerran vaihtoon. Ennen vaihtoa Pahlman, taiteilija urheilun ja musiikin saralla, ehti tehdä satoja maaleja ja tuhansia vaikutuksia.
Kentälle jäi pianomusiikin sekaan leijailemaan pallo, joka laski yläkierteisenä nopeasti lakipisteestään kohti maalin yläkulmaa. Pahlman ei jäänyt vaihdon jälkeen stadionille, vaan jatkoi matkaansa kohti seuraavia otteluita.