Kategoriat
Live Ulkomaat

Suuri Cthulhu äänesti Los Angelesissa

(TCHO-TCHO) Muinainen hullu jumalolento Suuri Cthulhu on käynyt äänestämässä suuren mediamylläkän, maanjäristysten ja muiden luonnonkatastrofien saattelemana. Cthulhu antoi äänensä pienessä Los Angelesin eteläisessä esikaupungissa iltapäivällä paikallista aikaa.
Äänestyspaikalla Cthulhu ahmaisi ensin kitaansa kymmenet jonossa seisseet ihmiset, minkä jälkeen hän orjuutti vaalilautakunnan ikuisiksi palvelijoikseen uinuvaan R’Lyehiin. Seuraavaksi Cthulhun odotetaan tuhoavan puolet Pohjois-Amerikan mantereesta ja asettavan loppuosan päättymättömän ikeen alle.
Hullut jumalolennot kuuluvat vaaleissa nk. liikkuviin äänestäjiin, joiden tukea molemmat pääehdokkaat ovat raivokkaasti houkutelleet kampanjoidensa viime metreille saakka.

Kategoriat
Live Ulkomaat

Tuija Brax arvioi USA:n vaalien sujuneen hyvin

(ISO BAJA) Oikeusministeri Tuija Brax pitää Yhdysvaltain presidentinvaaleja rohkaisevana esimerkkinä sähköisen äänestyksen toiminnasta. Braxin mukaan äänestyspaikoilta tihkuneet tiedot ongelmatilanteista kertovat vain siitä, että jenkit ovat liian saatanan tyhmiä äänestämään ylipäätään.
”Järjestelmä on erinomainen, äänestäjä vajaa, lukutaidoton, perussuomalainen tai kaikkea näitä”, Brax kommentoi tieteiskirjansa äärestä.
Brax kertoi, että Suomi aikoo jatkaa sähköisen äänestysjärjestelmän kehittämistä, koska Suomi aikoo jatkaa sähköisen äänestysjärjestelmän kehittämistä.

Kategoriat
Live Ulkomaat

McCain pohtii eurovaaliehdokkuutta

(DIXVILLE NOTCH) Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas John McCainilla on tiettävästi varasuunnitelma vaalitappion varalta. Lehden omasta päästään keksimien lähteiden mukaan McCain harkitsee ehdokkuutta ensi vuoden europarlamenttivaaleissa.
Todennäköisesti McCain lähtisi mukaan Kokoomuksen listoilta tavoittelemaan Piia-Noora Kaupilta aukijäävää paikkaa. Europarlamenttia pidetään asiantuntijapiireissä hyvänä vaihtoehtona McCainille, koska sieltä monet ovat ”ponnistaneet menestyksekkäästi takaisin kohti poliittista unohdusta tai hautaansa”.
Ville Itälä ei kommentoinut tietoja eikä kyllä kysyttykään.

Kategoriat
Live Ulkomaat

Etyjin vaalitarkkailijat huolestuneita USA:n vaalien puutteista

(VIRGINIA, OHIO, FLORIDA, VERMONT, NEW YORK JNE.) Kansainväliset vaalitarkkailijat moittivat Yhdysvaltain presidentinvaaleja pahoista puutteista. Tarkkailijoiden mukaan äänestys ei ole monilla paikkakunnilla täyttänyt demokratian kriteereitä, esimerkiksi puutteellisten vaalilistojen, viallisten äänestyskoneiden tai liian pitkien jonojen takia.
Venäjä, Kiina ja Venezuela ovat luvanneet toimittaa tarvittaessa apua Yhdysvalloille ja tukea maata demokratian rakentamisprosessissa. Etyjin puheenjohtaja, ulkoministeri Alexander Stubb on jo vieraillut kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa kolmesti seuraamassa tilannetta.

Kategoriat
Live Ulkomaat

Väliaikatilanteita Yhdysvaltain vaaleista

Florida – Ohio 2-2, ensimmäinen erä – Ottelua on leimannut tiivis puolustaminen, mutta epävarman maalivahtipelin takia maaleja on lipsahtanut molempiin päihin jo kaksi. Tuomaristo on jakanut tähän mennessä neljä kaksiminuuttista.
Biden – Palin 39-37, neljännen erän loppu – Biden hallitsi kolmea ensimmäistä erää ja sai muutaman hyvän sarjan vartaloon, mutta ei onnistunut lyömään ratkaisevaa iskua Palinin puolustuksen läpi. Neljännessä Palinin oikea suora – vasen kohokoukku -yhdistelmä horjutti pahoin Bideniä, ja ottelu saattaa olla kääntymässä.
Juha ”Hussein” Nönnönnöö – Pekka ”Sidney” Sejase 0-0 – Vittu jätkät nyt oikeasti järki käteen ja ne saatanan virtuaalikynttilät sammuksiin. Luuleksää olevas joku Bobby Orr, vai?

Kategoriat
Ulkomaat

Obama vahvoilla Suomen ennakkoäänien jälkeen

(FACEBOOK) Kun kaikki suomalaisten, 18–35-vuotiaiden Facebookin käyttäjien äänet on laskettu, johtaa demokraattiehdokas Barack Obama selvästi Yhdysvaltain presidentinvaalissa. Lehden haastattelemat asiantuntijat luonnehtivat Obaman äänimäärää ”vyöryksi” ja muistuttavat myös, että suomalaisten äänillä on perinteisesti ollut erittäin ratkaiseva asema Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

Kategoriat
Live Ulkomaat

McCain ennakoi vaaleissa torjuntavoittoa

(LAPINLAHTI) Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas John McCain uskoo tämänpäiväisissä presidentinvaaleissa niukkaan torjuntavoittoon. McCain arvioi Lehdelle antamissaan kommenteissa, että ”21,2 prosentin kannatus olisi oikein hyvä saavutus, selvä torjuntavoitto.”
McCain lisäsi haluavansa aluksi kiittää kaikkia äänestäjiä, mutta ainahan sitä haluta saa. Republikaanien odotetaan myös senaatin ja edustajainhuoneen vaaleissa yltävän torjuntavoittoon.

Kategoriat
Live Ulkomaat

Bush voittamassa Floridassa

(MIAMI) Republikaanien ehdokas George W. Bush on ovensuukyselyjen mukaan voittamassa Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestyksen Floridan osavaltiossa. Ennakkoarvion kertoivat osavaltion vaaliviranomaiset ”vanhasta tottumuksesta”.
Floridan keskusvaalilautakunnan mukaan äänestyspaikoilta on kantautunut joitain tietoja epäselvyyksistä, viallisista vaalikoneista ja puutteellisista äänestyslistoista. Tilanne ei kuitenkaan ole vakava, lautakunta vakuuttaa.
”Pari neekeriä jouduttiin heittämään pihalle, kun eivät muuten ymmärtäneet omaa parastaan”, lisää puheenjohtaja Curt Klux-Klan.

Kategoriat
Kotimaa

SDP huomasi että 21 on pienempi kuin 24

(PIIRITOIMIKUNTA) Suomen sosialidemokraattinen puolue ilmoitti torstaina havainneensa luvun 21 pienemmäksi kuin luvun 24. Puolueen johto kertoi tiedotustilaisuudessaan, että luvuilla on ”joltiseenkin eroa”.
”Aivan aluksi haluaisin sanoa, että nyt kun lukuja on muutaman päivän ajan puolueessa tiiviisti analysoitu ja verrattu, on kiistämätöntä, että 24 on, itse asiassa, suurempi kuin 21 ja vastaavasti 21 pienempi kuin 24”, sanoi puheenjohtaja Jutta Urpilainen ensiksikin.
Urpilaisen mukaan SDP:n puheenjohtajisto on alustavasti myös sitä mieltä, että jos luku 21 tulee luvun 24 jälkeen, on niiden välillä tällöin todennäköisesti tapahtunut laskua. Hän kuitenkin korosti, että ajatustyö on vielä kesken ja että puoluejohto voi vielä tarkentaa kantaansa, kunhan tarvittavat tiedot on kerätty kentältä.

Kategoriat
Politiikka

Äänestyskoneet uhkaavat demokratiaa

(AKU KORHONEN) Asiantuntijat ovat huolissaan sähköisen äänestyksen vaikutuksista demokratian toteutumiseen. Kyse ei ole kunnallisvaaleissa kadonneistä äänistä, sillä hei pliis Vihti pffft!
”Äänestyskoneet tekevät protestiäänestämisestä lähes mahdotonta. Miten käy Aku Ankan? Entä kirkkoveneen?” kysyy politiikan tutkija Sami Bårg (ei sukua).
Bårg pelkää, että sähköinen vaalitapa tappaa vuosisataisen perinteen mennä äänestyskoppiin perseilemään vaalipäivänä. Suomessa käytettävän järjestelmän kehittänyt Tietoenator kuitenkin lupaa, että systeemiin jätetään aukkoja, joiden avulla pillua voi yhä äänestää tulevaisuudessakin.
”Mittavissa käyttäjätesteissämme ei nimittäin tullut esiin tapoja, joilla järjestelmää voisi väärinkäyttää, ja mehän tiedetään kaikki, mitä se meinaa”, yhtiöstä todetaan.