Kategoriat
Ulkomaat

Paavi keskusteli Jasser Arafatin kanssa

(JERUSALEM) Paavi Johannes Paavali II tapasi varhain tänä aamuna paikallista aikaa palestiinalaisten ex-johtaja Jasser Arafatin. Puheenaiheena oli pääasiassa tilanne Länsirannalla. Paikalla olleet kardinaalit kuvailivat kohtaamista hyvin lämpimäksi.
”Kyllä aivan selvästi tässä tapasi kaksi miestä, joilla on paljon yhteistä. Voisi sanoa, että molemmat ovat matkalla samaan suuntaan, toinen on vain tällä tiellä pienen askeleen edellä”, kuvaili kardinaali Don Quijote de la Mancha harrasta, melkein surumielistä tapaamista.
Arafat käyttäytyi silminnäkijöiden mukaan huomattavasti Paavia eloisammin. Palestiinalaisjohtajaa lähellä olevien lähteiden mukaan Arafatin vakava rigor mortis on kuitenkin hidastanut miehen liikkeitä selvästi. Loppua kohti Paavi intoutui asian tiimoilta jopa pieneen leikinlaskuun.
”Kyllä noin ketterästi minä liikuin viimeksi vatikaanin virkahississä”, kerrotaan ikääntyneen kirkonmiehen sutkauttaneen.

3 vastausta aiheeseen “Paavi keskusteli Jasser Arafatin kanssa”

”Voisi sanoa, että molemmat ovat matkalla samaan suuntaan, toinen on vain tällä tiellä pienen askeleen edellä”
voi vitalis kun en oo kyllä hetkeen nauranut näin paljoa. ihan hyvin osui

Eikös Njasser oo nykyään levyraadissa? Länsirantamalta ei mitään uutta, sano.

Valitettavasti tämäkään artikkeli ei suostu uutisoimaan tapaamisen lopuksi järjestetystä leikkimielisestä sormikoukkukamppailusta, jonka Mnjasser voitti pitkällisen punnerruksen jälkeen luovutuksella.

Read previous post:
Yhdysvaltain kansalaiset vaativat maalle vihdoin nimeä

(WASHINGTON) Useat Amerikan Yhdysvaltojen kansalaisjärjestöt ovat esittäneet maan hallitukselle vetoomuksen, jonka mukaan maalle tulisi vihdoin keksiä nimi. Italialaisen Amerigo Vespuccin...

Close