Kategoriat
Kulttuuri Viikonvaihde

Euroopan lomaparatiiseja 1 — Katynin metsä

Lehden kesäisessä matkailusarjassa tutustutaan Euroopan suosittuihin lomakohteisiin. Ensimmäisenä on vuorossa idyllinen Katynin metsä Moskovan länsipuolella.
(KOZELSK) Suomalaisen henkinen koti on puiden keskellä, honkien huminassa. Vain metsän siimeksessä suomalainen saa rauhan maailman melskeeltä ja kiireeltä. Vaan kotomaan metsämaisemaakin halkovat jo pikitiet ja kännykkämastot varjostavat kelopuita. Siksi lähdimme etsimään oikeaa rauhan ja tasapainon tunnetta idästä, aivan ”vanhan mantereen” laitamilta.
Katynin metsä sijaitsee Moskovasta parisataa kilometriä länteen, kohti Valko-Venäjän rajaa. Liki koskematon metsämaisema tuo heti ensisilmäyksellä rintaan syvän vapautuksen tunteen. Vihreä paratiisi, sitä tämä todellakin on. Oppaani Andrzej Kieslowski huomauttaakin, että Katynin metsä on ollut suosittu vierailukohde jo vuosikymmenten ajan. Erityisesti puolalaiset ovat ihastuneet paikkaan.
”Niin sotilaat kuin älymystönkin edustajat kävivät täällä usein rentoutumassa, ajoittain heitä saattoi olla täällä samanaikaisesti jopa tuhansia”, Kieslowski kertoo vaeltaessamme ikihonkien keskellä.

”Jääneet pysyvästi”

Puolalaisia veti Katyniin venäläisten tunnettu vieraanvaraisuus. Lisäksi monet saivat kutsuja tulla katsomaan ihmeellistä metsää.
”Usein kutsu oli niin painokas, että se oli jo tavallaan määräys”, naureskelee Kieslowski. Hän painottaa, että kutsuista vastasivat nimenomaan venäläiset, eivät saksalaiset, kuten joskus on yritetty virheellisesti väittää.
”Venäläisetkin joskus vaatimattomuuttaan sanoivat, että saksalaisten ansiota kaikki, mutta iivanahan siinä taustalla kuitenkin hääri”, Kieslowski selostaa. Jotakin metsän lumovoimasta kertoo se, että monet puolalaisista vieraista jäivät sinne jopa pysyvästi. Kieslowskin mukaan mittavin tällainen ”paluu metsään” tapahtui huhti–toukokuussa 1940 kun jopa noin 5 000 puolalaista upseeria jäi metsän suojiin.
”Niin monet ovat jääneet tänne lepäämään pysyvästi”, nostalgisoi Kieslowski kyynel silmäkulmassaan.
EIkä ihme. Katynin lehdoissa käyskennellessä stressi ja maiset huolet unohtuvat. Linnut laulavat, puut humisevat ja valkoisiksi vaalenneet luut narskuvat leppoisasti saappaankantojen alla.

Kategoriat
Sähkeet

Ulkomaan sähkeitä lauantailta

Neuvottelut käyntiin Gazassa — Israelin ja Palestiinan johtajat aloittavat aamulla neuvottelut siirtokuntien tiimoilta. Samalla voimaan astuu tulitauko maiden välillä. Kaikki alueen sotilaalliset ryhmittymät ovat sitoutuneet tulitaukoon.
Tulitauko voimaan Gazassa — Israelin ja Palestiinan välinen tulitauko astui voimaan varhain tänä aamuna. Tulitauon on määrä kestää ainakin ensi viikkoon ja sen aikana käydään neuvotteluja maiden johtajien välillä.
Tulitauko rikkoutui Gazassa — Israelin ja Palestiinan välinen tulitauko rikkoutui tänä aamuna. Tulitauon oli määrä kestää ainakin ensi viikkoon ja sen aikana oli tarkoitus käydä neuvotteluja maiden johtajien välillä.
Neuvotteluyhteys poikki Gazassa — Israelin ja Palestiinan johtajat ovat sanoneet irti neuvotteluyhteyden maiden välillä. Kumpikin osapuoli syyttää toista aamuisen tulitauon rikkomisesta. Tulitauko ehti kestää 25 minuuttia, mikä tekee siitä pisimmän kolmeen vuoteen.

Kategoriat
Kotimaa

Sailas tarjoaisi opiskelijoille porkkanan lisäksi myös keppiä

(TAMPERE) Opetusministeriön selvitysmies Raimo Sailas tarjoaa uudessa esityksessään opiskelijoille yllättäen sekä keppiä että porkkanaa. Keskustelu siitä, pitäisikö opiskeluaikoja Suomessa lyhentää palkkioilla vai sanktioilla sai näin aivan uuden käänteen.
”Porkkana on sekä hyvää, halpaa että terveellistä”, toteaa Sailas, ”joten jos ei ole rikkaista oloista lähtöisin, niin kyllä niitä syömällä muutaman vuoden pärjää.” Porkkanan lisäksi Sailaksen uusi esitys tarjoaa opiskelijiolle vaihtoehtoisesti nauriita ja pienriistaa suoraan metsästä.
Esityksen toisessa osassa ehdotetaan yli asetetun määräajan opiskeleville julkista kepillä pieksäntää. Vaihtoehtoisesti voidaan neuvotella tervasta ja höyhenistä sekä jalkapuusta. Opiskeluille asetettava aikaraja määrittyisi esityksen mallissa suoraan vanhempien tulojen mukaan. Eduskunta ottaa esityksen käsiteltäväkseen heti kesäloman päätyttyä. Läpimennessään se astuisi näillä näkymin voimaan lukuvuoden 2005–2006 alusta.

Kategoriat
Urheilu

Formulat samalle viivalle

(MONACO) Kansainvälinen F-1 -kattojärjestö päätti viimeöisessä kokouksessaan, ettei autojen rakentamiseen ja kehittelyyn liittyvää tallitoimintaa tulevaisuudessa tulla sallimaan Formuloissa. Kaikki kuljettajat tulevat jatkossa ajamaan samoilla standardiautoilla. Näin lajiin toivotaan saatavan jotain järkeä.
Nykyäänhän tämä järjestelmä on sellainen, että samaan päästäisiin jos maratonilla osa saisi lenkkarit ja osa kumisaappaat jalkaan. Ei tässä ole mitään järkeä. Ei pysty ymmärtämään, miten tätä on aikaisemmin edes minään urheiluna pidetty”, kommentoi päätöstä kattojärjestön puheenjohtaja Luca Brasi.
Sääntömuutoksen yksityiskohdat ovat vielä työn alla. Lähes kaikki suurten tallien kuljettajat ovat kuitenkin jo ilmoittaneet jäävänsä eläkkeelle heti sääntömuutoksen tullessa voimaan ensi kauden alusta.

Kategoriat
Kotimaa

Presidentin suosio laskenut romahdusmaisesti

(LEIVONMÄKI) Lehden Suomen Gallupilta tilaamatta jättämän tutkimuksen mukaan presidentin suosio on laskenut rysäyksellä. Kesä-heinäkuun vaihteen kyselyssä peräti 87 % vastaajista arvioi presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin viimeaikaisia toimia ulko-ja sisäpolitiikan saralla riittämättömiksi.
Vielä 1920-luvulla Ståhlbergiin luotti huomattavasti useampi suomalainen. Analyytikkojen mukaan Ståhlbergin suosion lasku johtuu pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä, että hänen presidenttikaudestaan on kulunut aikaa jo yli 80 vuotta, ja toiseksi siitä, että hän on ollut jo aika hyvän aikaa kuollut.
”Siitä se johtuu”, kommentoi markkina-analyytikko Akseli Kallela, joka oikeastaan on eräs Markku, jonka kanssa keskustelimme grillijonossa.
Kysely osoittaa, että myös monien muiden presidenttien suosio on laskussa. Näitä ovat mm. Per Evind Svinhufvud, Risto Ryti, Presidentti Tumma Paahto ja Anastasio Somoza.

Kategoriat
Ulkomaat

Jeesuksen toinen tuleminen osoittautumassa huijaukseksi

”Se on täytetty.”
(SALEM) Jeesuksen Kristuksen, meidän herramme ja jumalan ainoan pojan toinen tuleminen vaikuttaa saavan nolon lopun ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Ensi viikolle suunniteltu tuleminen on paljastumassa laajamittaiseksi huijaukseksi. Asiasta kertoi Washington Post -lehti tänään.
Washington Postin toimittaja oli livahtanut laajalti etukäteen mainostetun toisen tulemisen suunnitellulle tapahtumapaikalle Pyhän Marian kirkkoon. Siellä hän oivalsi, ettei kaikki ollut kuten piti. Toimittaja teki myöhemmin tilanteesta rikosilmoituksen, minkä jälkeen uskonnon ja taiteen edustajat tutkivat kirkon tarkoin yhdessä poliisin kanssa.
Asiantuntijoiden tuomio oli yksimielinen: ”Se on täytetty” kommentoi poliisikomentaja Pontius Pilatus lyhyesti kansainväliselle lehdistölle. Toisen tulemisen järjestäjä on lehden tietojen mukaan pidätetty. ”Minä pesen käteni tämän miehen verestä”, totesi kuitenkin poliisikomentaja Pilatus myöhemmin. Hän esitti myös useita muita raamattusitaatteja huvittaakseen lukevaa yleisöä.

Kategoriat
Ulkomaat

Republikaanit: Kerry todellisuudessa ihmissusi

(TEXAS) Yhdysvaltojen republikaaninen puolue julkaisi eilisiltaisessa vaalitilaisuudessa tiedotteen, jonka mukaan demokraattien suuri toivo presidentinvaaleissa, senaattori John Kerry on ihmissusi. Tartunnan hänen ilmoitettiin saaneen Vietnam-aikanaan.
”Useat silminnäkijälausunnot vahvistavat, että tämä paholaisen sikiö [senaattori Kerry] muuttuu täydenkuun öinä hirvittäväksi pedoksi, joka syöksyy yöhön janoten raakaa, sykkivää ihmislihaa. Hän tappaa ja tuhoaa aamuun saakka kaikkea viatonta ja kaunista, mikä hänen tielleen vain osuu”, todetaan tiedotteessa. Fox News julkaisi tiedotteen ensimmäisenä. Fox julkaisi myös kuvia, joiden väitetään esittävän susimuotoista Kerryä syömässä pikkutytön raadeltua ruumista.
Demokraatit kumosivat väitteet tuoreeltaan, mutta eivät halunneet kommentoida niitä tarkemmin. Presidentti George W. Bush ei itse ollut läsnä vaalitilaisuudessa, mutta yhtyi republikaanipuolueen kantaan. ”Lisäksi Kerry on varmojen tietojen mukaan vampyyri, noita, kommunisti, anarkisti, saatananpalvoja ja John F. Kennedyn murhaaja” listasi Bush Lehden haastattelussa.

Kategoriat
Sähkeet

Kondomin käyttö ei kiinnosta nuoria

(VAASA) 16-20 vuotiaista nuorista vain häviävän pieni osa on kiinnostunut kondomin käytöstä, ilmenee Lehden tutkimuksesta. Tutkimus tehtiin suomalaisnuorten keskuudessa soittamalla sadalle nuorelle ja kysymällä ”kiinnostaisiko käyttää kondomia.” Ylivoimaisesti yleisin vastaus oli ”minä soitan nyt poliisille.”

Kategoriat
Yleisönosasto

Asiana eutanasia

Viime viikkoina eutanasia, eli niin kutsuttu ”armokuolema” on noussut taas puheenaiheeksi. Haluaisin muutamalla sanalla valaista kirkon kantaa asiaan. Kirkko vastustaa ehdottomasti kaikkea, mikä vähentää inhimillistä kärsimystä maailmasta. Etenkin eutanasia, joka voisi lyhentää kärsimyksiä suoraan yksilötasolla on kirkolle sangen vastenmielinen ilmiö. Jumala vihaa ihmisiä ja sen vuoksi on sitä tyytyväisempi, mitä pidempään esimerkiksi parantumattomasti syöpäsairaat kituvat. Ja mitäpä me kirkossa olemme herran tahtoa kyseenalaistamaan. Lisäksi haluaisin potkaista köyhää.
Alfons Donatien
Suomen ev. lut. kirkon vt. tiedottaja

Kategoriat
Yleisönosasto

Possessiivisuffikseista

Koska julkisuudessa on esitetty epäilyjä, että mielestämme omistuspäätteen eli nk. possessiivisuffiksin käyttö ei olisi tieteellisesti validi menettelytapa, viitaten tutkimukseemme ”Mummi kuoli — sinun vika”, niin tahdon nyt tässä käyttää tilaisuuteni ja selvittää nollatutkimuksen huippuyksikön kannan asiaan.
Kaikissa tutkimuksissamme käytetään eri välimerkkejä, aakkosia sekä sijapäätteitä että lauseenjäseniä tarkasti suomen kielen keskimääräisen prosentuaalisen jakautuman mukaisesti. Niinpä tutkimuksemme sisältävät aina noin 13,2 a-kirjainta sataa merkkiä kohden, noin 2,3 pistettä, 1,05 pilkkua sekä sopivassa sekoitussuhteessa omistusliitteitä ja adverbiaaleja, jotta syntyy hyvä ja tasainen blandis. Nämä lisätään tutkimustekstin joukkoon sirottimista, jotka täytetään vain ykköslaatuisista tuote-eristä, jotka toimittaa WSOY.
Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että kesätyöntekijämme unohti tilata ajoissa lisää omistuspäätteitä ennen tutkimuksen painoonmenoa, ja niinpä niitä ei enää riittänyt nimiösivulle. Kyseinen työntekijä on jo tapauksen johdosta ruoskittu, piesty, sivelty hunajalla ja istutettu muurahaispesään. Toivon, että tämä puhdistaa ilmaa.
tutkimusterveisin,
Wilhelm Tell
Jyväskylän yliopiston nollatutkimuksen huippuyksikkö