(HELSINKI) Jari Sarasvuolle ollaan myöntämässä verotusoikeus. Eduskunta käsitteli asiaa jo tällä viikolla, mutta lopullisen päätöksen asiasta tekee valtakunnankansleri ensi viikkoisessa täysistunnossaan. Asiantuntijat pitävät asiaa kuitenkin jo selvänä.
”Seurakunnilla on Suomessa verotusoikeus. Epäselvyyttä tässä asiassa on vain siitä, kuinka laajalle Sarasvuon verotusoikeus asettuu ja liitetäänkö sen kylkiäiseksi myös ensimmäisen yön oikeus”, arvioi emeritusprofessori Jari Sarasvuo.
Verotusoikeus nousi pöydälle, kun Sarasvuo jonkin aikaa sitten julistautui äärimmäiseksi Sisäiseksi Sankariksi ja elinikäiseksi Sarasvuon Kirkon pääksi. Varsinaisen Sarasvuon Kirkon edeltäjä, Sisäisen Sankarin liike oli jo ennen tätä kasvattanut suosiotaan tasaisesti. SS-miehet ja -naiset marssivat luultavasti ensi viikollakin kaduilla ahkerasti puoltaen Sarasvuon verotusoikeutta.
Kategoriat
3 vastausta aiheeseen “Sarasvuolle verotusoikeus”
boobs
Voi toi Jarin ekan yön oikeus olis tosi ihana juttu!
Kylläpäs sitä ollaan katkeria kun joku tekee elämässään jotakin eikä luuhaa kotona polttaen luomuhamppua…