(VAASA) Lehti-konsernin uusin aluevaltaus sisällöntuotannon alalla on maakuntalehti Pohjalainen. Ensimmäinen yhteisprojekti oli torstaina 24. päivä Pohjalaisessa julkaistu juttu kuuhulluudesta, jossa käytettiin Lehden oikeaksi varmistamia tietoja. Toimittaja Seija Selistö kirjoitti artikkelin, jossa siteerattiin Lehden 17. 7. 2004 julkaisemaa ehdottoman paikkansapitävää tietoa, jonka mukaan Yhdysvaltain presidentti George W. Bush syytti kilpakumppaniaan John Kerryä ihmissudeksi sekä vampyyriksi, noidaksi, kommunistiksi, anarkistiksi, saatananpalvojaksi ja John F. Kennydyn murhaajaksi.
Olemme erittäin tyytyväisiä tapaan, jolla yhteistyö on lähtenyt käyntiin, kommentoi asiaa Lehden content manager, maitovalas Keiko. Eräs Lehden johtavista periaatteista on se, että kaikki julkaistut faktat varmistetaan kolmin- ja jopa nelinkertaisella eläköön-huudolla, joten meihin voi todella luottaa. Luulen, jättimäisessä akvaariossa polskutellut Keiko viestitti kaikuluotaimellaan.
Meillä ei luulla, meillä tiedetään, sanoi Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila.
Oikeudenmukaiset kisasähkeet perjantaille
Saksa ja Itävalta erotettu FIS:stä – Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on päättänyt erottaa Saksan ja Itävallan jäsenyydestään hiihdon ja alppihiihdon MM-kisoissa ilmitulleiden väärinkäytösten takia. FIS:n mukaan maat ovat häikäilemättömällä kabinettipelillä järjestelleet useiden lajien tuloksia mieleisikseen. Näin on liiton mukaan käynyt ainakin miesten pujottelussa, sekä yhdistetyn ja mäkihypyn normaalimäen kisoissa.
Hiihtokisojen tv-ohjaaja lynkattu – Noin sata suivaantunutta hiihtofania on lynkannut MM-kisojen televisioinneista vastaavan saksalaisen tv-yhtiön ohjaajan, kertoi Saksan poliisi. Teon syynä on poliisin mukaan ohjaajan täydellinen kyvyttömyys näyttää tv-kuvassa muuta kuin minuuttikaupalla saksalaisia hiihtäjiä sekä umpimetsää. Tekoa pidettiin täysin ymmärrettävänä. ”Ei se olisi saanut aikaan järkevää lähetystä edes jumalanpalveluksesta”, päivitteli konstaapeli Walter Model.
Vientiteollisuuden mukaan näkymät heikentyivät jo perjantaina, kun Hannu Manninen jäi yllättäen ilman mitalia yhdistetyn normaalikilpailussa. Suomen romahtaminen sunnuntain joukkuemäen kilpailussa ”veti tulevaisuuden hämärän peittoon” ja sprinttihiihtäjien huonot esitykset tiistaina olivat viennille ”täydellinen katastrofi”. Naisurheilijoiden suoritukset eivät kiinnostaneet ketään.
”Kiinalaiset firmat peruuttivat saman tien pari miljardiluokan verkkotilausta ja kännyköiden myynnissä on tapahtunut selvä notkahdus”, Nokialta kerrottiin. Myös muut suuryhtiöt kertoivat heikentyneistä näkymistä.
Heikentyneen Suomi-kuvan takia myös Lapin lomamatkojen myynti on romahtanut. Saksassa MM-kilpailuja seuranneet suomalaisturistit olivat järkyttyneitä huonon menestyksen vaikutuksista. ”Pienet lapsetkin sylkivät kasvoille ja huusivat että Joulupukki on ruotsalainen”, turistit sanovat.
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin mukaan maailman talousvaikuttajien katseet ovat nyt kääntyneet Sloveniaan. ”Nuoren Rok Benkovicin 101-metrinen normaalimäen kilpailussa teki minuun suuren vaikutuksen. Laskin peruskorkoa ihan piruuttani”, Greenspan naurahtaa.
Suomalaiset vientiyritykset ovat jo kääntäneet katseensa maaliskuun alkuun, jolloin Kimi Räikkösen penis aloittaa F1-kauden. ”Sitä odotellessa vaadimme reippaita veronalennuksia, punikkipresidentin vaihtoa johonkin sutkiin myyntimieheen ja vanhasta muistista devalvaatiota”, vientiteollisuus painottaa.
”Kyllä tämä voitto on käytännöllisesti katsoen selvä. Aiemmmat vuodet ovat pedanneet niin hyvän pohjan Suomen voitolle, ettei tästä tällä kertaa ole mitään epäilystä”, totesi Rönningin manageri Jürgen Habermas Lehden erikoishaastattelussa.
Melko typerä nimi
Habermas myöntää kuitenkin, että Rönningin nimi kuulostaa typerältä. Sukunimen ulkomaalaista outoutta ei helpota vähääkään etunimi Geir. Toisaalta Suomen ulkoministeriöstä muistutetaan, että useimmissa ulkomaissa on jo pitkään nimetty lapsia sen mukaan, mikä kuulostaa hauskalta suomalaisista.
”Kyllähän useimmat ulkomaailaiset tavat ja äänteet on pääasiassa tarkoitettu huvittamaan Meitä. Että kyllä ne siitä lähinnä tykkää, kun niille vähän nauraa, ulkomaalaiset”, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja vähän ennen sammumista sunnuntai-iltana.
Jumala selitteli taas tekemisiään
”Hommahan meni niin, että perjantai-iltana jatkot venähti vähän pitkiksi ja kuudennen päivän aamuna en ollu ihan skarppina, joten sille Aatamille tuli nännit aika pitkälti epähuomiossa”, silminnähden nolosteleva Iehova tilitti silmät punaisena Lehden toimittajalle. ”Ei niistä mitään hyötyä ole, mutta aika söpösti ne nöpöttää pakkaskelillä”, Hän sanoi.
Saman huolimattomuuden piikkiin voidaan Isän mukaan pistää myös useimmat muut eliökunnan erikoisuudet. ”Taisi olla siinä yhdentoista maissa perjantaina, kun funtsin että olisi pirun hauskaa pistää vesinokkauroksille myrkkykannukset”, Jumala listaa. ”Ihmisen pistin vasta ihan viime tingassa kahdelle jalalle, enkä enää sitten ehtinyt muuttaa niitä sisuskaluja, että sori vaan selkäkivuista, jengi”, kolmattatoista savukettaan tumppaava kaikkivaltias sanoi.
”Alkujaanhan idea oli, että pistän päivitykset tulemaan näihin häntäluihun ja vastaaviin toisella viikolla, mutta kun keksinkin sunnuntaina Tetriksen niin se oli aika pitkälti sitten siinä”, Herra jatkaa. ”But hey, it’s not a bug, it’s a feature”, jo leppoisampi Jumala uskaltautuu vitsailemaankin.
Dinosauruksista ei Jumalan mukaan ”kannata paljon puhua”.
Talvisodan henki kuoli
Lääkäreiden todettua Talvisodan hengen kliinisesti aivokuolleeksi, kävi valtiosihteeri Raimo Sailas äkkiä kytkemässä elossapitolaitteen pois päältä ja moitti valkotakkeja hitaasta toiminnasta. ”Jumalauta ukot, taas paloi monta hunttia verorahoja! Perkele!” Sailas huuti suu vaahtoa valuen.
Markkinat
reagoivat totutusti
Nokia irtisanoi uutisen kuultuaan varmuuden vuoksi tuhat työntekijää strategisista syistä ja vielä toiset kolmetuhatta ”Talvisodan hengen muistolle”. Elisa, Telia-Sonera ja kaikki metsäfirmat vähensivät myös 500 naamaa per firma. ”Näinä aikoina tarvitaan Talvisodan henkeä entistä enemmän, sillä Äiti Suomi on reidet levällään ylikansallisen pääoman ja nurkanvaltaajien edessä, eli reippaisiin uhrauksiin on työntekijäpuolella varauduttava”, kommentoitiin asiaa Eteläranta 10:stä.
Työnantajapiireissä toiveet suunnataan nyt Kilpailullisiin tekijöihin, Suhdannevaihteluun mukautumiseen sekä Reserviupseerikouluun. ”Tässä alkaa vähitellen tekosyyt loppua perstaskusta”, sanoi nimettömänä pysyvä Björn Wahlroos.
Ratkaisuksi tilanteeseen tiedotteessa ehdotetaan ”nopsakkaa, sellaista viikon–parin sotaa jonkun naapuroivan arabivaltion kanssa” sekä mahdollisesti ”vanhojen hyvien kuulustelukeinojen” palauttamista käyttöön. ”Kun arabin pää pussiin pamahtaa, sielu taivaaseen humahtaa”, runoili leppoisa jättiläinen. ”Nyt on viimeiset paikat rasvata musulmaaneja sian ihralla, jos meinaa saada ne provosoitumaan”, Cheney vinkkasi vielä lopuksi.
Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti vastaavansa ”siionistivihollisen provokaatioon” perustamalla itsemurhaiskuryhmän, jonka jäsenet räjäyttävät itsensä Golanin kukkuloilla aina tasatunnein. ”Että sen mukaan voi vaikka kellon laittaa aikaan sitte”, kireähermoinen Abbas kommentoi.
Bush murtui TV-kameroiden edessä
”Herra presidentti, pitääkö paikkansa, että olette käyttäneet marihuanaa?” kysyi itseensä ilmeisen tyytyväinen reportteri. Bush sokelti vastaukseksi jotain epäselvää, jonka jälkeen hän romahti puhujanpöntön taakse, jolloin Salaisen palvelun agentit hyökkäsivät paikalle ja siirsivät hegemonin päämiehen turvaan.
Varapresidentti Dick Cheneyn mukaan on hyvä, että asia tuli puheeksi juuri nyt. ”Jep, se veti tötsyt ja sillä selvä”, jykevähartiainen Cheney totesi lehdistötilaisuuden lopuksi. Vastaamatta jäivät kysymykset Yhdysvaltain sairasvakuutusjärjestelmän uudistuksista, railakkaasta finanssipolitiikasta, mielivaltaisista sotaretkistä ympäri maailmaa, abortin kieltämisestä sekä muista triviaaleista asioista.
Reportteri Mikko Mallikas uskoo, että asiasta keskustellaan vielä pitkään. ”On himskutin tärkeää tietää, onko joku joskus menneisyydessä ehkä tehnyt jotain, jolla ei ole oikeastaan enää mitään vaikutusta mihinkään, mutta josta saa hyvät lööpit”, Mallikas pohdiskeli.
Lehden saamien tietojen mukaan Bushin taktiikkana tulevassa oikeusprosessissa on se valittaa päätöksestä aina korkeimpaan oikeuteen saakka, nimittää sinne etukäteen lisää änkyräkonservatiiveja ja raahata Rehnquist paikalle vaikka ukko miten kolkuttelisi Helvetin portteja kemoterapiatuskissaan.
Kanavan mukaan Kantolan perheestä on tarkoitus muokata kotimainen laatudraamasarja, jossa on mukana myös joitakin komediallisia elementtejä. Sarja on suunnattu kilpailemaan MTV 3:n suositun Salatut elämät -ohjelman kanssa.
”Uusittu Kantolan perhe sijoittuu kuvitteelliseen Turun kaupunkiin lounaisessa Suomessa ja sen tapahtumat pyörivät paikallisen pappilan ympärillä. Luvassa on mielenkiintoista ihmissuhdedraamaa, suuria tunteita, kiellettyä rakkautta, eroja ja kohtaamisia”, luettelee Nelosen ohjelmakoordinaattori ja majavankasvattaja Tuire Voltaire.
Sarjan pilottijakson nimenä on Lehden tietojen mukaan ”Hiippakunnan pappilan naispapin papupata”.
NHL-sähkeitä perjantaille
Avioliittoinstituutio kriisissä Pohjois-Amerikassa – Avioerojen määrä Yhdysvalloissa ja Kanadassa on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun NHL-kauden peruunnuttua. Noin 90 prosenttia ammattilaispelaajien vaimoista on tiettävästi ottanut tai ottamassa eroa miehistään. Kaikki heistä ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä yrittäjiksi kauneudenhoito- tai vaatealalle. ”Kyllä sitä sieti kotona sen 20 päivää vuodessa, mutta ei semmoista mokeltavaa pässiä viikot läpeensä kestä erkkikään” kommentoi entinen kiekkovaimo Marleena Kanukki.
Pelaajien rahat hupenevat – Monet ammattilaispelaajat ovat joutuneet rajuihin talousvaikeuksiin NHL-kauden peruuntumisen takia. Esimerkiksi suomalaistähti Teemu Selänne pystyi viime kuussa hankkimaan vain kolme uutta muskeliautoa suunniteltujen viiden asemasta, ja niistäkin kaksi aiottua pienemmällä moottorilla. ”Jos pelit eivät ala, rahat ovat tätä menoa loppu 300 vuoden kuluttua”, murehtii Selänne.

