(SANOMATALO) Lehti aloittaa sisällöntuotantoyhteistyön Helsingin Sanomien kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa Lehti tarjoaa artikkeleitaan yksinoikeudella pohjamateriaaliksi Helsingin Sanomien kolumnisteille. Tänään sunnuntaina HS:n sivulla E3 julkaistu Kahviautomaatilla-kolumni ”Nimi oli ennen” on yhteistyön ensimmäinen hedelmä. Siinä toimittaja Anna-Liina Kauhanen siteeraa Lehden skuuppia Juhana Helmenkalastajasta tulossa porvariryhmien yhteinen presidenttiehdokas (24.1.2005).
”Yhteistyöprojektimme niin kutsuttujen perinteisten, faktapohjaisten viestimien kanssa kasvaa ennakoidulla vauhdilla. Olemme hyvin tyytyväisiä tapaan, jolla yhteistyö on lähtenyt käyntiin Suomen suurimman Helsingin Sanomat -nimisen sanomalehden kanssa”, kommentoi asiaa Lehden content manager, maitovalas Keiko. ”Lisäksi haluaisin huomauttaa, että olen todellakin maitovalas, enkä miekkavalas, kuten sukumme musta lammas Keiko”, Keiko lisäsi vielä lopuksi.
”Painos sisältää useita selkeitä virheitä. Esimerkiksi sen historiaa käsittelevässä osiossa ohitetaan täysin jotakuinkin kaikki ennen viime jääkautta tapahtunut. Myös evankeliumeissa on sisäisiä ristiriitoja ja mitä kaikkea vielä. Minä kysyn: miten näin epäluotettavaan teokseen voisi nojata mikään järkevä maailmankatsomus?” ihmetteli arkkipiispa Paarma kovaan ääneen, vaikka nimenomaan yritettiin hyssytellä.
Rasismia ja seksismiä
Erityisen tuomittavana Paarma pitää painokseen eksyneitä rasistisia ja seksistisiä huomautuksia ”pakanoista” ja ”vaimon asemasta”. Myös homoseksuaalisuuteen viitataan painoksessa tavalla, joka on omiaan täyttämään rikoslaissa määritellyn kansanryhmää vastaan kiihoittamisen tuntomerkit.
”Me emme voi hyväksyä sitä, että Jumalan nimissä poljetaan ihmisten oikeuksia! Me emme tule hyväksymään tällaisia karkeita virheitä, tällaisia kammottavia hyökkäyksiä inhimillistä suvaitsevaisuutta kohtaan”, ryöpytti Paarma.
Raamatun painos ei koskaan ehtinyt kauppoihin asti, joten tarkkaa tietoa sen sisällöstä ei ole. Kustantaja kuitenkin vakuutti Paarmalle, että koko painos tullaan käymään huolella uudelleen läpi ennen sen päästämistä yleisön käsiin.
”Huomiotalous on symbolien, dialogin, markkinoinnin, brändien, draaman ja kertomusten jännitteiden taloutta, kykyä luoda lisäarvoa aineettomin keinoin. Se sopii meille erinomaisesti, koska täällä Etiopiassa ei kauheasti ole yhtään mitään aineellista”, Wolde-Giorgis perustelee.
Presidentin mukaan kuivuuden, nälänhädän, sotien, sisällissotien ja poliittisten levottomuuksien runtelema Etiopia on maailman ensimmäinen valtio, joka siirtyy huomiotalouteen suoraan keräilytaloudesta. ”Maanviljelys ja teollistuminen olisivat olleet turhia välivaiheita. Ne olisivat jarruttaneet modernin bisneksen ja hyvinvoinnin syntymistä”, johtaja järkeilee.
Yrittäjä Jari Sarasvuon tunnetuksi tekemän huomiotalouden filosofiassa ihminen pärjää paremmin, jos hänet tunnetaan. Sarasvuon mukaan ”menestys perustuu kykyyn saada huomiota”.
Etiopiassa ei pelätty siirtää länsimaisen yritysfilosofian oppeja sellaisenaan valtiotasolle. Wolde-Giorgisin suunnitelmissa Etiopia aikoo herättää maailmanlaajuista huomiota ainakin hyökkäämällä Eritreaan, sekaantumalla Darfurin kriisiin Sudanissa, lietsomalla väkivaltaisia heimosotia kotimaassa ja lisäämällä naisten julmia ympärileikkauksia. ”Ratkaisevaa on luoda tunnelataus, joka kuljettaa niin juonta kuin tarinaakin eteenpäin”, presidentti kertaa oppimaansa.
”Eli oikeastaanhan mikään ei muutu”, hän vielä lisää.
”Huomiotalous on emotionaalisten riskien taloutta. Huomiotalous on vaurastumispulssi”, toistelee terävähampainen heimopäällikkö M’Bonga leiritulilla ja nappaa lihavan torakan suuhunsa.
”Juhana, jollain merkillisellä tavalla mä rakastan sua”, toteaa puolestaan Jari Sarasvuo ja muistuttaa Trainers’ Housen olevan Suomen tavoitelluin työpaikka.
Taso laskee, missä vika?
Onpas Samizdatin taso vajonnut sitten viimenäkemän. Itäkeskuksen yläasteen koululehdeltäkin voisi odottaa terävämpää mediasatiiria kuin ”Vitun vitun vittu”.
— Tyytymätön tilaaja
Lehti on tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Emme pyrikään missään oloissa kilpailemaan mediasatiirin kentällä Itäkeskuksen yläasteen koululehden kanssa, vaan edelleenkin toimintaperiaatteenamme on objektiivinen, nopea ja tarkka uutistoiminta. Tässä nimenomaisessa yhteydessä on kuitenkin varmasti paikallaan huomauttaa, että ainakin allekirjoittaneen on vaikea kuvitella osuvampaa mediakritiikkiä/satiiria, kuin ”vitun vitun vittu”. Mikäli vielä osuvampi kritiikki kuitenkin olemassa on, vaihdamme sen mieluusti ”vitun vitun vitun” tilalle kaikissa yhteyksissä, joissa ”vitun vitun vittu” esille tulee. Ehdotuksia otetaan vastaan virastoaikoina osoitteessa lehti@samizdat.info. Kuoreen merkintä ”Al-Qaida 4-ever, kuolema vääräuskoiselle SuPo:lle”.
Parhain terveisin
Joukko huolestuneita äitejä
Lehti laskee hintojaan
Lehden uudessa toimintamallissa jokaiselle lukijalle maksetaan eurosta viiteen euroa Lehden lukemisesta. ”Uskomme, että tällä tavalla pystymme tyydyttämään kaikkein vaativimmatkin asiakkaat”, Totoro linjasi. Lisäksi kestotilauksen tekeville lukijoille tarjotaan limusiinikyyditys Lehden marmoripalatsiin, jossa neitsyet hierovat heitä murskatuilla viinirypäleillä ja polttavat suitsukkeita. Halutessaan asiakkaat saavat myös käydä ruoskimassa Lehden toimittajia ja solvata heidän perheitään. ”Toivomme, että korjausliike auttaa lukijoitamme ymmärtämään, että emme todellakaan tee tätä itsemme vuoksi”, liikuttunut Totoro sanoi vielä ennen kuin lensi pois paikalta taikahyrrällään.
Toimittajat Urja, Elokuu ja Näätä olivat vielä siinä määrin krapulassa, ettei heiltä kannattanut paljon kommentteja kysyä. ”Paaaaskaaaa! Lääääskiiiit! Voi vittu ku kiinnostaa!” mölisi toimittajatrio ja heitteli kysyjää tyhjillä pulloilla.
Alkon lakko jätti kuivin suin

(RAJAMÄKI) Alkon myymälähenkilökunnan torstaisen lakon vuoksi monet suomalaiset jäivät tyystin ilman alkoholijuomia. Monin paikoin ihmiset joutuivat viettämään pitkiä aikoja kuivin suin, mistä aiheutui viranomaisten mukaan runsaasti sosiaalisia ongelmia.
Esimerkiksi Keski-Suomessa jyväskyläläistoimittajat Urja, Elokuu ja Näätä olivat torstaina kello yhdeksästä yli puoleenpäivään saakka viinatta.
”Vitun vitun vittu”, totesi toimittaja Urja pitkäripaisen oven takana noin kello 9.05.
”Viinaa saatana”, jatkoi Elokuu vierestä rummuttaen oven lasia kengällään.
”Ovi auki natsi, täällä on kanta-asiakas”, kommentoi puolestaan Näätä .
Poliisiputkasta erikoistoimittajat vapautuivat myöhemmin iltapäivällä. Lakko päättyi hieman ennen yhtätoista paikallista aikaa, lämpötila perillä on noin miinus kaksitoista astetta, puolipilvistä, melkein selkeää. Aloitamme laskeutumisen, olkaa hyvät ja kiinnittäkää savukkeenne.
Huumori nostaa kädet ylös
Solarfilmsin tuottaman elokuvan pääosaan on kiinnitetty Jasper Pääkkönen ja ohjaajan penkille istuutuu Aleksi Mäkelä. Molemmat ovat ilmoittaneet häpeävänsä osallisuuttaan elokuvaan.
”Vituttaa niin paljon, ettei pysty ymmärtämään miten paljon vituttaa” kuvaili ohjaaja Mäkelä tuntojaan Lehden erikoishaastattelussa männäviikolla. ”Voi vittu ja sen päälle vittu” Mäkelä jatkoi.
Tuotantoyhtiö Solarfilms lupaa, että elokuva tullaan julkaisemaan valtaisan hypen saattelemana ja sen markkinoinnin yhteydessä tullaan käyttämään sellaisia fraaseja, kuin ”elokuva miehestä, joka rakastaa mäkihyppyä niin paljon, että hänestä tulee lajissaan maailman paras”, ”kuvitteellinen elokuva todellisesta ihmisestä” sekä ”nyt puoleen hintaan”.
Sekalaisia sähkeitä keskiviikolle
Parhaan vammaisroolin oscar jäi jakamatta – Amerikan filmiakatemia jätti tänä vuonna kaikkien yllätykseksi kokonaan jakamatta Oscarin parhaasta vammaisroolista. Parhaasta miespääosasta palkittiin sokeaa Ray Charlesia näytellyt Jamie Foxx, jonka roolihahmo kuitenkin oli muutoin sangen normaali henkilö. ”Hetken tuumittelimme, jotta annamme kuitenkin tämän pystin uudestaan Tom Hanksille” kuvaili raati tuntojaan Lehden haastattelussa.
Jeesus valmistautuu palaamaan virkaansa – Meidän vapahtajamme Jeesus Kristus on ilmoittanut olevansa valmis palaamaan maan päälle ”toistaiseksi”, mikäli hänen maanpäällinen sijaisensa Paavi kuolee jättämättä perillisiä. Jeesus korosti MTV 3:n uutisten haastattelussa kuitenkin, että voi viipyä vain kunnes uusi sijainen löytyy.
(ROOMA) Kansainvälinen ”Kyllä kulta” -epidemia (eng. ”Yes, dear”) on saavuttanut eurooppalaisen macho-kulttuurin mekan eli Rooman. Useiden uutistoimistojen mukaan italialaisen miehet ovat viimein nöyrtyneet naisten edessä myös saapasjalkamaassa, ja jalkapallon sijaan miehet silittävät hameväen tarpeen mukaan joko vaatteita tai vaimojaan.
”Henkinen kastraatio, sitähän tämä on”, huokaa Italian miesten Macho Tutti Alla Breve Ferrari Wroomwroomwroom:n tiedotusvastaava Giorni Packacelli. ”Ennen oli nainen alla eikä vikissyt mistään, nyt mies on säikky jänis joka toistaa mantrana tätä ’kyllä, kulta’ -lausetta.”
Alistettuja ja epidemian vaivaamia miehiä varten on perustettu erilaisia kriisiryhmiä, joista suurin osa toimii salassa. Packacellin mukaan julkinen kokoontuminen on lähes mahdotonta, sillä ”akat tulisivat ja pieksisivät meidät mustiksi jos tietäisivät tällaisesta toiminnasta”.
Tilanne synkkä myös Suomessa
Suomessa vastaavanlainen tilanne on ollut nähtävissä jo pitkään. Erityisesti politiikassa ja liike-elämässä korkealla rankatut naiset ovat jo kauan altistaneet miehiä epidemian valtoihin.
”Riitta Uosukaisen ja Topin suhde on tästä erinomainen esimerkki”, kertoo miestutkija Görän Perwo. ”Siinähän mies on todellinen ”kyllä, kulta” -epideemikko, jonka sairaus on luultavasti edennyt jo vuosikymmenien ajan.”
Perwo listaa useita vastaavanlaisia pareja kuten Sirkka Hämäläinen ja Bo Lindforrs, Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi, Pirkko Mannola ja Ake Lindman sekä Mervi Tapola ja Matti Nykänen.
Monissa epidemiatapauksissa kyse on kroonisesta tapauksesta: paluuta entiseen ei enää ole. ”Kun antaa pikkusormen, se vie koko käden”, Perwo hyräilee.
Matti ja Teppo nousivat Nostradamuksen rinnalle
Göran Perwon mukaan vain harvat tahot ovat ennustaneet moista loppua miesten valtakaudelle. Yksi tällainen lähde löytyy kuitenkin niinkin läheltä kuin Suomesta. Historiallisista teksteistä ja äänitteistä on löydetty tietoja, joiden mukaan ”kaiken takana on nainen”.
Turkulaiset laulajaveljekset Matti ja Teppo onkin nostettu monissa paikoissa – myös maailmalla – edustamaan selvinnäkijöiden kirkkainta kärkeä.
”Kah, ei olisi uskonu”, kommentoi harvempihiuksinen veljes ja palaa imuroimaan asuntoaan.
Seuraavana ”Kyllä, kulta” -epidemian pelätään uhkaavan muslimeja ja muita islamin kannattajia. Tohtori Sykerö Helsingin yliopiston kaukaisten maiden tutkimuksenlaitokselta kertoo, että epidemia voi pahimmillaan tietää islamin loppua.
”Tai ainakaan ei heru niin helposti kuin ennen”, Sykerö summaa.
Arvostetut nisupuukot menivät tällä kertaa yhdistetyn kiitäjälle Hannu Manniselle, naishiihtäjä Aino-Kaisa Saariselle sekä kollektiivisesti koko Suomen miesten viestijoukkueelle.
”Kaikki tämän tunnustuksen saaneet urheilijat ovat osoittaneet, miten komeasti suomalainen urheilija osaa tärkeässä paikassa venyä ja ennenkaikkea katketa upeasti nasahtaen”, mainitsi Suomen joukkueenjohto päätösten perusteluista.
Joukkueenjohdon mukaan etenkin viestijoukkueen huikea yhteispanos ansaitsisi suurempaakin suosiota, sillä ”Harvoin on nähty niin hienoa alisuorittamista niin monelta. Yksittäisiä mahalaskujahan aina silloin tällöin nähdään, mutta tässä nähtiin, miten kaikki voivat saavuttaa maksimitason samanaikaisesti oikean viimeistelyn ansiosta”, kertoi joukkueen tiedottaja Pål-Gunnar Mikkelsplass.
Erityismaininnan tilaisuudessa sai Manninen, joka lähes yksinvaltiaan tavoin yhdistetyn kisoja koko kauden hallittuaan jäi Oberstdorfissa vaille mitalia. Myös Saarisen täydellinen kyvyttömyys kritisoida omaa suoritustaan naisten viestin jälkeen keräsi hatunnostoja. ”Näistä voimme kaikki ottaa oppia”, lisäsi Mikkelsplass.
Nisupuukot on perinteiden mukaan valmistettu hieman vaisusta pullataikinasta, ja ne ojennettiin lämpimän maitolasin kera.
